lauantai 31. elokuuta 2024

Elokuun kuulumisia

Elokuu, kiitos kaikista lämpimistä kesäpäivistä ja kivoista hetkistä. Nautimme kesästä niin hyvin kuin pystyimme. Elokuussa kävimme Tykkimäen huvipuistossa huvittelemassa, uimarannoilla/mökillä uimassa ja erilaisissa leikkipuistoissa leikkimässä. Vietimme isovanhempien ja kummien kanssa poitsun nimipäivää. Lapset pomppivat trampalla, viettivät aikaa kavereiden kanssa, poimimme omenoita, kävimme jäätelöautolla ostoksilla ja kävimme yhdessä Käyrälammen ulkoilureitillä ulkoilemassa. Yksi mieleenpainuvimmista jutuista on ehdottomasti meidän hauska retkemme Korkeasaareen eläimiä ja dinosauruksia ihastelemaan. 


Vaikka olemme elokuussakin nauttineet kesästä, syöneet: marjoja, meloneita ja jäätelöä, retkeilleet, uineet, mökkeilleet, käyneet jäätelöautolla ja huvipuistoilleet + vaikka mitä, niin arki on kuitenkin alkanut. Koulu, eskari ja päiväkoti ovat alkaneet ja tulleet tutuiksi. Meidän nelosluokkalainen oli iloinen koulun jatkumisesta, syyskuussa harrastukset alkavat. Eskarilainen on sopeutunut hyvin eskariin ja saanut uusia kavereita. Meidän nuorimmainen aloitti päiväkotitaipaleensa osa-aikaisena, tykkää päiväkodista kovasti, mikä on ihanaa. Poitsu on meidän ensimmäinen lapsi, joka on aloittanut päiväkodin ennen eskaria (tytöt kävivät ennen eskaria päiväkerhossa 2 kertaa viikossa). Sairastumiseni (fibromyalgia) myötä olen todella kokenut, että päiväkodista on meille kaikille hyötyä, erityisesti poitsulle.  





Elokuussa pääsin järjestämään pienet ihanat vauvajuhlat ja tekemään söpön vaippakakun. Tykkään juhlien järjestämisestä ja emännöinnistä. Vaippakakkujen tekeminen on aina niin ihanaa. Mieleen jäi erityisesti se miten iloinen odottava äiti oli virkkaamastani mustekalasta. Muistan miten jokaisen raskauden kohdalla toivoin, että joku järjestäisi minulle vauvajuhlat. Viimeisen vauvamme raskausaikana pääsin kokemaan omat vauvajuhlat (kahdet),  mistä olen niin kiitollinen. Se oli minulle tärkeää ja olen niin iloinen, että pääsin ne kokemaan. Vaippakakut olen saanut kaikista lapsistani, esikoisesta sain vaippakakun serkultani, keskimmäisestä Pekalta ja kuopusesta äidiltäni sekä ystäviltäni (3kpl). Muistan miten ihanalta se on joka kertaa tuntunut, siksi haluan itse ilahduttaa tärkeitä odottavia äitejä söpöillä vaippakakuilla. Olen päässyt tekemään jo 8 vaippakakkua, hauskaa!



Pääsin elokuussa tekemään toisenkin kakun mielessä tuleva vauva, tällä kertaa koiravauva, hih. Lasten mummi ja ukki saivat ihanan pienen koiranpennun osaksi perhettä mikä tuli myös meille heti tärkeäksi. Niin söpö! Otimme ensikohtaamisesta muutamia kuvia muistoksi. En ollut koskaan aiemmin tehnyt "vaippakakkua" koiravauvan vanhemmille, heh. Olipa hauskaa. Tein koiran "vaippakakun" niin, että talouspaperirullan ympärille asettelin koirankakkapusseja, sidoin ne langalla. Laitoin talouspaperirullan sisälle herkkuyllätyksen. "Kuorrutin" kakun pyyhkeellä. Lisäsin päälle koristeeksi lelun, koirankakkapussipidikkeen ja tassuvoidetta. Mummi ja ukki olivat niin ilahtuneita ja yllättyneitä koiran "vaippakakusta". Se tuntui kivalta ja hauskaa että meidän yllätys heille onnistui. 




Vaikka elokuussa on tapahtunut paljon hyvää, niin suoraan sanottuna elokuu on ollut minulle todella raskas, varsinkin henkisesti. (Fyysisesti minulla on raskasta aina) Fibromyalgia on heikentänyt toimintakykyäni todella paljon ja tulevaisuus pelottaa. Onneksi saan apua, läheiset ovat tukenani ja haluan luottaa siihen, että asiat järjestyvät. Pitäkää minulle peukkuja.  



On haikeaa hyvästellä ihana kesä, mutta onneksi tykkään kaikista vuodenajoista. Syksyssä on paljon hyvää. Toivon kuitenkin, että syyskuussa olisi vielä lämpimiä aurinkoisia päiviä. Aika näyttää kuinka käy. 


Tänään, kesän viimeisenä päivänä söimme yhdessä jäätelöautosta ostamamme jäätelökakun, muistelimme mennyttä kesää ja puhuimme siitä mitä hyvää tulevassa syksyssä on. Illalla menimme Tykkimäen päättäjäisiin, kävimme laitteissa, kuuntelimme Robin Packalenia ja katsoimme lopuksi upean ilotulituksen. 


Tässä lopuksi vielä linkit elokuun postauksiin:

Hiiala hiiala hei (Hyvästelimme tältä kesältä Tykkimäen minimaatilan eläimet)





Käyrälammen ulkoilureitillä ulkoilemassa

Elokuun kuulumisia