sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Meidän halloweenkoti

On taas se aika vuodesta kun lokakuun loppu lähestyy ja on aika juhlia halloweenia. Me ainakin juhlimme ja laitoimme kivoja koristeita, näin pääsemme paremmin halloween tunnelmaan. Koristelu on kivaa yhteistä puuhaa. Meillä halloweenista on jo tullut kiva perinne ja uskon, että sen juhlimisesta jää Helmille ja Vilmalle kivoja lapsuusmuistoja.


Suurin osa koristeista löytyy keittiöstä ja olohuoneesta. Olemme laittaneet kivoja viirejä, hurjan hauskoja pääkalloilmapalloja ja muita kivoja koristeita. Meidän halloween-laatikon kätköistä löytyi myös edellisten vuosien jämiä: hauska kurpitsapallo ja kissafoliopallo, kurpitsavalosarja ja kauniit kurpitsalyhdyt. Olemme aiemmin askarrelleet hauskan lepakon ja hämähäkin. Olemme myös käyttäneet hyödyksi meidän lightboxeja ja kirjaintaulua ja kirjoittaneet niihin halloween aiheiset tekstit. Tänä vuonna heräteostoksena tarttui Prismasta söpö pikkuinen kurpitsalyhty. Äitini oli ihana, hän yllätti minut ja osti todella kauniin valokurpitsan! Se on ihana ja tunnelmallinen!


Keittiöstä löytyy monenlaisia koristeita. Muumihyllyyn on kiinnitetty keittiö-olohuoneen välissä olevasta pitkästä luurankoviiristä irti otettu pala, jossa on muutama luuranko. Hyllyn päältä löytyy hauskoja pääkalloilmapalloja. Pöydältä on pari luurankomukia, nämä kaikki olemme ostaneet Flying Tigerista. Olemme ostaneet sieltä myös hauskoja luurankopillejä, joiden osia käytimme pöydällä olevan kirjaintaulumme koristeluun. Pekka kirjoitti kirjaintauluun sekä hyllyllä olevaan lightboxiin halloween aiheiset kirjoitukset. Muualta keittiöstä löytyy mm. hauska kurpitsaviiri, toinen lightbox, kummitusyövalo ja kissafoliopallo. Välillä sieltä löytyy myös kurpisavalo ja kynttelikkö.




Myös olohuoneen hyllystä tuli niin kiva, siinä näkyy mielestäni hyvin halloweenteema. Sieltä löytyy Iittalan festivo kynttilänjalat, diy lepakkokoriste, meidän hääkuva Riviera Maisonin kehyksessä ja aikoinaan Anttilasta ostettu kurpitsalyhty. H&M homen metallikori, jonka sisällä on Prismasta ostettu pieni kurpitsalyhty. Vieressä on Partyliten tuikut vuosien takaa ja diy hämähäkkikoriste. Anttilasta aikoinaan ostettu toinen kurpitsalyhty, muumitarjotin, Iittalan Aalto tuikkukipot, Instax Mini kamera ja Littlebit Designin rannekoru.



Olohuoneesta tuli mielestäni hieno ja hyvin teemaansopiva halloween aiheisilla koristeilla. Enostudion kynttelikköön olemme kiinnittäneet mustia ja oransseja kynttilöitä, olohuoneessa pyörii hauskoja pääkalloilmapalloja, nämä kaikki olemme ostaneet Flying Tigerista. Olohuoneen ikkunan reunassa olevan pallovalosarjan kylkeen ripustimme söpön, pienen kurpitsavalosarjan tuomaan vähän oranssia väriä. Olohuoneen toiselta puolelta löytyy suuri kurpitsapallo (jota en valitettavasti tajunnut kuvata, hups). Tauluhyllyllä on söpö pieni lepakkoviiri, joka on aiempana vuotena ostetun suuren lepakkoviirin jämäpala.  Se sopii kivasti tuohon sohvan ylle ja näyttää hurjan hauskalta pääkalloilmapallojen kanssa. Edelleen okran väriset jutut sopivat syksyyn, lokakuuhun ja näin ollen myös halloweentunnelmaan, hih. Uuden lehtimaton laitoin Vilman sitterin päälle, se on aika kiva myös siinä. Tekemäni leikkimaton laitoin Marimekko-puoli ylöspäin, osittain tumma väritys sopii kivasti meidän halloweenkotiin, hih.




Tältä näyttää meidän halloweenkoti. Mielestäni siitä tuli tunnelmallinen ja kaunis, vaikka koristeita on aika paljon. Meillä halloweenhassuttelu saa näkyä, hih. Seuraavassa postauksessa kerron meidän halloweenista, mitä me aiomme tehdä ja miten juhlia, mitä herkuttelemme ja kuvia meidän pienistä halloweentytöistä, hih.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡