tiistai 3. huhtikuuta 2018

Pääsiäinen

Meillä oli ihana pääsiäinen. ♡ Kyläilimme, vietimme aikaa sukulaisten kanssa ja herkuttelimme. Valitettavasti tämän pääsiäisen kohtaaminen tuntui myös vaikealta.


Tänä vuonna meillä oli todella vauhdikas pääsiäinen. Perjantaina juhlimme serkkuni ja hänen miehensä kymmenettä hääpäivää, tarjolla oli taas upeita kakkuja ja Helmillä oli kivat leikit poikien kanssa. Rakkautta on aina ihana juhlia, mutta miten tämä aika meneekin niin nopeasti? Kesällä meidänkin häistä tulee kuluneeksi jo viisi vuotta.


Lauantaina ajelimme Helmin, mamman ja papan (vanhempieni) kanssa Helmin pikkuserkun 1v syntymäpäiville Lappeenrantaan. Oli kiva nähdä sukulaisia ja ihastella iloista, pientä prinsessaa. Serkkuni antoi meille matkaan ihania vauvanvaatteita meidän tulevalle heinäkuiselle, meidän pienelle ihmeelle.


Sunnuntaina menimme perinteisesti vanhempieni luokse syömään pääsiäisaterian. Paikalla oli myös veljeni, hänen vaimonsa sekä minun mamma ja pappa. Tarjolla oli paljon herkullista ruokaa ja jälkkäriä. Söin ehkä enemmän mitä olisi pitänyt, masu tuli kyllä täyteen. Minun täytyi ottaa kakkua kotiin mukaan, kun en jaksanut siellä sitä syödä tarpeeksi, hih. Helmi etsi pääsiäismunia ja saimme vielä lisää herkkuja kotiinviemisiksi. Helmistä oli kiva taas touhuta papan kanssa ja hänellä oli myös kivat leikit M-tätsyn kanssa.


Maanantaina menimme syömään Pekan vanhempien luokse, paikalla oli myös Pekan sisaruksia. Pääsimme ruuanlaiton suhteen helpolla, kun myös eilen kävimme valmiiseen pöytään. Ruoka oli hyvää ja oli mukava vaihtaa kuulumisia. Helmistä oli kiva touhuta koirien kanssa ja leikkiä leluilla. Illemmalla menimme vielä kyläilemään ystäviemme luokse ja ihastelemaan heidän uutta kotiaan, joka onkin todella upea!



Iltaisin löhösimme ja rentouduimme kotona. Pekka leipoi herkullisia mokkapaloja ja sunnuntaiaamuna Helmi ihmetteli, kun yön aikana kippoon oli ilmestynyt suklaamunia, hih. Pääsiäinen oli jotenkin vielä vauhdikkaampi mitä etukäteen ajattelin. Meillä pääsiäinen on perhejuhla, joten meistä oli mukava kyläillä. Tälle viikonlopulle sattui myös juhlia, jotka tekivät pääsiäisestä vähän kiireisemmän, mutta se ei haittaa ollenkaan, sillä käymme mielellämme juhlissa ja oli kiva nähdä kaikkia.



Tänä vuonna meillä on tosiaan ollut ihana ja vauhdikas pääsiäinen, mutta minulle myös vähän raskas. Pääsiäisen valmistelu tuntui olevan minulle vaikeampaa kuin yleenaä. Viime pääsiäisenä jouduin luopumaan mammasta, ikävä on kova ja väkisin minulla tulee mieleen viime pääsiäisen suuri suru. Jotenkin tänä vuonna en aluksi halunnut ajatella pääsiäistä ollenkaan, vaikka tykkään kyllä pääsiäiseen liittyvistä jutuista. Jotenkin suru vei voimiani tästä pääsiäisestä ja viivyttelin tahtomattani pääsiäisvalmistelujen kanssa.


Yleensä olemme lähettäneet/antaneet läheisille pääsiäiskortit jo ennen palmusunnuntaita, tänä vuonna annoimme ne vasta pääsiäisenä. Yleensä olemme koristelleet kodin myös ennen palmusunnuntaita, tänä vuonna vasta pari päivää ennen pääsiäistä. Myös askartelut ja rairuoho jäivät aika viime tippaan, mutta onneksi rairuoho ehti kuitenkin kasvaa pääsiäiseksi. Jotenkin en tänä vuonna kuitenkaan osannut juhlia pääsiäistä samalla tavalla kuin aiemmin, osasin kyllä nauttia siitä, mutta aluksi välttelin koko asiaa.


Elämä jatkuu vaikka rakkaista joutuukin luopumaan. Päätin jo viime pääsiäisenä, että aion surusta huolimatta nauttia elämästä, sitä mammakin olisi halunnut. Elämä on helpompaa kun keskittyy positiivisiin asioihin. Vaikka aluksi pääsiäisen kohtaaminen tuntui vaikealta, niin meillä oli silti ihana pääsiäinen. Olen todella onnekas, kun ympärilläni on paljon rakkaita ihmisiä, minulla on ihana perhe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡