torstai 6. huhtikuuta 2017

Pietamo

Olen otettu, iloinen ja niin innoissani tästä yhteistyöstä Pietamon kanssa! Pietamon ansiosta tällainen pipojen vihaajakin on oppinut tykkäämään pipoista. Ainakin näistä kauniista rusettipipoista. ♡ 


Pietamo on vuonna 2016 perustettu tamperelainen vaatemerkki, ompelimo ja kankaiden erikoismyymälä. Pietamon Heidi ja Kirsi suunnittelevat ja valmistavat itse ihania vaatteita, koruja ja kauniita asusteita. Aivan mahtavaa, että tuotteet on suunniteltu ja valmistettu täällä Suomessa. Minusta on kiva tukea suomalaisia yrittäjiä ja ostaa Suomessa valmistettuja tuotteita. Kaiken lisäksi tuotteet ovat mahdollisimman ekologisesti tuotettuja ja eettisiä. Mallistossa olevat vaatteet ja asusteet voi myös muokata asiakkaan toiveiden mukaisesti. Täältä näet kaikki ihanat Pietamon tuotteet, tarvikkeet ja palvelut  www.pietamo.fi ♡


Muistan kun Pietamo avasi verkkokauppansa ja tutustuin heidän valmistamiinsa rusettipipoihin. Ajattelin heti, että onpa ihania pipoja ja tuollainen minun pitää saada Helmille. Rupesin ajattelemaan, että olisi hauskaa, jos meillä olisi Helmin kanssa samantyyliset pipot ja viime syksynä ostinkin rusettipipot meille molemmille. Silloin Helmille kotiutui meleerattu vaaleanharmaa-valkoinen pipo ja minulle musta-vaaleanharmaa pipo. Meillä on rusettipipojen lisäksi myös rusettipantoja, minulla ponnari ja korvakorutkin. Kauniita tuotteita ja ihanaa palvelua! Pietamo on saanut minusta uskollisen asiakkaan.♡


Läheiseni tietävät sen, että en ole aiemmin yhtään pitänyt pipoista. Omasta mielestäni olen aina näyttänyt pojalta pipo päässä. En ollut löytänyt itselleni sellaista pipoa, joka sopisi minulle, sellaista pipoa, joka päässä tuntisin itseni nätiksi. En, ennen kuin löysin nämä ihanat Pietamon rusettipipot. Olen avoimesti puhunut siitä, miten kivaa se on, kun tällainen entinen pipojen vihaaja on löytänyt itselleen pipon, joka päässä tunnen itseni naiselliseksi ja kauniiksi. Rusetin ansiosta minut tunnistetaan naiseksi, enkä näytä yhtään pojalta, vaikka hiukseni eivät näykään. Aivan mahtavaa! Nämä pipot ovat mukavan tuntuisia päässä ja pipon ilmettä pystyy muuttamaan rusettia liikuttamalla, aika kätevää eikö?


Helmille valikoitui tämän kevään uutuus pipo: harmaavalkoinen raita-vanharoosa, koska siinä on niin kauniit värit ja tämä pipo mätsää hyvin Helmin keväthaalarin kanssa. Pipo on suloinen ja ihanan tyttömäinen. Muutenkin vaaleanpunaisen ja harmaan yhdistelmä on aina kivan näköinen. 


Tämä minun meleerattu vaaleanharmaa-valkoinen pipo on niin kiva ja sopii värien puolesta kaikkien vaatteiden/takkien kanssa. Jotenkin tämä vaalea pipo on ihanan keväinen, mutta sopii silti tähän minun värittömään tyyliini.  Pipovalintaani vaikutti myös se, että Helmiltä löytyy tämä sama pipo, hih. Voimme  välillä samistella, jos siltä tuntuu. Kiitos Pietamo näistä ihanista keväisistä rusettipipoista. Me tykätään näistä todella paljon! ♡


Oletko tutustunut Pietamon pipoihin? Mikä niistä on sinun suosikkisi? Koodilla laurahassu saatte kaikista Pietamon asusteista -15% alennuksen! Koodi on voimassa to-su, eli 6.4-9.4.2017 ♡ Pietamon pipoja, huiveja, pantoja ja ponnareita pääsette ihastelemaan ja ostamaan täältä!



2 kommenttia:

  1. Nyt oli kuvien puolesta sellainen postaus, että hymyilen varmaan seuraavan vuorokauden :) Ootte niin söpöjä yhdessä ♡ ♡ ♡
    Täytyy käydä katsomassa josko mullekin löytyis joku kiva rusettipipo tai panta ;)
    -Sande

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ihana! :) <3

      Hei kannattaa ehdottomasti käydä, nyt ne ois alennuksessa, hih. Oon tykännyt pipojen lisäksi tosi paljon myös noista rusettipannoista, joita multa löytyy 2 kpl :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡