sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Vappumunkit

Leivoimme koko perhe munkkeja vapuksi. Tai no jos tarkkoja ollaan, niin lähinnä Helmi ja Pekka leipoivat ja minä olin apulaisena, hih. Minusta oli kiva huomata miten Helmi tykkäsi munkkien leipomisesta, mutta ei se minulle yllätyksenä tullut. Helmi tykkää häärätä keittiössä, olla apulaisena ja tehdä ruokaa muutenkin. Helmi sai pyöritellä juuri sellaisia munkkeja kuin halusi ja hän niin ylpeänä esitteli niitä. Kun Helmi oli omat munkkinsa pyöritellyt, niin sitten Pekka paistoi ne. Ai että miten kivoja noista Helmin tekemistä vappumunkeista tuli!



Tietysti myös meidän perheen kokki, eli Pekka leipoi munkkeja, niistä tuli herkullisia, päältä hieman rapeita ja sisältä ihanan pehmeitä, nam. Minusta munkkien paistamaminen on kiva vappuperinne, samoin kuin tippaleipien syöminen, sima, ilmapallot, ja serpentiini. Mukava aloittaa vapun viettäminen herkutellen. Kaiken lisäksi Pekalla on nyt useampi päivä vapaata, ihanaa! Saamme viettää laatuaikaa yhdessä.

Pekan leipomat vappumunkit

Aika kiva, että emme ole vappua vielä mitenkään sen tarkemmin suunnitelleet. Aiomme herkutella ja nauttia kiireettömyydestä, mutta ei sitä koskaan tiedä vaikka keksisimmekin jotain kivaa tekemistä, hih. Haluamme toivottaa teille kaikille herkullista vappua!

Helmin leipomat vappumunkit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡