maanantai 30. huhtikuuta 2018

Meidän vappukoti

Meillä vappu, niin kuin muutkin juhlat ja sesongit näkyvät kodissamme, koristeiden myötä pääsemme paremmin juhlatunnelmaan. Olen huomannut äitinä ollessani, että koristelu ja koristeet ovat lapsestakin tärkeitä juttuja, mikä selvästi kiinnostaa. Minusta myös yhdessä koristeleminen ja yhdessä puuhastelu muutenkin luovat kivoja lapsuusmuistoja ja ihania perinteitä.


Nyt vappuna, niin kuin ehkä muulloinkin ilmapallot kiinnostavat Helmiä. Niitä on kiva ihastella ja niiden kanssa on hauska leikkiä, vaikka minua välillä hirvittää, että poksahtavatko pallot, hih. Helmiä värit kiinnostavat ja on hauska yhdessä pohtia minkä värisiä palloja meillä tällä kertaa on koristeena. Vaikka tykkään muuten aika simppelistä ja värittömästä tyylistä, niin kyllä minusta vappuun kuuluu värejä. Meiltä löytyy olohuoneesta muutamia ilmapallorykelmiä, lisäksi Pekka puhalsi useita yksittäisiä ilmapalloja, jotka pyörivät milloin missäkin. Aina siellä missä vappufiilistä milloinkin eniten kaipaa. Mielestäni myös serpentiini kuuluu vappuun ja sitäkin meiltä löytyy, hih.



Pekka osti vapuksi meille ihanat pillimukit Clas Ohlsonilta, niin herkullisen näköiset ja söpöt. Vaikka nämä on nyt ostettu sillä ajatuksella, että niistä on kiva vappuna juoda, niin toki ne tulevat olemaan meillä muutenkin käytössä, varsinkin kun kesä tulee. Helmi on valinnut omaksi lempparikseen ananasmukin, vaikka tykkää näistä muistakin juoda. Kattauksesta löytyy myös ruokien puolesta vappufiilistä, herkuttelemme munkeilla, tippaleivillä ja simalla. Helmi kutsuu simaa "vappujuomaksi", mutta sitähän se juuri onkin.



Meidän vappuumme, tai oikeastaan Helmin vappuun kuuluu ehdottomasti myös vappupallot, siis ne heliumilla täytetyt foliopallot. Mietimme, että tuleekohan Helmille valinnanvaikeus, kun Cittarissa oli todella paljon vaihtoehtoja, mutta Helmi oli hyvin tietoinen valinnoistaan eikä yhtään epäröinyt. Kaikki pallot katseltuaan hän valitsi itselleen Ryhmä Hausta tutun Vainu-pallon. Sitten Helmi sai valita itselleen vielä toisen pallon, sillä mamma ja pappa olivat antaneet Helmille vappurahaa, että Helmi saa ostettua sellaisen pallon kuin haluaa ja neiti valitsi toiseksi pallokseen PJ Masks:sta tutun Owlette-pallon (en tiedä kyseisen hahmon nimeä suomeksi, sillä katsomme kyseistä ohjelmaa Disney juniorilta englanniksi). Näistä palloista on ollut Helmille paljon iloa ja ne ovatkin olleet melkein koko ajan käden ulottuvilla ja monissa leikeissä mukana.


Vappupalloista puheen olleen, minustakin on muotoutunut tässä muutamien viikkojen aikana aikamoinen pallo. Tänään on menossa rv 29+6 eli huomenna vaihtuu jo rv 30. Vähiin käy tämä odottaminen, ei enää kauaa niin saamme pienen ihanan vauvan syliimme. 


Kivaa vappua! Toivottavasti toukokuusta tulee lämmin ja aurinkoinen! ♡


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡