sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Isänpäivä

Hyvää isänpäivää kaikille isäihmisille ja isän virkaa hoitaville, erityisesti minun rakkaalle miehelleni, lasteni isälle. Meillä on tapana isänpäivänä juhlia tietysti Pekkaa eli isiä, hih, mutta myös minun isääni "Pappaa", minun pappaani "P-Pappaa" sekä Pekan isää "Ukkia" ja hänen isäänsä "Ugulia". Muistamme myös sekä minun, että Pekan jo edesmenneitä Pappoja viemällä haudoille kynttilät.



Tosiaan meillä isänpäivä on aika vauhdikas. Onneksi illalla on kuitenkin aikaa rauhoittua, olemaan vain perheen kesken rennosti kotosalla. Aamu alkoi meillä niin, että molemmat tytöt sattuivat nukkumaan pitkään, niin sain hyvin tehtyä meille aamupalaa valmiiksi ja paketoin lahjan. Olin ostanut Pekalle lahjaksi energiajuoman, lakua ja olutta sekä isä-tytär samisteluvaatteet. Pekalta löytyi entuudestaan vihreä lettipaita, nyt ostin tytöillekin siitä kuosista vaatteet. Hauskaa, että myös isä ja tyttäret voivat nyt samistella, hih. Menin herättämään Helmin ja sitten menimme yhdessä herättämään ja suukottamaan isin. Vilma oli nukkumassa isin viekussa, mutta onnitteluissa silti mukana. Aamupalalla olimme kaikki hereillä ja söimme yhdessä.

Kaikista tärkein isänpäivän yllätys on tietenkin lasten tekemät kortit! Helmi oli tehnyt  kerhossa kortin, joka oli sinetöity kirjekuoreen. Minäkään en siis tiennyt mitä kuori pitää sisällään ennen kuin Pekka avasi sen, hih. Helmi osasi hienosti pitää kortin yllätyksenä. Minä olin myös askarrellut tyttöjen kanssa kortin isille. Askartelimme kortit myös Papalle, P-papalle, Ukille ja Ugulille. Sekä koristelemimme "taivaan kodissa" asuville Papoille kynttilät. Päivä oli vauhdikas, kun kävimme heitä kaikkia muistamassa, Ugulille lähetimme kortin, koska hän asuu kaukana. 





Pekka on maailman paras isi. Ihana ja rakastava syli, hän on aina tukena, hoitaa, lohduttaa ja suukottaa. Hän on läsnä, kuuntelee ja juttelee, leikkii ja riehuttaa. Isi jaksaa aina leikkiä ennen töihin menoa ja/tai töiden jälkeen. Isin kanssa myös leivotaan ja tehdään ruokaa. Isi lukee iltasatuja ja nukuttaa, kutittaa ja hassuttelee ja paljon muuta. Ihanaa isänpäivää rakas!

Meillä oli kyllä kiva isänpäivä. Olemme onnekkaita, kun haluamme muistaa näin montaa meille tärkeää ihmistä. Vilman ensimmäinen isänpäivä meni suuriltaosin nukkuessa. Tänään sattui olemaan sellainen päivä, että hän nukkui pitkät päiväunet. Kotona hän onkin jaksanut leikkiä ja olla tyytyväisenä, joten mukava laatuaika perheen kesken on onnistunut. Meillä ei ole loppuillaksi muita suunnitelmia kuin löhötä ja minä paistan meille iltapalaksi vohveleita. 

lauantai 10. marraskuuta 2018

Vilma 4kk

Meidän Vilma täytti viikko sitten 4kk. Jotenkin väsyneenä ja tässä sumussa en meinaa käsittää, että hän on jo 4kk ikäinen. Se on ihanaa, että hän tulee koko ajan isommaksi, kasvaa, kehittyy ja oppii uusia asioita. Mutta toisaalta samalla kuitenkin välillä toivoisin, että ajan voisi hetkeksi pysäyttää ja saisin ihastella meidän pientä vauvaa hetken pidempään.

3.11.2018

Kuun alussa kävimme Vilman kanssa neuvolassa. Hän on kasvanut hyvin, painoa on 6kg 60g ja pituutta 61cm, päänympärys 40cm. Olen aiemmin kertonut huolestani Vilman itkuisuuteen (täällä) ja siitä mitä keinoja itkun lievittämiseksi saimme edellisen kerran neuvolassa (täällä). Voin ilokseni kertoa, että nämä meidän tekemät muutokset näkyvät Vilmassa. Itkut ovat vähentyneet ja meidän pikkuinen on tullut tyytyväisemmäksi, mikä helpotus! Tällä kertaa neuvolassa myös lääkäri tutki Vilman ja hänkin totesi Vilman olevan terve eikä ole syytä huoleen. Aivan mahtavaa! Toki Vilma vieläkin välillä valvottaa, itkee ja huutaa, mutta huutoitkua ei ole onneksi enää joka yö (ja ollut max 2 tuntia kerrallaan putkeen). Päivisin hän on todella tyytyväinen eikä itkuja ole ollut ollenkaan (paitsi tietty niitä ns. normi-itkuja). Terkkari ja lääkäri molemmat totesivat, että toisilla vauvoilla masu vain toimii hitaammin, kurjaa mutta vaaratonta. Terkkari arveli, että soseiden syöminen mahdollisesti auttaisi vatsan toimintaan.

3.11.2018

Vilma nauroi ensimmäisen kerran ja oppi kääntymään samana päivänä lokakuussa 3.5kk ikäisenä. Ihanaa. Heti kun itkuisuus väheni ja olo rupesi helpottumaan. Vilmaa tykkää kääntyillä lattialla ja on jo useamman viikon ajan pyrkinyt sylissä istuma-asentoon ja viihtyy siinä, myös varpaat kiinnostavat. Nyt 4kk iässä Vilma on ruvennut maistelemaan soseita ja on syönyt jo mangoa, perunaporkkanaa, päärynää ja luumua. Hän on todella reippaasti maistellut ja tykkää kovasti soseista, ne ovat selvästi hänen herkkuaan, varsinkin päärynä, hih. Soseet ovat tehneet hyvää myös Vilman masulle ja siitä on ollut apua siihen, että vaippaan tulee useammin tavaraa. Ainakin tällä hetkellä. Kiva, että kiinteiden aloittaminen sujui hyvin ja että pikkuinen tykkää niistä ja hänen olonsa on myös osittain niiden ansiosta parantunut.


Minusta tätä postausta oli kiva kirjoittaa kun ei enää tarvitse olla huolissaan ja murehtia. Toki itkuisina öinä harmittaa hänen sen hetkinen kurja olo ja minua väsyttää, mutta vaikka se on kurjaa niin onneksi se on vaaratonta. Voi kunpa Vilma alkaisi myös nukkumaan paremmin. Hän heräilee vieläkin öisin monesti 2 tunnin välein, joskus hän nukkuu jopa 3-4 pätkiä. Päiväunet vaihtelevat, joskus Vilma nukkuu monta tuntia, joskus vain hetken. Olen tullut siihen tulokseen, että itkuisuus johtuu osittain masukivuista ja osittain siitä, että hän on herkkäuninen ja väsy. Se selittäisi osittain myös sitä miksi itkut painottuvat iltaan/yöhön.

Vilma viihtyy rinnalla 10-30 min kerrallaan, hän syö korviketta kerrallaan yleensä 60-80ml, riippuen tilanteesta. Hän aloitti kiinteiden maistelun syömällä 2tl kerrallaan muutaman kerran päivässä, tällä hetkellä hän syö soseita 3-4tl kerrallaan muutaman kerran päivässä. Niin kuin arvelimme niin soseiden aloitus sujui hyvin. Hän on ollut aina hyvä syömään, kiva että ruoka maistuu, hih.

Ihanaa, että Vilma voi paremmin. Hän on ihana, tyytyväinen ja niin söpö velmuilija. Hänellä on kaunis hymy ja vauhti päällä. Hän haluaisi jo kovasti lähteä isosiskon perään ja tarkkaan seuraa hänen leikkejään. Vilma on oppinut hienosti tarttumaan leluihin (renkaisiin jo aiemmin). Hänen lempilelujaan tällä hetkellä ovat lelukaari, puiset avaimet sekä kissa ja koira unirätit. Hän välillä oikein hihkuu leikkiessään, niin hauskaa se on. Se on myös kivaa, kun sisko viihdyttää, äiti laulaa, kutittelee ja isi hassuttelee. Meillä on ihana ja rakas 4kk ikäinen tyttö, meidän pieni ihme.

Haluan vielä kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet meitä, kuunnelleet, antaneet neuvoja ja vinkkejä sekä olleet tukenamme. Olemme onnellisia isosta lähipiiristämme ja kaikista teistä ketkä välitätte meistä. Kiva kun matkassamme kulkee paljon ihania tyyppejä. Kiitos ♡ Saa nähdä mitä kaikkea kuukaudessa taas ehtii tapahtumaan. 

torstai 8. marraskuuta 2018

Ailefo - Luonnonmukainen muovailuvaha

Kaupallinen yhteistyö / Kiddex Oy

Saimme Kiddexiltä testiin Ailefon luonnonmukaista muovailuvahaa, purkin keltaista ja purkin pinkkiä muovailuvahaa, mistä Helmi oli innoissaan. Saimme myös kaksi hauskaa leimasinta, norsun kuvalla ja leijonan kuvalla. Mietin samantien miten kivoja tuollaiset leimasimet on pienen lapsen muovailuleikkeihin.


Purkit ovat isoja (540g) sieltä on helppo ottaa sen verran muovailuvahaa pöydälle kuin tarvitsee. Annoin Helmin eteen molemmista purkeista isot köntit ja tietysti leimasimet. Helmi huomasi heti niissä kivat kuvat: "Äiti, tässä on norsun kuva ja tässä leijonan kuva, raau". Teimme yhdessä kasoista littania painamalla niitä käsillä ja taputtelemalla. Helmi innoissaan odotti, että pääsee leimasimilla tekemään kivoja kuvioita muovailuvahan pinnalle. Muovailuvahasta olemme tehneet mm. matoja ja lumiukkoja, mutta tällä hetkellä kaikista hauskinta on tehdä leimasimilla kuvioita. Joskus jopa kaksin käsin, hih.


Muovailu on meillä hauskaa tekemistä, jota teemme usein yhdessä Helmin kanssa. Muovailu on erittäin hyvää puuhaa esim. silloin kun imetän tai Vilma on päiväunilla. Muovailu kehittää lapsen mielikuvitusta ja motorisia taitoja. On hauska miettiä "mitä seuraavaksi muovaillaan", hih. Muovailuvaha on monesti sadepäivien pelastus!

Se mikä tästä Ailefon muovailuvahasta tekee erityistä on se, että sitä voisi vaikka syödä, sillä kaikki sen ainesosat ovat elintarvikekäyttöön hyväksyttyjä. Se on mielestäni iso plussa, koska meillä asustaa myös vauva, joka saattaa liikkeelle lähdettyään ja isompana lattialta löytää vahingossa jotain suuhunsa.

Ailefo on ensimmäinen luonnonmukainen muovailuvaha Euroopassa. Muovailuvahat värjätään kasviväreillä ja aineisosiin kuuluu mm. vihreitä kasveja, punaisia hedelmiä ja kasviksia. Kasviöljy tekee muovailuvasta todella pehmeää ja sitä on helppo lähteä muovailemaan. Kiva, että samalla, kun muovailee öljy tekee hyvää käsille. Huomasin, että käteni tulivat muovailun jälkeen sileämmiksi, hih. Muovailuvaha ei sisällä hajusteita tai parabeeneja, sen säilöntäaineet ovat hyväksyttyä elintarvikkeissa ja luonnonkosmetiikassa. Vaikka muovailuvaha on turvallista ja sitä voisi huoletta maistaa, niin sitä en kuitenkaan suosittele, sillä se ei maistu hyvältä. Täältä pääset näkemään kaikki erilaiset muovailuvahat ja -setit.

Myös Ailefon leimasimet ovat turvallisia. Varsi on puuta ja silikoniset leimasimet saa irroitettua ja hyvin pestyä, vaikkapa astianpesukoneessa. Kaikki osat ovat myrkyttömiä ja soveltuvat myös leivontaan. Täältä pääset näkemään kaikki erilaiset leimasimet.
Lisää tietoa Ailefosta ja sen jälleenmyyjistä Suomessa löydät täältä. Kiddexin löydät myös Facebookista ja Instagramista.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Vauvanurkkaus

Aiemmin esittelin teille meidän syksyisen kodin ja minulta toivottiin, että kertoisin tarkemmin tästä Vilman vauvanurkkauksesta. Vilma ei tässä sängyssä ole juurikaan vielä nukkunut, mutta on kiva pitää vauvanurkkausta kivan näköisenä, joskus tosin se täyttyy roinasta, hih. Sängyn olemme ostaneet käytettynä viime talvena porvoolaiselta perheeltä. Pekka tuunasi sen ja maalasi valkoiseksi. Saimme sängystä korkkeamman kun ostimme Jyskistä edullisen vaahtomuovipatjan, jonka Pekka paloitteli moneen osaan ja laittoi osat päällekkäin. Sitten vain ympäröimme patjakasan lakanalla, hih.


Sänky on todella pieni siksi, että meillä on todella pieni makuuhuone. Isompaa pinnasänkyä tai siis sellaista normikokoista pinnasänkyä ei meidän makuuhuoneeseen mahtuisi. Joten myös vauvanpeitot ova todella isoja tähän pikkuruiseen sänkyyn. Meillä on tällä hetkellä sängyssä on ollut kaunis Vilman ristiäislahjaksi saama viltti. Sängystä löytyy myös Ek For Kidsin pisaratyyny ja Aarrekidin pöllöpehmo. Raskaana ollessa ostin Vilmalle Fine Little Dayn kuusipussilakasetin ja siitä oleva tyynyliina löytyy nyt pinnasängystä (peitto on liian iso tähän pieneen sänkyyn). Olemme käyttäneet kuusipeittoa välillä meidän sängyssämme. 

Olin pitkään ihastellut Puinen vanerisia ripsiä, mutta en ollut keksinyt paikkaa mihin ne laittaisin. Kun ne olivat alennuksessa niin päätin, että kyllä niille jostain paikka löytyy ja nyt ne ovat koristaneet Vilman vauvanurkkausta, ihanat eikö? Tämä lehtimatto on kiinnostanut monia, enkä ihmettele, onhan se ihana. Tilasin sen Etsystä sellaiselta yritykseltä kuin Omoloko. Matto on milloin missäkin, se on kaunis ja näppärä pienen kokonsa takia. Matto on kaksipuoleinen eli toinen puoli on väritykseltään semmoinen greige. Myös tämä ihana Arksien pandajumpsuit on ihastuttanut ja sen Vilma on saanut lahjaksi. 

lauantai 3. marraskuuta 2018

Pyhäinpäivänä muistellaan edesmenneitä rakkaita

Halloweenina hassutellaan ja pyhäinpäivänä muistellaan edesmenneitä rakkaita.
Tänään me rauhoitumme muistelemaan edesmenneitä rakkaita, käymme haudoilla ja olemme kotona rennosti perheen kesken. Olen niin kiitollinen kaikista ihanista ihmisistä, jotka ovat/ovat olleet osa elämääni.

Tälläisenä päivänä minulla tulee mieleen rakkaat edesmenneet Mamma ja Pappa (äitini vanhemmat). Minulla on heidän kanssaan paljon ihania muistoja. Heidän kotinsa oli minulle melkein kuin toinen koti, niin paljon siellä tuli vietettyä aikaa heidän kanssaan. Pappa on menehtynyt minun ollessani 16-vuotias, Mammasta jouduin luopumaan 26-vuotiaana. Ne ovat olleet tähänastisen elämäni kamalimmat ja vaikeimmat asiat.
Minua niin harmittaa, että Pappa ei ole nähnyt kun olen päässyt ylioppilaaksi tai kun olen valmistunut ammattiin. Valitettavasti hän ei ole koskaan tavannut Pekkaa, eikä hän ole ollut paikalla kihlajaisissani tai häissäni. Pappa ei ole nähnyt sitä, kun minusta tuli äiti eikä ole koskaan saanut pitää sylissään ihania lapsiani. Koen sen niin epäreiluksi, että olen joutunut luopumaan Papasta liian aikaisin, vaikka Pappa eli kuitenkin 81 vuotiaaksi.
Minua lohduttaa se, kun tiedän miten ylpeä Pappa olisi minusta, siitä miten olen pärjännyt ja mitä olen saavuttanut. Hän olisi hyvillään siitä minkälainen ihminen minusta on kasvanut. Hän olisi varmasti pitänyt Pekasta, ihan yhtä paljon kuin Mammakin. Se on jännää, että Pekassa on paljon samaa kuin Papassa. Ainakin se rauhallisuus, lempeys, viisaus ja pitkä pinna sekä kiinnostus+taito nikkaroimiseen. Tiedän myös sen, että lapsillani olisi ollut paikka hänen sydämessään, Pappa olisi leikittänyt heitä ja ottanut mukaan arjen askareisiin, hän olisi soittanut haitaria ja lapseni olisivat tanssineet sen tahtiin. Toisaalta tämä tieto lohduttaa, mutta toisaalta se saa minut ikävöimään häntä entistä enemmän. Ehkä me vielä joskus tavataan, ehkä hän jostain pilven reunalta katselee meitä ja tietää mitä meille kuuluu?

Mamma ehti olemaan osa elämääni 26 vuotta ja hän oli läsnä tärkeissä hetkissäni, myös hän oli minulle erittäin rakas ja tärkeä. Onneksi Mamma eli pitkään hyväkuntoisena, 90-vuotiaaksi. Mamma tykkäsi  Pekasta todella paljon (toisaalta, kukapa ei tykkäisi, hih) ja piti siitä miten hyvin hän kohteli minua. Pekallekin Mamma ehti muodostua tärkeäksi. Helmille "Mammanmamman" kanssa vietetty aika oli ihanaa ja merkityksellistä, hänen luonaan oli aina hauskaa ja kivat leikit. Mamma ehti olemaan mukana Helmin elämässä 2,5 vuotta ja Helmi oli hänelle erittäin rakas. Tiedän, että Mamma olisi varmasti rakastanut myös Vilmaa, ihan yhtä paljon.
Muistan kun Mamma eläessään puhui siitä, että "sitten kun minusta joskus aika jättää, niin toivottavasti minulle olisi suojelusenkelin paikka vapaana." Ei tiedä, vaikka Vilman syntymän myötä Mamma kulkisi hänen vierellään suojelusenkelinä? ♡ Vaikka näin ei olisikaan, tieto siitä, että näin voisi olla tuo minulle paremman mielen, kun ajattelen, että hän kuitenkin jollain tapaa olisi osa myös Vilman elämää, vaikkei ole koskaan häntä nähnytkään.

Se on rankkaa menettää itselleen rakkaita ihmisiä, sellaisia, jotka ovat "aina olleet siinä". Suru vaatii aikaa, mutta ajan myötä se helpottaa. Onneksi kaikki tärkeät ja rakkaat ihmiset ja ihanat muistot säilyvät aina. Mamma ja Pappa elävät muistoissani ja tulen muistamaan heidät aina elinvoimaisina ja onnellisina. Toivon myös, että joskus mahdolliset lapsenlapseni muistaisivat minua yhtä suurella lämmöllä kuin minä omia isovanhempiani.
Minulle on tärkeää puhua Mammasta ja Papasta myös lapsilleni, jotta he pystyisivät kuvittelemaan miten ihania Mamma ja Pappa ovat eläessään olleet. Haluan, että lapseni tietävät heidät ja tunnistavat heidät valokuvista. Haluan, että Helmi ja Vilma tietävät miten paljon Mammanmamma ja äitin Pappa rakastavat/olisivat rakastaneet heitä. ♡

torstai 1. marraskuuta 2018

Halloween

Eteeni osui kommentteja, että halloween ei sovi Suomeen ja sitä ei tulisi Suomessa viettää, miksi? Jos syksyn pimeydessä on aihetta hassutteluun ja juhlimiseen, josta tulee iloiseksi, miksi se olisi huono juttu?


Mielestäni halloween on kiva lastenjuhla ja miksei aikuistenkin. Mukavaa, että aikuinenkin voi välillä heittäytyä ja hassutella. Se, että jotkut haluavat halloweenia myös Suomessa viettää ei ole keltään pois. Toisaalta myös jos joku sitä ei halua viettää, on sekin ookoo, mutta sitä en ymmärrä miksi toisten juhlimisesta pitää mielensä pahoittaa? Meillä koko perhe juhlii halloweenia, niin kuin muitakin sesonkeja ja juhlapyhiä. Se on meidän mielestämme hauskaa ja kivaa vaihtelua arkeen. Vaikka halloween on "uusi juttu", niin kyllä jo minun lapsuudenkodissa kotia vähän koristeltiin ja muistan, että äitini järjesti minulle ja kavereilleni hauskat "halloweenbileet" hih.

Minulla on aina syytä juhlaan, varsinkin jos on tiedossa jotain erikoista ja hauskaa. Meillä myös Helmi tykkää halloweenista (uskon että monet lapset tykkäävät), kotona on kiva koristella, leipoa ja herkutella. Varsinkin ilmapallot kiinnostavat ja ilahduttavat. On hauska pukea naamiaisasu päälle, leikkiä "hiiviöö" ja varsinkin kurpitsat ihastuttavat. On mukava käydä isovanhemmilla kylässä, karkkikierroksella ja näyttää hurjalta. Isovanhemmista on hauska katsoa meidän pieniä söpöjä halloweenhirviöitä ja ihastella heidän asujaan, hih.



Se on Suomessa mielestäni harmillista, että tälle hauskalle juhlalle ei ole selkeää ajankohtaa, tiettyä päivää, vaikka moni onkin täällä ottanut halloweenin omakseen. Halloweenia ei ole suomalaisessa kalenterissa, mutta monet viettävät sitä lokakuun viimeisenä päivänä eli 31.10. Se sattui tänä vuonna olemaan keskiviikkopäivä, joten jotkut ovat viettäneet sitä jo viime viikonloppuna. Osa juhlii halloweenia nyt viikonloppuna, pyhäinpäivänä tai sen aattona. Suomessa pyhäinpäivä on lauantaina 3.11 ja halloweenia saatetaan juhlia silloin tai pyhäinpäivän aattona 2.11. Aika monta vaihtoehtoa juhlia, vai mitä? Hih.

Koska tosiaan juhlan ajankohta Suomessa ei ole selkeä tai vakiintunut, niin me olemme juhlineet halloweenia 31.10 jenkkityyliin, ihan sama mikä viikonpäivä on kyseessä. Olemme kuitenkin usein koristelleet kotia jo n. viikkoa ennen ja koristeet korjaamme usein vasta pyhäinpäivän jälkeen. Halloween näkyy aika isosti kodissamme, hih. Täältä pääset näkemään hurjan ihania kuvia meidän halloweenkodista.

Meidän mielestä halloween on hurjan hauska juhla, joten me ainakin juhlimme ja laitomme kivoja koristeita, näin pääsemme paremmin juhlatunnelmaan. Koristelu on meidän mielestä kivaa yhteistä puuhaa ja tuo kivaa vaihtelua kodin sisustukseen (samalla tavalla kuin vaikkapa joulu ja pääsiäinen). Meillä halloweenista on jo tullut kiva perinne ja uskon, että sen juhlimisesta jää Helmille ja Vilmalle kivoja lapsuusmuistoja.

Tosiaan koristelimme yhdessä ja Helmistä on ollut hauskaa leikkiä ilmapalloilla. Hän tykkää myös ihastella ja ihmetellä kaikkia hurjia, kivoja yksityiskohtia. Ja kun joku tulee meille kylään hän iloisena esittelee meidän koristeet "meillä on halloweenkoristeita, katso luurankoja, meillä on hieno kurpitsa, tuolla on lepakko!" Pekka on perinteisesti leiponut ja tuunannut hurjia herkkuja ja ostimme kivoja, halloween aiheisia namusia. Tänä vuonna Pekka teki hauskoja lepakko- ja hämähäkkikeksejä. Näistä tuli todella kivoja, vaikka oli hänellä näissä aikamoinen näprääminen. Tykkään niin siitä kun Pekka tykkää leipoa!




Käymme joka vuosi isovanhemmilla karkkikierroksella, se on lapsista hauskaa ja siitä jää myös meille vanhemmille ja isovanhemmille kivoja muistoja. Tänä vuonna Helmi pukeutui muumioksi ja Vilma pikku luurangoksi. Voi että miten söpöjä monstereita. Monista oli hauska nähdä, että pienellä Vilmallakin oli oma halloweenasu. Hauskaa, että tosiaan myös vauvat pääsee pukemaan teeman mukaisesti, jos haluaa, hih. 


Vaikka me pidämme halloweenista ja sitä aika isosti juhlimme, karkkikierroksemme rajoittuu vain sukulaisiin. Ymmärrän sen, että on kuitenkin monia jotka eivät kyseistä juhlaa vietä tai eivät vietä sitä samana päivänä kuin me. Meille karkkien ruinaaminen ei ole "se juttu", vaan enemmän kotona hassuttelu ja herkuttelu + se että, että lapset pääsevät isovanhemmille kyläilemään ja leikkimään, hih. Meidän ovella ei ole koskaan käynyt mitään hirviöitä, noitia, monstereita tai kurpitsoja, tosin ei meillä ole koskaan käynyt virpojiakaan (paitsi sukulaispoikia). Ehkä tänäpäivänä (enää) ovelta ovelle kiertely, koputtelu ja karkkien ruinaaminen ei sovi suomalaiseen tyyliin vai onko se vaan esim. kerrostalossa asuvien juttu?
Meillä on ollut oikein hauska ja vauhdikas halloween, juhlimme sitä omalla tavallamme ja tämä on meidän juttu! Haluan toivottaa teille hurjan hauskaa halloweenia! Jos olette jo juhlineet niin toivon, että teillä oli hauskaa :) Meillä halloweenhulinoiden jälkeen on seuraavaksi luvassa Helmin synttärit marraskuun lopulla. Nyt niitä suunnittelemaan, hih.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Meidän halloweenkoti

On taas se aika vuodesta kun lokakuun loppu lähestyy ja on aika juhlia halloweenia. Me ainakin juhlimme ja laitoimme kivoja koristeita, näin pääsemme paremmin halloween tunnelmaan. Koristelu on kivaa yhteistä puuhaa. Meillä halloweenista on jo tullut kiva perinne ja uskon, että sen juhlimisesta jää Helmille ja Vilmalle kivoja lapsuusmuistoja.


Suurin osa koristeista löytyy keittiöstä ja olohuoneesta. Olemme laittaneet kivoja viirejä, hurjan hauskoja pääkalloilmapalloja ja muita kivoja koristeita. Meidän halloween-laatikon kätköistä löytyi myös edellisten vuosien jämiä: hauska kurpitsapallo ja kissafoliopallo, kurpitsavalosarja ja kauniit kurpitsalyhdyt. Olemme aiemmin askarrelleet hauskan lepakon ja hämähäkin. Olemme myös käyttäneet hyödyksi meidän lightboxeja ja kirjaintaulua ja kirjoittaneet niihin halloween aiheiset tekstit. Tänä vuonna heräteostoksena tarttui Prismasta söpö pikkuinen kurpitsalyhty. Äitini oli ihana, hän yllätti minut ja osti todella kauniin valokurpitsan! Se on ihana ja tunnelmallinen!


Keittiöstä löytyy monenlaisia koristeita. Muumihyllyyn on kiinnitetty keittiö-olohuoneen välissä olevasta pitkästä luurankoviiristä irti otettu pala, jossa on muutama luuranko. Hyllyn päältä löytyy hauskoja pääkalloilmapalloja. Pöydältä on pari luurankomukia, nämä kaikki olemme ostaneet Flying Tigerista. Olemme ostaneet sieltä myös hauskoja luurankopillejä, joiden osia käytimme pöydällä olevan kirjaintaulumme koristeluun. Pekka kirjoitti kirjaintauluun sekä hyllyllä olevaan lightboxiin halloween aiheiset kirjoitukset. Muualta keittiöstä löytyy mm. hauska kurpitsaviiri, toinen lightbox, kummitusyövalo ja kissafoliopallo. Välillä sieltä löytyy myös kurpisavalo ja kynttelikkö.




Myös olohuoneen hyllystä tuli niin kiva, siinä näkyy mielestäni hyvin halloweenteema. Sieltä löytyy Iittalan festivo kynttilänjalat, diy lepakkokoriste, meidän hääkuva Riviera Maisonin kehyksessä ja aikoinaan Anttilasta ostettu kurpitsalyhty. H&M homen metallikori, jonka sisällä on Prismasta ostettu pieni kurpitsalyhty. Vieressä on Partyliten tuikut vuosien takaa ja diy hämähäkkikoriste. Anttilasta aikoinaan ostettu toinen kurpitsalyhty, muumitarjotin, Iittalan Aalto tuikkukipot, Instax Mini kamera ja Littlebit Designin rannekoru.



Olohuoneesta tuli mielestäni hieno ja hyvin teemaansopiva halloween aiheisilla koristeilla. Enostudion kynttelikköön olemme kiinnittäneet mustia ja oransseja kynttilöitä, olohuoneessa pyörii hauskoja pääkalloilmapalloja, nämä kaikki olemme ostaneet Flying Tigerista. Olohuoneen ikkunan reunassa olevan pallovalosarjan kylkeen ripustimme söpön, pienen kurpitsavalosarjan tuomaan vähän oranssia väriä. Olohuoneen toiselta puolelta löytyy suuri kurpitsapallo (jota en valitettavasti tajunnut kuvata, hups). Tauluhyllyllä on söpö pieni lepakkoviiri, joka on aiempana vuotena ostetun suuren lepakkoviirin jämäpala.  Se sopii kivasti tuohon sohvan ylle ja näyttää hurjan hauskalta pääkalloilmapallojen kanssa. Edelleen okran väriset jutut sopivat syksyyn, lokakuuhun ja näin ollen myös halloweentunnelmaan, hih. Uuden lehtimaton laitoin Vilman sitterin päälle, se on aika kiva myös siinä. Tekemäni leikkimaton laitoin Marimekko-puoli ylöspäin, osittain tumma väritys sopii kivasti meidän halloweenkotiin, hih.




Tältä näyttää meidän halloweenkoti. Mielestäni siitä tuli tunnelmallinen ja kaunis, vaikka koristeita on aika paljon. Meillä halloweenhassuttelu saa näkyä, hih. Seuraavassa postauksessa kerron meidän halloweenista, mitä me aiomme tehdä ja miten juhlia, mitä herkuttelemme ja kuvia meidän pienistä halloweentytöistä, hih.