torstai 19. huhtikuuta 2018

Rv 28 - Käynti lääkärissä ja neuvolassa

Tänään on menossa rv 28+2. Tällä viikolla olen käynyt PoKS:ssa lääkärin vastaanotolla ja neuvolassa rutiinikäynnillä. Edelleen vointini on ollut hyvä, selkää toki välillä särkee, mutta olen sen kanssa pärjäillyt. Ei ole tässäkään raskaudessa vielä näkynyt supistuksia eikä mitään kipuja tai tuntemuksia. Toki silloin jos teen jotain fyysisempää, niin pitää välillä huilailla, saattaa lonkkiin vähän särkeä tai vauvan pää painaa tuonne alas, mutta ei mitään mielestäni huolestuttavaa tai ns. poikkeavaa. Saa nähdä miten huominen päivä Lapsimessuilla tuntuu kropassa, hih.


Minusta on todella kiva, että osa raskauteen liittyvistä lääkärikäynneistä voidaan suorittaa täällä oman paikkakunnan sairaalassa. Tämä on ehdottomasti hyvä uudistus, että ei aina tarvitse ajella täältä Kouvolasta Kotkaan, jossa synnytyssairaala sijaitsee (50+ km). Tämä lääkärikäynti aiheutti minussa jännitystä ja stressiä, sillä tämä käynti koski osittain synnytyspelkoani. Kävimme läpi myös sokerimittailujani ja lääkärikin totesi sen, että eihän siinä ole mitään ongelmaa, yhtään ylityksiä ei ole tullut (vaikka söisin makeita juttuja), mutta koska yhden kerran yksi arvo on ollut koholla (sokerirasituksessa), niin joudun silti jatkamaan mittailua raskauden loppuun asti, nyt onneksi vain kaksi kertaa viikossa.  Vauva liikkui tuttuun tapaan paljon ja painoarvioksi tuli 1kg 200g, pieni ihme kasvaa juuri niin kuin pitääkin. Ja kuten olin itse aavistellutkin niin vauva on tosiaan kääntynyt eikä ole enää perätilassa.


Sitten oli aika puhua vaikeammista jutuista. Ei tullut itselleni mitenkään yllätyksenä,että itkuksihan se taas meni. Lääkäri oli onneksi todella ymmärtäväinen ja lempeä, hän rauhoitteli minua ja juteltiin siitä miten edetään. Kävimme vielä nyt lääkärinkin kanssa pikaisesti läpi kokemuksiani ensimmäisestä synnytyksestä ja faktoja siitä miten se meni ja kuten on ollut aikaisemmin puhetta, niin sehän oli minulle kamala ja traumaattinen kokemus. Synnytys jouduttiin käynnistämään, synnytystä pitkitettiin liikaa mistä menin fyysisesti huonoon kuntoon ja lopulta yli vuorokauden tuskainen taival päättyi kiireelliseen sektioon. Minulla on kapea lantio ja synnyttäminen on minulle haasteellista, siinä on mahdollisuus, että se saattaisi onnistua, jos vauva olisi ihanteellisessa asennossa, mutta jos näin ei ole, synnytys ei onnistuisi tälläkään kertaa.


Minulla ja äidilläni on samanlaiset kokemukset synnytyksestä, jouduimme molemmat leikkauspöydälle fyysisesti samantyyppisistä syistä. Näyttää siltä, että tämä minun tilanteeni on jollain tavalla perinnöllinen tai periytynyt minulle, saa nähdä miten omille tyttärilleni käy, jos he haluavat joskus perustaa perheen, tuleeko niin tapahtumaan heillekin. Niin kuin  KOKS:sissa kätilöltä, niin nyt myös lääkäriltä täällä PoKS:ssa sain levollisen mielen jatkoa ajatellen. Myös hän käski minun olla stressaamatta ja nauttia loppuraskaudesta. Sain lähetteen Kotkaan synnytyssairaalalle, aika on kesäkuussa, siellä suunnitellaan jatkoa, sitä miten vauva saadaan kesällä syliimme. Onneksi Pekka pääsi mukaani, minun on helpompi kohdata näitä vaikeita juttuja, kun hän on turvanani. On hyvä muutenkin, että Pekka on paikalla, onhan kyseessä hänenkin lapsi, kiva, että olemme molemmat perillä siitä mitä tapahtuu ja tulee tapahtumaan.


Tänään minulla oli rutiinikäynti neuvolassa ja tällä kertaa menimme sinne tyttöjen kesken, eli Helmi pääsi mukaani neuvolaan. Olin kertonut ja parhaani mukaan selittänyt Helmille mitä neuvolassa äitille tehdään, Helmi oli innoissaan lähdössä mukaan  ja odotti, että pääsee kuulemaan miten vauvan sydän jumpsuttaa. Sanoin aamulla Helmille, että hän voi ottaa jonkun pehmokaverin mukaan ja hän valitsi söpön pupupehmon, se teki reissusta vielä hauskemman, kun pupukin pääsi mukaan neuvolaan.


No neuvolassa ensimmäisenä vaihdettiin kuulumiset ja terveydenhoitaja oli hyvällä tavalla yllättytynyt ja tyytyväinen sokerimittailuihini, siihen että tulokset ovat olleet hyviä 4-6 välillä eikä ylityksiä ole tullut. Hemoglobiini oli kohonnut, mutta vieläkin matala, joten raudan syöminen jatkuu, verenpaine oli hyvä ja pissanäyte puhdas. Jännitin sitä miten paljon painoa on kertynyt, sillä en ollut nyt käynyt kotona vaa'alla ja herkkujakin on tullut naposteltua. Oli iloinen yllätys, että painoa oli tullut vain 500g edellisestä käynnistä, eli koko raskauden aikana vain 4-5kg, olen erittäin tyytyväinen, että tässä raskaudessa painoa on tullut maltillisemmin, sillä ensimmäinen raskaus kerrytti minulle 18kg. Vauva liikkui taas, mutta sydänäänet kuuluivat hyvin ja selkeästi 150 paikkeilla. Ennen kotiinlähtöä terveydenhoitaja muistutti minua vielä pikaisesti raskausmyrkytyksen oireista ja jos jotain siihen liittyvää ilmaantuu, niin tietenkin silloin pitää ottaa heti yhteys neuvolaan. Seuraava neuvolapäivä on toukokuussa ellei jotain poikkeavaa ilmaannu. Toivon, että tämä loppuraskaus jatkuisi yhtä hyvin kuin tähänkin asti. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡