perjantai 7. joulukuuta 2018

Tuomaan Markkinat

Tänään teimme pikaisen reissun jouluiseen Helsinkiin. Kävimme katsomassa Stockmannin jouluikkunat, Aleksanterinkadun jouluvalot ja Tuomaan Markkinat. Tämä oli koko perheen pienen budjetin reissu, nähtävää ja ihmetyksen aihetta riitti. Helmille reissun kohokohta oli ehdottomasti pääsy karusellin kyytiin ja maisemien ihailu tuomiokirkon rappusilta. Vilma ihmetteli ja katseli ympärilleen rattaiden kyydistä. Olihan se tavallaan aika ihanaa, että jouluisilla markkinoilla ollessamme rupesi ripottelemaan vähän lunta, vaikka tuuli oli kyllä kieltämättä aika kylmä. Kotiinpäin ajellessamme kävimme vielä Ikeassa ostamassa Helmin huoneen kallax hyllyyn pari laatikostoa, jonne saa kätevästi laitettua pikkuisia leluja kuten Ryhmä Hau -hahmot, Pokemonit, ponit ja L.O.L -tytöt. Helmi lahjoitti Ikeassa sairaalan lapsille pehmolelun ja oli innoissaan siitä, että sillä tavoin pystyi ilahduttamaan jotain toista lasta. Meillä oli kyllä mukava päivä yhdessä, Helsingissä viihtyisi pidempäänkin, mutta pikkuiselle Vilmalle tämä pikainenkin reissu tuntui olevan vähän rankka. Huomenna sitten lepäillään, leikitään, sylitellään ja halitellaan enemmän. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡