perjantai 28. toukokuuta 2021

Viikon päästä meillä on vauva sylissämme

Tänään, perjantaina on menossa rv 38+4. Viikon päästä meillä on vauva sylissämme, ellei sitä ennen mitään dramaattista tapahdu. Ihanaa ja jännittävää! Täällä kovasti odotamme meidän kesäkuista "masuvauvaa", pikkuveikkaa, meidän ihanaa pientä poikaa. ♡


Tuntuu siltä, että tämä raskaus on mennyt todella nopeasti. Ehkä siksi, kun elämässä tapahtuu paljon ja arki on isosiskojen kanssa aika vauhdikasta? Tosin minun menoani on jo maaliskuussa asti rajoittanut kovat liitoskivut mistä kärsin tämän kolmannen raskauden kohdalla ensimmäistä kertaa.

Tämä raskaus ei todellakaan ole ollut helppo liitoskipujen ja huonovointisuuden/ällötyksen takia mikä jatkui melko pitkään. Tässä raskaudessa vauva on ollut eri asennossa kuin aiemmilla kerroilla ja potkinut/muljunut masussa rajummin. Tällä kertaa vauvan liikkuminen on välillä tehnyt kipeää mitä en olisi uskonut tapahtuvan. Ehkä aiemmilla sektioilla on jotain osuutta asiaan? Nyt loppuraskaudessa olen myös nukkunut huonommin, vauva tai kolotukset pitävät hereillä, keskellä yötä saatan herätä vessaan ja siihen, että on nälkä ja närästää, eikä sen jälkeen uni enää välttämättä tulekaan, ainakaan ihan heti. 


Vaikka helppoa ei ole ollutkaan silti raskauden päättyminen tuntuu vähän haikealta, koska tämä saattaa olla meidän viimeinen raskaus. En välttämättä enää koskaan tunne vauvan liikkeitä sisälläni enkä pääse silittämään muhkeaa pyöreää raskausvatsaani. Olen tästä raskaudesta todella kiitollinen, onneksi olen myös pystynyt nauttimaan siitä. 

Odotan niin paljon, että saan vauvan syliini, pääsen suukottamaan, silittämään ja hoivaamaan häntä. Näkemään miltä meidän kesäkuinen näyttää. Pystyn huokaisemaan vasta sitten, vaikka haluan olla luottavaisin mielin, että myös tämä viimeinen raskausviikko ja tuleva sektio sujuvat hyvin.


Kaikki alkaa kotona olemaan valmista vauvaa varten. Vaatteet, lelut, tutit, tuttipullot ja harsot on pesty ja paikoillaan. Hoitoalustalle on tehty paikka lipaston päälle missä säilytetään mm. vaippoja ja vaatteita. Ensisänky ja kori odottavat vauvaa niihin köllöttelemään. Meillä jäi vaunujen ja turvakaukalon tilaaminen vähän viime tippaan, mutta ne ehtivät onneksi saapua. Olen tehnyt listaa mitä kaikkea sairaalakassiin tarvii, suunnitelmissa on pakata se lähipäivinä. Helpottavaa, kun nyt tyttöjen hoitokuviot on sovittu. Minun on kivempi lähteä sairaalaan ja olla siellä, kun tiedän missä tytöt ovat ja että heillä on kivaa tekemistä. Olen iloinen myös siitä, että Pekka pääsee viettämään mahdollisimman paljon aikaa minun ja vauvan kanssa sairaalassa, sillä sektion jälkeen tarvitsen aika paljon apua ja onhan vauvan syntymä ja ensimmäiset päivät tärkeitä ja merkityksellisiä myös Pekalle.
Tänään viikko ennen sektiota oli viimeinen neuvolapäivä. Tänään myös Pekalla alkoi kolmen viikon mittainen kesäloma. Mukavaa, että saamme yhdessä, rauhassa valmistautua vauvan tuloon. Toivotaan hyviä kelejä, että ehdimme myös vähän nauttia lomasta ennen leikkausta ja vauvan tuloa. Silloin meillä ja varsinkin Pekalla on kädet varmaan aika täynnä työtä heh ja saatamme olla myös aika väsyneitä totutellessamme uudenlaiseen arkeen kolmen lapsen vanhempina.

Ihanaa ja jännittävää, ei tosiaan enää kauaa niin hän on täällä, meidän ihana pieni poika. Tytöt ovat innoissaan pikkuveikasta, odottavat että pääsevät sylittelemään, hoivaamaan ja suukottamaan häntä. Olen niin onnellinen siitä, kun tiedän miten rakastettu "masuvauva" on. Hänen saapumistaan odottaa kovasti myös meidän läheiset, jotka ovat olleet odotuksessa mukana. Me emme ole ainoita, jotka laskevat päiviä hänen syntymäänsä. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia, jotka ovat olleet tukenamme raskausaikana, lähettäneet voimia ja tsemppiä tulevaan. Haluan olla luottavaisin mielin, vaikka sektiotilanne jännittää minua kovasti. Kestän sen, kun palkinto siitä on maailman paras. Pian olen äiti kolmelle, siitä olen aina haaveillut ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡