sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Isänpäivä

Hyvää isänpäivää kaikille isäihmisille ja isän virkaa hoitaville, erityisesti minun rakkaalle miehelleni, lasteni isälle. Meillä on tapana isänpäivänä juhlia tietysti Pekkaa eli isiä, hih, mutta myös minun isääni "Pappaa", minun pappaani "P-Pappaa" sekä Pekan isää "Ukkia" ja hänen isäänsä "Ugulia". Muistamme myös sekä minun, että Pekan jo edesmenneitä Pappoja viemällä haudoille kynttilät.



Tosiaan meillä isänpäivä on aika vauhdikas. Onneksi illalla on kuitenkin aikaa rauhoittua, olemaan vain perheen kesken rennosti kotosalla. Aamu alkoi meillä niin, että molemmat tytöt sattuivat nukkumaan pitkään, niin sain hyvin tehtyä meille aamupalaa valmiiksi ja paketoin lahjan. Olin ostanut Pekalle lahjaksi energiajuoman, lakua ja olutta sekä isä-tytär samisteluvaatteet. Pekalta löytyi entuudestaan vihreä lettipaita, nyt ostin tytöillekin siitä kuosista vaatteet. Hauskaa, että myös isä ja tyttäret voivat nyt samistella, hih. Menin herättämään Helmin ja sitten menimme yhdessä herättämään ja suukottamaan isin. Vilma oli nukkumassa isin viekussa, mutta onnitteluissa silti mukana. Aamupalalla olimme kaikki hereillä ja söimme yhdessä.

Kaikista tärkein isänpäivän yllätys on tietenkin lasten tekemät kortit! Helmi oli tehnyt  kerhossa kortin, joka oli sinetöity kirjekuoreen. Minäkään en siis tiennyt mitä kuori pitää sisällään ennen kuin Pekka avasi sen, hih. Helmi osasi hienosti pitää kortin yllätyksenä. Minä olin myös askarrellut tyttöjen kanssa kortin isille. Askartelimme kortit myös Papalle, P-papalle, Ukille ja Ugulille. Sekä koristelemimme "taivaan kodissa" asuville Papoille kynttilät. Päivä oli vauhdikas, kun kävimme heitä kaikkia muistamassa, Ugulille lähetimme kortin, koska hän asuu kaukana. 





Pekka on maailman paras isi. Ihana ja rakastava syli, hän on aina tukena, hoitaa, lohduttaa ja suukottaa. Hän on läsnä, kuuntelee ja juttelee, leikkii ja riehuttaa. Isi jaksaa aina leikkiä ennen töihin menoa ja/tai töiden jälkeen. Isin kanssa myös leivotaan ja tehdään ruokaa. Isi lukee iltasatuja ja nukuttaa, kutittaa ja hassuttelee ja paljon muuta. Ihanaa isänpäivää rakas!

Meillä oli kyllä kiva isänpäivä. Olemme onnekkaita, kun haluamme muistaa näin montaa meille tärkeää ihmistä. Vilman ensimmäinen isänpäivä meni suuriltaosin nukkuessa. Tänään sattui olemaan sellainen päivä, että hän nukkui pitkät päiväunet. Kotona hän onkin jaksanut leikkiä ja olla tyytyväisenä, joten mukava laatuaika perheen kesken on onnistunut. Meillä ei ole loppuillaksi muita suunnitelmia kuin löhötä ja minä paistan meille iltapalaksi vohveleita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡