perjantai 21. syyskuuta 2018

Tyttöjen reissu Tampereelle

Olin haaveillut pitkään siitä, että pääsisin Muumimuseoon, joten päätimme ystäväni kanssa järjestää tyttöjen reissun Tampereelle.


Oli kyllä kiva lähteä reissuun ihan vain aikuisten kesken. Uskon, että sain kaikesta enemmän irti nyt kun pystyin keskittymään vain itseeni. Hih. Teimme siis päiväreissun Tampereelle ja Muumimuseo oli matkamme kohde. Museo oli juuri niin ihana ja mielenkiintoinen kuin olin kuvitellutkin, ehkä jopa esillä oli vielä enemmän kivoja juttuja kuin mitä olin etukäteen ajatellut. Mukaamme tarttui muistoja museokäynnistämme kuten kortteja ja Muumimuseo-mukit, Helmille ja Vilmalle ostin kirjan tuliaiseksi. Minusta oli huikeaa käydä museossa juuri ystäväni kanssa, sillä meille molemmille muumit ovat tärkeä osa lapsuuttamme ja edelleen meidän molempien kiinnostuksen ja fanituksen kohde. Kyllä museokäynti oli minulle odottamisen arvoinen, täytyy ehdottomasti vierailla siellä joskus myös perheen kanssa.


Koska täältä Kouvolasta on Tampereelle pitkä matka niin aika oli rajallinen. Museon jälkeen vähän aikaa kävelimme kaupungilla ja nappasimme kivoja kuvia Koskipuistossa. Huomasimme, että pysäköintiaika oli mennyt umpeen ja olimme ihan varmoja, että tuulilasilla lepää sakkolappu. Meillä sattui olemaan tuuria matkassa, sillä meidän onneksi lappuliisa ei ollut käynyt automme luona. Huh. Siitä sitten lähdimme ajelemaan kohti Ikeaa.


Tottakai minun piti päästä käymään Ikeassa, kun kaupungista sellainen löytyi hih. Tuttuun tapaan olin tehnyt listan etukäteen mitä sieltä ostaisin ja yhtä tuttuun tapaan kivoja juttuja jäi puuttumaan, koska ne olivat loppuneet. Kuitenkin mukaan tarttui paljon kaikkea ihanaa kuten: apupöytä, pieni jakkara, kasvi, käsinukke, juliste ja keittiövälineteline. Päivä alkoi kääntyä illaksi, joten oli aika lähteä ajelemaan kotia kohti. Tyttöjen reissu Tampereelle oli kirjaimellisesti koko päivän reissu, sillä aamulla lähdimme ja kotiuduimme illalla vasta kymmenen maissa. Vaikka istuimme autossa tunteja niin matkat taittuivat nopeasti, kun meillä oli niin paljon kaikkea juteltavaa. Olen reissun jäljiltä tosi väsy, mutta päällimmäisenä on niin hyvä fiilis tästä kivasta päivästä. Kyllä tämä oma aika tekee silloin tällöin tosi hyvää. Suosittelen, hih.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡