keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Uusi vuosi 2020 - Olen elänyt jo neljällä vuosikymmenellä, kahdella vuosisadalla ja kahdella vuosituhannella

Me vietettiin uudenvuodenaattoa jo melko perinteisesti ystäviemme, V:n kummien kanssa juhlien. Oli kivaa saada heidät kylään ja yhdessä muistella kuluneen vuosikymmenen tapahtumia, miten olemme kasvaneet teineistä aikuisiksi ja mitä kaikkea elämässä on tapahtunut. ☆


Tytöistä oli tietysti enemmän kuin kiva saada kummit kylään, kyllä heitä olikin ikävöity ja odotettu. H järjesti heille ihanat teekutsut, molemmista tytöistä oli kiva olla sylissä ja tietysti myös riehua vähän, hih. ☆


Kippistelimme uuden vuoden kunniaksi. Söimme tacoja ja tortilloja, kummi oli tehnyt ihan mielettömän hyviä brownies palasia, nam! Pojat menivät saunomaan ja me tytöt vielä vähän herkuttelimme, pelasimme, luimme kirjoja ja katsoimme Pipsa Possua. ☆


Ammuimme yhdessä muutamat raketit ja poltimme tähtisadetikkuja. Oli vähän jännää, mutta kaunista. Myöhemmin illalla H rohkaistui entisestään, ammuttiin vielä yksi raketti ja ihasteltiin myös naapureiden raketteja. H halusi pitää tähtisadetikkuja kädessään. ☆


Mielestäni tämä vuoden vaihtuminen oli tällä kertaa melko erityistä, sillä vuoden lisäksi vaihtui myös uusi vuosikymmen. Hurjaa, että olen 28-vuotias, mutta silti olen elänyt nyt jo neljällä vuosikymmenellä, kahdella vuosisadalla ja kahdella vuosituhannella. Lapsenikin ovat eläneet jo kahdella vuosikymmenellä, jännää. Halusin juhlistaa ja koristella tätä vuodenvaihdetta vähän enemmän kuin yleensä. Pekka teki kauniin ja edullisen ilmapallokaareen (kaksi pakettia ilmapalloja, lahjanarua, teippiä ja tähtitarroja), ostimme numeropalloja ja kultaista serpentiiniä. Pöydällä oli joulupukin tuoma kaunis joulumuumi pöytäliina. Poltimme kynttilöitä ja tunnelmoimme. ☆


Yleensä minua ahdistaa ja jollain tapaa vähän pelottaakin vuoden vaihtuminen, mutta jostain syystä tällä kertaa niin ei käynyt, ainakaan vielä. Ja olen niin tyytyväinen siitä, että pystyin ottamaan tämän uuden vuoden vastaan pelkästään iloiten, hyvällä fiiliksellä ja odottaen. Mahtavaa! ☆


Uusi vuosi, uudet kujeet. Ajattelin, että yritän tänä vuonna huolehtia itsestäni paremmin, liikkua enemmän, ottaa enemmän omaa aikaa ja yrittän parantaa itsetuntoani. Aloitan taas crosstrainer-treenit, olo on ainakin tällä hetkellä motivoitunut, alan näkemään säännöllisesti (edes joskus) ystävääni myös ilman lapsia ja päätin, että minusta otetaan kuva joka kuukausi instagramtililleni, jossa naamaani ei usein näy (minun on vaikea olla kuvissa tai kuvattava, katsoa kuvia itsestäni). Jos vaikka kuvia katsomalla oppisin näkemään itsessäni niitä kauniita puolia ja hyväksymään itseni paremmin? Haluaisin myös harjoitella lisää ompelemista ja opetella virkkaamaan, katsotaan mitä siitä tulee vai tuleeko mitään, hih. ☆ En lupaa mitään, annan asioiden mennä omalla painollaan, oman jaksamisen ja elämäntiltanteen mukaan. On kuitenkin kiva, vähän suunnitella ja pohtia, ehkä myös tavoitella jotain. ☆

Jos et vielä ole lukenut, niin täältä pääset lukemaan meidän 2019 vuoden kuulumiset ja näet mitkä olivat luetuimmat postaukset. ☆

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡