sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Neljäs adventti

Tänään on 4. adventti. Uskomatonta miten nopeasti viikot ovat menneet. Sytytimme perinteisesti adventtikynttilät meidän kahteen ihanaan adventtikynttelikköön. Tällä kertaa kuuntelimme Nyt sytytämme kynttilän -laulua ja tytöt saivat sen tahdissa sytyttää kynttilät (V minun avustuksellani). Aika hauskaa ja tunnelmallista.
Koristelimme joulukuusen, kuuntelimme joululauluja, siivosimme ja vaihdoimme kausivaloihin pattereita. Tontut olivat tuoneet lasten joulusukkiin taas adventtiyllätykset, tytöille LOL vauvat ja poitsulle Mailegin jouluhiiren, sitä tietysti heti piti päästä maistamaan, hih. Kävimme isovanhemmillani kyläilemässä. Sielläkin oli ihana jouluinen tunnelma.


Tällä viikolla leikimme kivoja lumileikkejä mm. teimme tämän talven ensimmäisen lumiukon. Pekalla oli pikkujoulut, V:lla alkoi kerhosta joululoma, herkuttelimme lettupäivänä tonttuletuilla, olemme paketoineet lahjoja ja tytöt ovat piirrelleet jouluisia piirrustuksia. Olemme saaneet myös jo useamman ihanan joulukortin. Kiitos niistä. ♡


Enää 5 yötä jouluun, vähiin käy, mutta onneksi vielä on aikaa (lähinnä siivoilla ja muutama lahja vielä paketoida). Meillä on kyllä jouluvalmistelut hyvällä mallilla. Ihanaa, kun tänään satoi lunta! Se piristää ja tuo iloa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡