lauantai 1. joulukuuta 2018

Tästä se joulun odotus alkaa - Meidän joulukalenterit ja pipareiden leivontaa

Joulukuun ensimmäinen päivä. Me innostuimme laittamaan osan joulukoristeista, leivoimme pipareita ja kuuntelimme joululauluja. Tietysti me avasimme myös joulukalenterien ensimmäiset luukut.


Myös tänä vuonna meiltä löytyy monenlaisia joulukalentereita. Minulla on vuosien ajan ollut herkullinen Kinderkalenteri, mutta koska jo ainakin parin vuoden ajan olen ollut pähkinöille allerginen (eli en ole voinut syödä kalenteristani kaikkia herkkuja mm.choco-bonsseja), päätin haikeana, että tänä vuonna valitsen kalenterin, jonka sisällön voin syödä kokonaan. Valitsimme Pekan kanssa molemmat Fazerin kauniit ja maukkaat suklaakalenterit.


Helmillä on Mamman ostama Kinderkalenteri ja synttärilahjaksi A-mummilta saatu Muumikalenteri. Hän on hyvin innoissaan kivoista kalentereistaan, oli hauska päästä tänään kurkistamaan luukkuihin. Täältä pääset näkemään minkälaiset joulukalenterit meillä oli viime vuonna.


Vilma on ihan pikkuruinen, mutta häneltäkin löytyy kaksi joulukalenteria. Mamma osti myös Vilmalle oman Kinderkalenterin, mutta luonnollisesti herkut menevät vielä äitille ja isille, hih. Vilma sai myös S-kummilta kivan partiolaisten kuvakalenterin, luukut toki katsotaan yhdessä siskon kanssa.


Vinkki! Ipanaiselta saa ilmaiseksi tulostaa tämän ihanien yhteisten juttujen joulukalenterin, joka ilahduttaa koko perhettä. Se on täynnä mielenkiintoisia, hauskoja tehtäviä, joita voi tehdä yhdessä lapsen kanssa. Mielestäni kalenterin kiva ominaisuus on se, että tehtäviä voi tehdä omassa järjestyksessä ja jos jokin tehtävistä jää väliin se ei haittaa mitään, lisäksi moni tehtävä on todella helppo toteuttaa, paljon ilmaista hupia joulun odotukseen. Ajattelin ottaa tämän joulukalenterin käyttöön rennolla asenteella. Olimme suunnitelleet tänään joulukuun kunniaksi leipovamme pipareita ja 'leivotaan yhdessä' -tehtävä sattuikin juuri sopivasti löytymään myös tästä kalenterista. Saa nähdä mikä kalenterin tehtävistä huomenna toteutetaan.


Halusimme tosiaan joulukuun ensimmäisenä päivänä fiilistellä joulua, leivoimme pipareita, kuuntelimme ja lauloimme joululauluja. (Vilma nukkui pitkät päikkärit) Helmistä oli hauska leipoa ja isillä sattui olemaan vapaapäivä, joten oli mukava leipoa yhdessä. Tänä vuonna hauskinta oli muottien valitseminen ja painaminen taikinaan, vaikka toki myös kauliminen, taikinan maistelu ja valmiiden pipareiden syöminen oli hauskaa. Joulukuun aikana leivomme pipareita jossain vaiheessa uudestaan ja ne piparit aiomme sitten myös koristella, hih. Täältä pääset näkemään miten meillä viime vuonna pipareiden leipominen sujui.




Isi lähti illalla pikkujouluihin. Me tytöt herkuttelimme pipareilla ja rupesimme katsomaan muumeja! Yhden yön jälkeen onkin jo ensimmäinen adventti. VINKKI! Kannattaa ottaa seurantaan instagram-tilini @laurahassu, sillä huomenna siellä käynnistyy ensimmäinen järjestämäni ADVENTTIARVONTA. Ihanaa viikonloppua ♡



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡