Pyhäinpäivänä muistellaan edesmenneitä rakkaita

Halloweenina hassutellaan ja pyhäinpäivänä muistellaan edesmenneitä rakkaita.

Tänään me rauhoitumme muistelemaan edesmenneitä rakkaita, käymme haudoilla ja olemme kotona rennosti perheen kesken. Olen niin kiitollinen kaikista ihanista ihmisistä, jotka ovat/ovat olleet osa elämääni.

Tälläisenä päivänä minulla tulee mieleen rakkaat edesmenneet Mamma ja Pappa (äitini vanhemmat). Minulla on heidän kanssaan paljon ihania muistoja. Heidän kotinsa oli minulle melkein kuin toinen koti, niin paljon siellä tuli vietettyä aikaa heidän kanssaan. Pappa on menehtynyt minun ollessani 16-vuotias, Mammasta jouduin luopumaan 26-vuotiaana. Ne ovat olleet tähänastisen elämäni kamalimmat ja vaikeimmat asiat.

Minua niin harmittaa, että Pappa ei ole nähnyt kun olen päässyt ylioppilaaksi tai kun olen valmistunut ammattiin. Valitettavasti hän ei ole koskaan tavannut Pekkaa, eikä hän ole ollut paikalla kihlajaisissani tai häissäni. Pappa ei ole nähnyt sitä, kun minusta tuli äiti eikä ole koskaan saanut pitää sylissään ihania lapsiani. Koen sen niin epäreiluksi, että olen joutunut luopumaan Papasta liian aikaisin, vaikka Pappa eli kuitenkin 81 vuotiaaksi.

Minua lohduttaa se, kun tiedän miten ylpeä Pappa olisi minusta, siitä miten olen pärjännyt ja mitä olen saavuttanut. Hän olisi hyvillään siitä minkälainen ihminen minusta on kasvanut. Hän olisi varmasti pitänyt Pekasta, ihan yhtä paljon kuin Mammakin. Se on jännää, että Pekassa on paljon samaa kuin Papassa. Ainakin se rauhallisuus, lempeys, viisaus ja pitkä pinna sekä kiinnostus+taito nikkaroimiseen. Tiedän myös sen, että lapsillani olisi ollut paikka hänen sydämessään, Pappa olisi leikittänyt heitä ja ottanut mukaan arjen askareisiin, hän olisi soittanut haitaria ja lapseni olisivat tanssineet sen tahtiin. Toisaalta tämä tieto lohduttaa, mutta toisaalta se saa minut ikävöimään häntä entistä enemmän. Ehkä me vielä joskus tavataan, ehkä hän jostain pilven reunalta katselee meitä ja tietää mitä meille kuuluu?

Mamma ehti olemaan osa elämääni 26 vuotta ja hän oli läsnä tärkeissä hetkissäni, myös hän oli minulle erittäin rakas ja tärkeä. Onneksi Mamma eli pitkään hyväkuntoisena, 90-vuotiaaksi. Mamma tykkäsi  Pekasta todella paljon (toisaalta, kukapa ei tykkäisi, hih) ja piti siitä miten hyvin hän kohteli minua. Pekallekin Mamma ehti muodostua tärkeäksi. Helmille "Mammanmamman" kanssa vietetty aika oli ihanaa ja merkityksellistä, hänen luonaan oli aina hauskaa ja kivat leikit. Mamma ehti olemaan mukana Helmin elämässä 2,5 vuotta ja Helmi oli hänelle erittäin rakas. Tiedän, että Mamma olisi varmasti rakastanut myös Vilmaa, ihan yhtä paljon.

Muistan kun Mamma eläessään puhui siitä, että "sitten kun minusta joskus aika jättää, niin toivottavasti minulle olisi suojelusenkelin paikka vapaana." Ei tiedä, vaikka Vilman syntymän myötä Mamma kulkisi hänen vierellään suojelusenkelinä? ♡ Vaikka näin ei olisikaan, tieto siitä, että näin voisi olla tuo minulle paremman mielen, kun ajattelen, että hän kuitenkin jollain tapaa olisi osa myös Vilman elämää, vaikkei ole koskaan häntä nähnytkään.

Se on rankkaa menettää itselleen rakkaita ihmisiä, sellaisia, jotka ovat "aina olleet siinä". Suru vaatii aikaa, mutta ajan myötä se helpottaa. Onneksi kaikki tärkeät ja rakkaat ihmiset ja ihanat muistot säilyvät aina. Mamma ja Pappa elävät muistoissani ja tulen muistamaan heidät aina elinvoimaisina ja onnellisina. Toivon myös, että joskus mahdolliset lapsenlapseni muistaisivat minua yhtä suurella lämmöllä kuin minä omia isovanhempiani.

Minulle on tärkeää puhua Mammasta ja Papasta myös lapsilleni, jotta he pystyisivät kuvittelemaan miten ihania Mamma ja Pappa ovat eläessään olleet. Haluan, että lapseni tietävät heidät ja tunnistavat heidät valokuvista. Haluan, että Helmi ja Vilma tietävät miten paljon Mammanmamma ja äitin Pappa rakastavat/olisivat rakastaneet heitä. ♡