lauantai 30. maaliskuuta 2019

Meidän talvi

Kevät on jo täällä, mutta ainakin meidän pihalla on vielä paljon lunta, joten ajattelin vielä tässä maaliskuun puolella kirjoitella blogiin meidän talvesta. Mitkä olivat tämän talven kivoimpia juttuja?

Me sairasteltiin aika paljon talven aikana, välillä oli myös niin kylmää, että emme pystyneet ulkoilemaan vauvan kanssa. Tämä talvi piti sisällään kauniita, aurinkoisia pakkaspäiviä ja lunta tuli enemmän kuin tarpeeksi. En muista milloin lunta olisi ollut näääääin paljon. Se on kyllä niin kaunista, kun puut ovat lumisia ja ympärillä on valkoista koskematonta hankea. Meidän piha on talvisin kauneimmillaan, oikea winter wonderland, hih.




Kauniiden maisemien lisäksi tämän talven kivoimpia juttuja Helmin mielestä ovat olleet: pulkkailu, kelkkailu, mäenlasku lumikasoissa kiipeäminen, lumen heittely, lapioiminen ja kolaaminen. Helmistä oli myös hauskaa istua lumikolan kyydissä ja kun hänet kipattiin hankeen. Pekka lapioi taas Helmiä varten meidän pihalle sellaisen lumilabyrintin, jota Helmi kutsui "lumilinnaksi", siellä sitten juostiin lumipolkuja pitkin ja leikittiin hippaa, hih. Teimme lumiukkoja ja leikkimökissäkin tuli leikittyä ja käytyä puistossa. Se on ihanaa, että Helmi tykkää myös talvesta ja löytää aina jokaisesta vuodenajasta omat kivat juttunsa ♡





Vauvan ensimmäinen talvi oli tosiaan lumoavan kaunis. Lunta oli todella paljon. Vilma istui pulkan kyydissä, yhdessä siskon kanssa ja kerran jopa nukahti sen kyytiin, hih. On hän siskon kanssa yrittänyt tehdä lumienkeliäkin, eli siis köllötellyt lumessa, hih. Parhaiten hän kuitenkin viihtyi sylissä tai vaunuissa. Vilma on nukkunut talvella aina välillä ulkona (silloin kun sää on sallinut) ja ulkona onkin yleensä nukuttanut todella hyvin. Se on niin söpöä, kun hän tuhisee ja välillä jopa kuorsaa vaunuissa makuupussin sisällä, hih.



Vilmalla oli talvella käytössä toppahaalari, lämpöpussi, makuupussi ja kevyttoppahaalari. Ja täytyy sanoa, että tuo lämpöpussi turvakaukaloon on aivan ihana keksintö meidän mielestä. Se helpotti pukemistilanteita ja aina autoon nukahtaessa ja kotiin palatessa pussin sai avattua eikä pikkuiselle tullut liian kuuma ja hän pystyi jatkamaan unia. Toppahaalari on Helmin vanha, mutta niin ihana, että halusimme ehdottomasti sen myös Vilmalle käyttöön. Kevyttoppa tuli äitiyspakkauksen mukana.



Tästä talvesta jää kyllä ehkä eniten mieleen se, että lunta oli todella paljon ja miten kaunista ulkona oli. Myös lasten ilo ja riemu lumesta on niin ihanaa ja siitä tulee itsekin niin hyvälle tuulelle. Valitettavasti myös flunssa jää meille pakosti mieleen, kun sairastelimme talven aikana monta viikkoa. Vauvauosi on ollut ihana, mutta myös rankka ja siksi emme ulkoilleet ehkä niin paljon kuin aiempina vuosina ja se vähän harmittaa. Tykkään talvesta ja lumesta, mutta kyllä nyt on jo aika ottaa ilolla vastaan kunnon kevät. Odotan, että lumet sulaa, luonto herää eloon ja takkia ja pipoa ei enää tarvita.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡