torstai 31. lokakuuta 2019

Meidän halloween - Kiva perhejuhla

Meillä Halloween on lastenjuhla, vaikka toki myös me aikuiset tykkäämme sitä viettää. Olemme Pekan kanssa innostuneet halloweenin juhlimisesta vasta lasten myötä, se on kiva perhejuhla. On mukavaa luoda perinteitä joista jää lapsillemme hauskoja muistoja. Tykkäämme muutenkin juhlia ja fiilistellä kaikenlaisia juhlia, vaihtelu virkistää ja ne tuovat kivaa piristystä arkeen. Pimeään syksyyn halloween sopii paremmin kuin hyvin.


Lapsista on kiva koristella kotia, pukeutua hauskoihin vaatteisiin ja asuihin. Ainakin meillä lapset näkevät halloweenjutut kivana erikoisena juttuna, ihan samalla tavalla kuin vaikka jouluna joulukoristeet ja tonttulakit. Kun olemme aina viettäneet halloweenia, se on lapsillemme samanlainen juhla kuin mitkä tahansa muutkin juhlat. On hauskaa leikkiä naamiaisia, leipoa isin kanssa ja herkutella, askarrella, viettää aikaa läheisten kanssa ja käydä isovanhempien luona karkkikierroksella.


Minä tykkään eniten koristelusta ja tunnelmoimisesta. Kurpitsakoristeet ovat lemppareitani, ne sopivat väriltään ja teemaltaan hyvin syksyyn ja ne ovat söpöjäkin. Ihanan valokurpitsan olen saanut lahjaksi äidiltäni, se on ostettu Etolasta. Meillä on myös pari punaruskeaa kurpitsalyhtyä jotka on aikoinaan ostettu Anttilasta, valkoiset kurpitsat on ostettu tänä syksynä Clas Ohlsonilta. Flying Tiger Copenhagenissa on paljon kivoja halloweenkoristeita ja sieltä olemme ostaneet mm. luurankoviirin, pillit ja kallopillimukit (mistä H tykkää juoda maitoa, hih), Lidlistä löysimme hauskan kallokassin/pussukan mitä olemme käyttäneet koristelussa.



Me fiilistelemme sadonkorjuuta ja halloweenia melkein koko lokakuun, kurpitsakoristeet laitoimme jo kuun alussa, mutta varsinaisia halloweenkoristeita esim luurankojuttuja laitoimme vasta myöhemmin. Meillä juhlinta keskittyy lokakuun loppuun ja tähän 31. päivään. H on niin iloinen, sillä hän on todella paljon odottanut halloweenin juhlimista, hän on saanut myös V:n innostumaan, meillä on tiedossa kiva ja vauhdikas päivä.




Tytöt askartelivat tänä vuonna mamman kanssa söpöt kurpitsat ja ihanat halloweenkruunut. Minä maalasin tyttöjen kanssa vaahteranlehtiä kummituksiksi ja lepakoiksi, niistä tuli aika kivoja. Pekka on taas tuttuun tapaan leiponut/tuunannut upeita halloweenherkkuja. Meillä halloween ei ole mikään pelottelujuhla, vaan hauska tapa juhlia yhdessä syksyä. Halloweenia voi mielestäni juhlia ja fiilistellä monella tavalla, kukin omalla tyylillään.



Haluan toivottaa teille hurjan hauskaa ja herkullista halloweenia! Nyt hassutellaan, pyhäinpäiväksi rauhoitutaan muistelemaan edesmenneitä rakkaita, sytytetään kynttilöitä ja käydään haudoilla. Minulle halloween ja pyhäinpäivä ovat kaksi täysin eri asiaa ja niin se pitää ollakin. Tänään kuitenkin juhlitaan!

maanantai 28. lokakuuta 2019

Upea ruska

Tänä syksynä saimme nauttia upeasta ruskasta, luonnon väriloistosta.  Puut hohtivat kullankeltaisina, kirkkaanpunaisina, oransseina ja ruskeinakin, ympärillä oli kauniita syksyisiä sävyjä. Tämän postauksen kuvat on otettu Kymijoen rannalla, omalla pihalla ja mökillä. Lokakuun aikana, täällä Kouvolassa.




Minua harmittaa vähän, koska olisin halunnut kuvata lapsia syksyisessä maisemassa paljon enemmän. Kuitenkin johtuen jännetulehduksesta, olin kauneimman ruska-ajan käsipuolena, enkä pystynyt kuvaamaan suurella, painavalla kamerallani. En pystynyt lasten kanssa yksin ulkoilemaan kipeän käden kanssa ja aina kun Pekalla oli vapaata, niin oli märkää ja satoi vettä. Joten lapsista kuvat jäi melko vähäiseksi, mutta onneksi sain muuten ruskaa kuvattua.







Harmittaa, että jännetulehdus tuli minulle juuri lokakuussa, kun syksy näyttää parhaat puolensa. Toisaalta jos jotain hyvää haluan ajatella, niin mielummin kuitenkin nyt kuin esim. joulukuussa, jolloin oikeasti tarvitsen kahta kättä. Vaikka käsi vielä kipeä onkin, niin onneksi kuitenkin tämän jännetulehduksen kanssa on tapahtunut edistystä. Pystyn kättä käyttämään, kevyesti ja kohtuudella tietty. Luotan siihen, että käsi vielä paranee. (Täältä pääset lukemaan enemmän kuulumisia jännetulehduksesta)







Ruska on ehdottomasti yksi syksyn kivoimmista jutuista ja tämän vuodenajan kohokohta, tietysti tulevan halloweenin lisäksi, hih. Täällä on kotia jo koristeltu, askarreltu ja suunniteltu mitä kaikkea kivaa keksitään. Me fiilistellään sadonkorjuuta ja halloweenia melkein koko lokakuun, juhlimme 31.10, silloin mm. pukeudumme ja syömme halloweenherkkuja. Instagramissa @laurahassu pääsee näkemään meidän kivoja halloweenjuttuja.


lauantai 26. lokakuuta 2019

Jännetulehdus - Lihakset on jumissa

Blogi on ollut tauolla melkein koko lokakuun jännetulehduksen takia (siitä lisää täällä). Kipu oli jotain ihan kamalaa, meni viikko ennen kuin pystyin sormia kunnolla liikuttamaan ja turvotus katosi. Söin kipulääkkeitä ja levitin geeliä kipukohtaan 3 x päivässä 10 päivän ajan. Myöhemmin pystyin vähentämään lääkkeiden määrää ja lopulta jättämään kipulääkkeet pois, geeliä käytän ajoittain vieläkin, kipulääkettä tarvittaessa. 1.5 viikon jälkeen pystyin oikeaa kättä alkaa käyttämään kevyesti, aloitin lääkärinmääräämät fysioterapiakäynnit 2.5 viikkoa tulehduksen alkamisesta. Lihakset on jumissa ja käsi vieläkin kipeä, mutta ei mitään verrattuna siihen mitä se aluksi oli. Tänään tulee kuluneeksi kolme viikkoa siitä, kun käsi kipeytyi.


Blogin päivittäminen ei siis onnistunut yhdellä kädellä/kipeällä kädellä ja siitä syystä en ole voinut tehdä postauksia. Nämä viikot ovat tuntuneet ikuisuudelta, kun olen tottunut tekemään postauksia vähintään 2-3 kertaa viikossa ja olisin niitä halunnut tehdä. Harmitti, kun jouduin pitämään blogihistoriani ensimmäisen tauon, sillä minulla olisi ollut paljon ideoita mistä kirjoittaa. Onneksi tauosta ei kuitenkaan tullut tämän pidempi. Vaikka tauko päättyi niin aion tehdä postauksia jatkossa maltilla, en halua rasittaa kättä liikaa. En esimerkiksi pysty vielä koneella kirjoittamaan, vaan kirjoitan tekstit puhelimella (pääosin vasemmalla kädellä), konetta käytän vain kuvien lisäämiseen.


Minua harmitti jatkuva kipu ja käytännön asiat, se kun aluksi en pystynyt toista kättä käyttämään ollenkaan. Kaikki piti tehdä vasemmalla kädellä ja se oli oikeakätiselle aika hankalaa. En pystynyt leipiä voitelemaan, kunnolla pesemään hiuksia tai lasten kanssa yksin ulkoilemaan, se harmitti varsinkin kun ulkona oli upea ruska. V:n pukeminen ja vaipan vaihtaminen oli vaikeaa ja se sattui. Yritin välttää käden käyttämistä niin paljon kuin mahdollista, mutta se oli välillä vaikeaa, kun on tuo reilu 1v, joka tarvitsee aika paljon hoitamista ja hoivaamista, ihanaa kun tarvittaessa H toimi apulaisenani. Onneksi ensimmäisenä viikkona sain myös paljon apua vanhemmiltani ja ystävältäni silloin kun Pekka oli töissä, en tiedä miten muuten olisin selvinnyt. 


Vaikka tämä onkin ollut todella kurjaa, niin onneksi ei kuitenkaan vakavaa. Käsi on onneksi lähtenyt paranemaan ja haluan uskoa siihen, että vielä se kuntoon tulee. Kiitos kaikista tsemppiviesteistä mitä olen tuolla instagramin puolella saanut. Tämä koettelemus on opettanut minua arvostamaan vielä enemmän molempia käsiäni ja muistuttaa minua siitä, että mikään ei ole itsestäänselvää. Kaikenlaista voi sattua, mutta siitä selviää. Tällä hetkellä on kyllä niin sellainen voittajafiilis ja supermutsiolo, kun selvisin käsipuolena kahden pienen lapsen kanssa, olen tämän koettelemuksen kanssa jo voiton puolella. Olen niin iloinen, että pystyn kättä taas käyttämään, kohtuudella tietty. En voi enkä halua rasittaa kättä liikaa.

Lisää meidän kuulumisia löytyy instagramista @laurahassu 

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Jännetulehdus - Blogissa voi olla lähiaikoina vähän hiljaisempaa

Täällä blogissa on ollut ja voi lähiaikoina olla vähän hiljaisempaa, sillä oikea käteni ei oikein toimi, en pysty kunnolla käyttämään sitä. Käsi on ollut todella kipeä ja syyksi paljastui viime viikonloppuna jännetulehdus/rasitus.


Tottakai tämä tapahtui juuri silloin kun Pekka oli reissussa. Kipu oli sietämätöntä, (jos synnytyksiä ei lasketa niin) en muista milloin olisin kokenut sellaista kipua. Onneksi minulla on ollut apuna vanhempani ja ystäväni, myös mieheni kun hän kotiutui. En tiedä miten muuten olisin selvinnyt tästä, varsinkin ensimmäisistä päivistä. Hätää ei onneksi ole, kävin lauantaina lääkärissä, sain kipulääkkeitä + lähetteen fysioterapiaan. Viime viikonlopusta ei tosiaan tullut ihan sellainen kuin odotin. Kipeää tekee, mutta kyllä tämä tästä, onneksi lääkkeet helpottavat oloani ja kaunis mökkimaisema ja nämä syksyiset kuvat vähän lohduttavat.


Minulla on tänään menossa viides päivä käsipuolena. En vieläkään pysty käyttämään oikeaa kättä. Kaikki pitää tehdä vasemmalla kädellä ja se on oikeakätiselle aika hankalaa. Onneksi olen saanut apua. Viikonloppuna me tytöt olimme vanhempieni mökillä heidän kanssaan, eli mamma ja pappa hoitivat lapsia, sain lepuuttaa kättäni. Maanantaina Pekalla oli vapaa ja eilen sain ystäväni avukseni ♡ Kolme ensimmäistä päivää oli selkeästi pahimmat päivät, ihan niin kuin lääkäri oli minulle sanonutkin, nyt jo vähän helpottaa. Pystyn esim sormia jo vähän liikuttamaan.


Instagramin käyttäminen ja kuvien ottaminen onnistuu jotenkin puhelimella ja vasemmalla kädellä, mutta harmittaa, että en pysty kameralla kuvaamaan. Onneksi sain mökillä otettua kuitenkin näitä kauniita ruskakuvia kännykällä. Minulla olisi vaikka mitä postausideoita tänne blogiin, mutta ne saavat nyt odottaa. Yksi postaus minulla on vielä edellisen postauksen lisäksi luonnoksissa kuvia vaille valmiina (kuvat on kyllä otettu ja muokattu aiemmin, mutta ei siirretty blogiin), joten voi olla, että jossain vaiheessa Pekan avustuksella saatan sen julkaista. Blogi on minulle rakas harrastus ja harmittaa, että joudun pitämään siitä vähän taukoa, minun on pakko, koska en pysty tekemään postauksia yhdellä kädellä, vaikka haluaisinkin. Tähänkin postaukseen tarvitsin mieheni apua, koska tosiaan minulla toimii vain yksi käsi, kiitos Pekka.


Kurjaa tämä on, mutta ei onneksi vakavaa. Toivottavasti käsi parantuu pian ja selviän jotenkin näistä päivistä, kun minun on oltava kahden lapsen kanssa yksin. Pitäkää minulle peukkuja. Meidän kuulumisia voi edelleen seurata instagramissa @laurahassu ja kun käsi paranee niin myös taas täällä blogissa. Toivotaan, että tauosta ei tule kovin pitkä, haluan pian taas päästä kuvaamaan ja kirjoittamaan, tekemään kivoja postauksia ♡

maanantai 7. lokakuuta 2019

Neuvolakuulumisia -1v 3kk

Meidän pikkuinen on jo 1v 3kk ikäinen. Miten nopeasti kuukaudet menevätkään, vastahan hän täytti vuoden? Tosiaan lokakuun alussa kävimme pitkästä aikaa taas neuvolassa kertomassa mitä meille kuuluu ja katsomassa miten V on kasvanut.


Menimme hyvillä mielin neuvolaan, koska meillä ei ole mitään syytä miksi V:n kohdalla tarvitsisi huolestua. Hän syö hyvin, nukkuu ihan ok ja muutenkin hän voi hyvin. Hän oppi kävelemään 10kk ikäisenä ja nyt jo juoksee, sanoja tulee paljon ja osaa hän tehdä tornejakin ja hänellä on tarkka pinsettiote. Neuvolassa palikkalaatikko kiinnosti erityisen paljon ja leikkivasara, hih.


Sai V yhden rokotteenkin, joka kuuluu rokotusohjelmaan, hän otti rokotteen hienosti. Vähän harmitti, niin kuin asiaan kuuluu, mutta halit ja silittelyt riitti lohdutukseksi. Ihana ja reipas pieni tyttö. V on 79 cm pitkä ja painaa 12.740 kg. päänympärys 47.4 cm, iho hyvä, kuulo hyvä. Terveydenhoitaja ihasteli miten suloinen V on ja totesi kaiken olevan hyvin. Seuraava neuvolapäivä onkin sitten tammikuussa kun V on 1v 6kk ikäinen.


Nämä kolme kuukautta ovat menneet todella nopeasti. V on vauhdikas taapero, joka tykkää tanssia, riehua, juosta, kiipeillä ja aukoa ovia. Uusia sanojakin on tullut mm. pomppii ja kauppaan. Hän osaa matkia hauvan, leijonan, apinan ja possun ääniä. V tykkää katsella telkusta Pipsa possua ja lastenlauluvideoita, lempikirjoja on sanakirja, eläinkirja sekä Muumi- ja Puppe -kirjat. Hän on voimakastahtoinen pieni tyttö. Tahtoa löytyy koko ajan enemmän ja enemmän, meille ei jää epäselväksi jos häntä suututtaa, kiukuttaa, turhauttaa tai harmittaa jokin. Samalla hän myös näyttää muitakin tunteitaan selvemmin esim kun hän hymyilee ja nauraa, on iloinen ja hihkuu, hän tykkää halia ja antaa pusuja. Ihana pieni kulta, meille niin rakas ja tärkeä.


Kiitos Pekka, kun viimeistelit tämän luonnoksissa olleen neuvolakuulumisia -postaukseni, niin sain nyt julkaistua, vaikka en oikeaa kättäni pystykään tällä hetkellä käyttämään jännetulehduksen/rasituksen takia.