perjantai 22. joulukuuta 2017

Luukku 22 - Enää kaksi yötä jouluun


Enää kaksi yötä jouluun, ihanaa! Tämä joulukuu on mennyt todella nopeasti, vielä nopeammin mitä olin ajatellut. Monesti odottavan aika on pitkä, mutta tällä kertaa tuntuu, että tämä taianomainen aika olisi mennyt vähän liiankin nopeasti. Olemme joulukuun aikana puuhastelleet monenlaista. Olemme lähettäneet joulukortteja, koristelleet kotia, leiponeet, askarrelleet ja olemme fiilistelleet monella tapaa tulevaa joulua. 


Olen aina rakastanut joulua ja perinteitä, mutta Helmin myötä joulusta on tullut vielä tärkeämpi juttu. Lapsen ilo on yksi parhaimpia juttuja joulussa, on mukava viettää aikaa perheen kesken ja nauttia kiireettömyydestä, olla vaan ja herkutella. Olen aina pitänyt lahjojen ostamisesta, minusta on niin kiva muistaa läheisiä, kuunnella joululauluja ja paketoida. Meille on siunaantunut iso lähipiiri, joten paketoimista riittää, hih. Nyt kuitenkin melkein kaikki lahjat on paketoitu ja tarkoitus on tänään toimittaa lahjat niille, ketkä eivät meillä vietä joulua. Meillä lahjat toimittaa aattona joulupukki. Nyt sitten jäädään jännittämään, että kuinka kilttejä sitä ollaankaan oltu, hih. 


Meillä on vielä useampia jouluaskareita tekemättä ja muutama lahjakin pitää vielä ostaa. Täytyy käydä kaupassa, leipoa, valmistella ruokia ja vähän siivotakin. Päätin kuitenkin, että en aio stressata joulua ja olen pysynyt päätöksessäni. Mielestäni tärkeintä on se, että ruokaa on tarpeeksi ja että kaikki viihtyvät. Enää kaksi yötä jouluun, nauttikaa, kyllä se joulu tulee stressaamattakin, ainakin meillä, hih. Ihanaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡