perjantai 30. elokuuta 2024

Käyrälammen ulkoilureitillä ulkoilemassa

Kävimme pienempien kanssa ulkoilemassa täällä Kouvolassa Käyrälammen ulkoilureitillä. Ihastelemassa vielä kesäistä järvimaisemaa, ihmettelemässä luontoa kuten erilaisia sieniä ja keijun kotia koivun rungossa. Lapsista oli hauskaa heitellä kiviä järveen/jokeen, kerätä pieniä käpyjä ja katsella sorsia. Ne tulivat aika lähelle. 




Tykkäämme retkeillä luonnossa ja kiertää erilaisia luontopolkuja, mutta täytyy tunnustaa, että tänä kesänä teimme luontopolkuretkiä aika vähän. Kipu- ja jaksamistilanteeni on ollut melko vaikea. 

Elokuun viimeisellä viikolla oli pakko vielä tehdä luontopolkuretki, sillä elokuun alussa tein listaa kesäisistä asioista mitä vielä elokuussa haluaisin tehdä. Yksi niistä oli retkeilyä luontopolulla, hih. Onneksi kaikki listalla olleet kivat kesäiset asiat toteutuivat. Olemme nauttineet kesästä niin hyvin kuin olemme pystyneet.


Lista: "Haluaisin vielä elokuussa uida järvessä, retkeillä luontopolulla, ostaa jäätelöä jäätelöautosta ja käydä piiiitkästä aikaa lasten kanssa Korkeasaaressa. Aion syödä vielä vesimelonia, mansikoita ja jäätelöä." ✔

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡