Kansallisaarteen etsintä -näyttely

Kävimme eilen Kansallismuseossa ihastelemassa kastemekkoani, joka on yksi Kansallisaarteen etsintä -näyttelyn aarteista. Kyseinen näyttely on ilmainen ja  kansallisaarteita voi ihastella museossa 14.2.2018 saakka.

Miksi tämä minun aarteeni, tämä minulle rakas esine on mielestäni yksi Suomen kansallisaarteista? TÄÄLTÄ pääset lukemaan kastemekkoni tarinan.

Miksi kastemekko, jossa minut, veljeni ja Helmi on kastettu on esillä Kansallismuseossa? TÄÄLTÄ pääset lukemaan Kansallisaarteen etsintä -kampanjasta ja miten mekkoni päätyi esille museoon.

Koska tämä on jo kolmas postaukseni liittyen Kansallisaarteen etsintä -kampanjaan, niin en viitsi samoja juttuja kirjoittaa moneen kertaan. Siksi laitoin linkit noihin edellisiin postauksiini, joista saa enemmän tietoa kastemekostani ja siitä miten se päätyi Kansallismuseoon.

Meidät oli kutsuttu Kansallisaarteen etsintä -näyttelyn avajaisiin marraskuun lopulla, mutta koska raskaus oli silloin aika alussa ja olin huonovointinen, niin en pystynyt lähtemään Helsinkiin asti kärvistelemään. Se harmitti minua, koska avajaisiin meneminen olisi varmasti ollut kiva kokemus. Lohdutin silloin itseäni, että "kyllä minä ehdin näkemään kastemekkoni museossa, sillä näyttely kestää useamman kuukauden". Joulukuussa Pekka teki tosi paljon töitä, joten ei ollut aikaa samalla tavalla reissailla. Joulukuussa kävimme kyllä Helsingissä kun tutustuimme Suomen Suurimpaan Sisähuvipuistoon, mutta se oli maanantaipäivä eikä museo ollut auki. Sitten sairastelimme useamman viikon. Eli vasta eilen oli meillä sellainen hetki, että reissumme Helsinkiin ja Kansallismusoon onnistui.

Täytyy sanoa, että kyllä se tuntui ihmeelliseltä katsoa itselleen tuttua esinettä vitriinissä. Tämä kokemus on ainutlaatuinen ja minulle tärkeä. Olen niin otettu siitä, että rakas kastemekkoni teki vaikutuksen museon väkeen ja että he halusivat aarteeni näyttelyyn. Mielestäni se on suuri kunnianosoitus edesmenneille isäni isoäidille "Piille" ja Papalleni (äitini isälle). Olen ylpeä omasta aarteestani, joka sopii hyvin myös kansallisaarteeksi. Herkistyin, koska kastemekko on minulle tärkeä ja se sisältää jo nyt paljon muistoja. Tämä on sellainen kokemus mitä en tule unohtamaan.

Oli hauska huomata, että esillä oli seinä, johon jokainen sai kirjoittaa tai piirtää oman kansallisaarteensa ja tietysti meidän neiti otti osaa tähän taideteokseen, hih. Kastemekon lisäksi minua kiinnosti nähdä mitä muita kansallisaarteita näyttelyssä on. Useamman vitriinin kohdalla nyökyttelin ja mietin, että juuri näiden juttujen täällä kuuluukin olla. Siellä oli paljon hienoja ja merkityksellisiä asioita, joista useampi varmasti koskettaa meitä jokaista. Kyllä meillä on upea kotimaa, täynnä kultaisia muistoja ja hienoja kansallisaarteita.

Vuosi sitten aloitimme perhekerhon

Helmi on alusta asti ollut todella reipas kerholainen. Hän on aina lähtenyt kerhoon hyvällä fiiliksellä ja nauttinut muiden lasten seurasta.

Alussa oli keskittymisen/paikallaan olemisen kanssa hankaluuksia, mutta myöhemmin neiti on malttanut hienosti istua ja seurata hartaus/lukuhetkeä, vähän tiestysti päivästä riippuen, joskus hän on ollut myös malttamaton. Olemme Helmin kanssa aina kerhossa askarrelleet, koska se on osa kerhopäivän rutiineita. Vuoden aikana Helmi onkin taiteillut monia ihania askarteluja: vauvan, ystävänpäiväkortin, lumiukon, hiiren, narsissin, pääsiäistipun, kyyhkysen, lampaan, kukan, kärpässienen, puun, tähden, kravatin ja tontun.

Yhteisleikit ovat kiinnostaneet, mutta välillä jännittäneet, joskus on myös mennyt riehumien puolelle. Lempileikki on ollut piiri pieni pyörii, jonka sanat neiti oppi äkkiä ulkoa ja on tykännyt laulaa mukana. Helmi on leikkinyt kerhossa monenlaisilla leluilla ja saanut kivoja leikkejä aikaiseksi. Lempparileluja kerhossa ovat olleet: leikkikeittiö, ongintapalapeli, nukkekoti, Duplot, autotalo, pinottavat purkit ja junarata. Kaikista tärkeintä on ollut se, että Helmillä on kivaa kerhossa ja hän näkee siellä muita lapsia.

Se on ollut vähän sääli, että kerho on vain kaksi kertaa kuukaudessa eli toiminta ei ole kovin säännöllistä. Ajattelen, että lapsen olisi helpompi oppia ja noudattaa kerhon rutiineita, jos kerhoa olisi useammin. Ehkä kerhosta saisi silloin myös enemmän irti.

Sen olemme huomanneet, että perheenä kerhoon meneminen ei onnistu, sillä silloin Helmi keskittyy hakemaan huomiota vuoroin äidiltä vuoroin isiltä. Totesimme edellisellä kerhokerralla joulukuussa, kun olimme kerhossa koko perhe, että tämä ei toimi. Ja se on ollutkin ainut kerta, kun jouduimme poistumaan kerhosta kesken kaiken, kun neiti järjesti kiukkukohtauksia, koetteli ja haki todella paljon huomiota meiltä. Tätä "ongelmaa" ei ole ollut silloin, kun Helmi on ollut kerhossa pelkästään minun tai pelkästään isin kanssa. Joten tästä eteenpäin Helmi menee kerhoon joko äitin tai isin kanssa, ei molempien. Näin kaikilla on kerhossa mukavampaa ja Helmi saa kerhosta enemmän irti.

Eilen tosiaan olisi ollut kerhopäivä, mutta koska olemme vielä vähän flunssaisia, niin jouduimme jättämään kerhon väliin. Pari viikkoa odotellaan, sitten startataan meidän toinen kerhovuotemme, hih.

Rv 16 - Tuleva isosisko

Tuleva isosisko on hyvin innoissaan tulevasta pikkusisaruksestaan. Hän innoissaan kertoo kaikille "äitin masussa on pieni vauva. Se kasvaa isoksi, isoksi, isoksi." Helmi ymmärtää tästä raskaudesta ehkä enemmän mitä etukäteen ajattelin. Vauvat ylipäätään kiinnostavat häntä kovasti. Kun hän näkee vauvoja telkkarissa tai kaupassa ja kun hän hoivaa omaa nukkevauvaansa, hän aina ilahtuneena toteaa: "vauvat on ihanii" ♡

Hänellä on myös oma näkemys siitä mitä vauvat tekevät. "Vauva leikkii, kattoo telkkuu ja antaa halii". "Vauva haluu syödä ja mennä kylpyyn leikkimään". "Vauva menee uimarannalle ja tekee hiekkakakkuja". "Vauva heittää palloo". "Vauva on minun kaveri". "Vauva on äitin masussa, se haluu asuu siellä". Saa nähdä mitä neiti sitten tuumaa, kun vauva oikeasti muuttaa meille ja aluksi vain syö ja nukkuu.

Minusta on ihanaa miten innoissaan Helmi on tulevasta pikkusisaruksesta, vaikka ei vielä käsitäkkään kaikkea. Minusta on kiva, että hän suhtautuu vauvan odotukseen hyvillä mielin ja pitää isosiskon roolia tärkeänä. Välillä hän antaa masulleni halin tai silittää sitä, on masu saanut muutaman suukonkin. Hän tomerana nappaa ultrakuvan käteensä ja toteaa "minä haluan katsoa vauvaa" "Minä tykkään vauvasta" ♡

Ihanaa, että Helmi saa itselleen sisaruksen, ystävän, jonka kanssa voi myöhemmin leikkiä, metkuilla ja jakaa salaisuuksia. Nimittäin omassa lapsuudessani yksi parhaimpia juttuja on ollut se, että olen saanut jakaa sen pikkuveljeni kanssa. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja että Helmi tosiaan kesällä saa sisaruksen, sillä se on yksi parhaimmista jutuista mitä pystymme hänelle antamaan. ♡

Rv 15 - Ensimmäisiä liikkeitä

Tänään on meneillään rv 15+1. Minulla on ollut melkein viikon ihan kamala flunssa ja vieläkin makaan sohvanpohjalla. En ole kyennyt tekemään mitään, onneksi Helmi on ollut kiltisti ja Pekalla on ollut aamuvuoroja. En nimittäin muista milloin olisin ollut näin kipeä, äh. Toivon, että tämä flunssa rupeaa kohta helpottamaan, sillä en jaksaisi enää lepäillä. Eniten ärsyttää, kun meidän oli tarkoitus lähteä viikonloppuna Helsinkiin, mutta reissu on pakko perua, samoin kuin perinteiset nimpparikahvittelut (minulla siis torstaina nimpparit ja meille olisi tullut läheisiä kylään) ja tapaaminen ystäväni S:n kanssa. Nyt on ollut kauniita, aurinkoisia pakkaspäiviä, harmittaa myös se, että en ole päässyt moneen päivään ulkoilemaan.

Mutta sitten itse asiaan eli tähän pieneen ihmeeseen masussani ♡ Tosiaan rv 14+5 yöllä masussa tuntui jotain. Mietin, että voiko olla? Seuraavana yönä tuntui enemmän ja kun viikko 15 vaihtui olin aivan varma siitä, että tunsin ensimmäisiä liikkeitä. Ihanaa! ♡ Tämä tuntemus on hyvin pientä, sitä on vaikea selittää, mutta se tuntuu tavallaan pieneltä tykytykseltä tai muljahtelulta alavatsassa. Olen havainnut tätä nyt useamman kerran päivän aikana, usein illalla tai yöllä. Eli on tässä flunssan keskellä tapahtunut myös ihania asioita, hih.

Masu on jo vähän kasvanut ja pyöristynyt. Oloni on hyvä, arkoja rintoja ja väsymystä lukuunottamatta. Tosiaan monet alkuraskauden vaivat ovat loppuneet tai helpottuneet ja vauvamasu ei vielä kauheasti näy,  joten aina en edes tajua olevani raskaana. Nuo liikkeet ja tuntemukset masussa tekevät raskaudesta vielä konkreettisempaa. Odotan innolla, että masu rupeaa kunnolla kasvamaan ♡

Jos et ole huomannut aiempia postauksiani liittyen raskauteen ja haluat tietää aiempia raskauskuulumisiani, niin täältä pääset lukemaan raskauden ensimmäisestä kolmanneksesta ja täältä 

mm. np-ultra kuulumisia.

Raskauden ensimmäinen kolmannes

Aika on mennyt todella nopeasti, tuntuu hurjalta, että raskauden ensimmäinen kolmannes on jo mennyt. Näihin viikkoihin on mahtunut monenlaisia tunteita. Vaikka tätä olemme halunneet ja toivoneet niin monet asiat jännittävät minua, johtuen ensimmäisen raskauden ja synnytyksen epämukavuuksista ja traumoista. Onneksi tähän asti kaikki on mennyt hyvin mikä on rauhoittanut minua.

Plussasin marraskuussa rv 6+2 ja laskettu aika olisi 4.7. Tämä oli paras mahdollinen isänpäivälahja minkä pystyin Pekalle antamaan. ♡ Kuukautiset olivat yli viikon myöhässä, joten jo testiä tehdessä olimme aika varmoja raskaudesta. Minulla oli tullut ensimmäisiä raskausoireita  mm. närästys ja pissahädän lisääntyminen. Masussa tuntui pientä jomotusta. Seuraavaksi kuvioihin tuli mukaan nälkä ja jano ja suoli toimi vilkkaammin. Olin yllättynyt siitä miten nopeasti tulin raskaaksi ja miten hyvä oloni oli, kun ensimmäisessä raskaudessa olin erittäin huonovointinen jo ennen plussausta.

Tiedän, että raskaudet ovat erilaisia ja omanlaisiaan, mutta silti olen sortunut vertailemaan näitä keskenään. Olin aluksi ihmeissäni ja huolissanikin siitä miksi en ollut tällä kertaa huonovointinen. Mutta olisi vaan pitänyt olla tyytyväinen siihen miten hyvä oloni oli, sillä viikkolla 8 alkoi tuntumaan hieman erilaiselta ja 8+5 alkoi aika voimakaskin ällötys. Onneksi huono olo pysyi siedettävänä kun muistin syödä säännöllisesti. Vaikka huono-olo oli tullakseen niin onneksi oloni oli kuitenkin paljon miellyttävämpi kuin Helmiä odottaessa. Ensimmäinen neuvolakäyntini oli rv 8+6.

Viikolla 9 huomasin uusia raskausoireita, sellaisia joita minulla ei ole aiemmin ollut. Huomasin, että naamaani alkoi ilmestymään finnejä ja ihmettelin miksi hiukseni rasvoittuivat niin helposti. Aloin kiinnittämään huomiota siihen, että minua paleli päivittäin ihan hulluna. Mielialat vaihtelivat  johtuen hormoneista ja väsymyksestä. Millon itketti, milloin raivosin, milloin olin huolestunut ja peloissani, milloin olin onnellisempi kuin koskaan. Tunteet tosiaan menivät laidasta laitaan, onneksi tämä raskauden mukana tuoma sekoilu on jo Pekalle tuttua.

Viikolla 10 olo rupesi helpottamaan eli ällötys ei ollut enää niin voimakasta, oikeastaan se oli aika vähäistä. Kunhan vain muistin syödä säännöllisesti.  Olin myös erittäin väsynyt ja huomasin, että olin entistäkin herkempi, mm. tv-mainokset saivat minut itkemään. Kävin labrassa rv 10+6. Rv 10-12 aikana kerroimme raskaudesta läheisille. Helmi totesi innoissaan: "äitin masussa on pieni vauva. Se kasvaa isoksi, isoksi, isoksi." Rakkaalla serkunpojallani oli heti nimiehdotus Helmin tulevalle pikkusisarukselle: beibi-vauva. Pienet pojat, Helmin pikkuserkut myös ihmettelivät miten Helmistä voi tulla isosisko, "eihän Helmi vielä niin iso ole."  Viikolla 11 Pekka huomasi, että alavatsani oli vähän pyöristynyt. Rupesin enemmän ja voimakkaammin tuntemaan mahassani nipistelyjä. Ne on ihania tuntemuksia, tulee varmempi olo siitä, että siellä täytyy olla vauva ♡

Minua turhautti todella paljon, kun tiesin että ensimmäiseen ultraan piti vielä odotella. Helmistä ensimmäinen ultra oli jo viikolla 11, nyt tällä kertaa vasta viikolla 13. Muistan Helminkin kohdalla että pystyin rentoutumaan vasta kun olin oikeasti nähnyt että vauva voi hyvin ja tosiaan on siellä missä pitääkin. Minulla on ollut tällä kertaa muutenkin enemmän pelkoja sen suhteen että onkohan siellä oikeasti ketään ja onkohan siellä kaikki hyvin. Samalla olen pelännyt sitä jos tämä menisikin kesken. Se on jännää, että minulla on ollut huolia ja mietityttänyt monet asiat, vaikka ei minulla tavallaan ole ollut mitään syytä huoleen. Ehkä se kun tämä on niin iso, tärkeä ja rakas asia, niin se pettymys olisi musertavaa, sellainen, jota en koskaan haluaisi kokea.

Ensimmäisessä ultrassa kaikki näytti ja kuulosti juuri siltä miltä pitääkin. Oli ihana nähdä oma pieni muru ensimmäisen kerran. Laskettu aika siirtyi hieman eteenpäin ja uusi laskettu aika on 10.7. Eli ultra ei ollutkaan viikoilla 13+0 vaan 12+1 hih. Toinen neuvolakäynti oli viikon päästä ultrasta eli rv 13+1. Silloin kuuntelimme sydänäänet (joita ei aluksi meinannut kuulua, kun vauva liikkui niin paljon), minulta otettiin ylös paino ja verenpaine sekä mitattiin hemoglobiini. Juttelimme voinnistani ja raskauden kulusta.

Nyt tänään on menossa rv 14+0. Tästä eteenpäin aion joka viikko raportoida raskauden kulkua ja fiiliksiä tänne blogiin.

Jotenkin yllätyin siitä miten nopeasti tämä raskauden ensimmäinen kolmannes on mennyt. Ehkä siksi, kun oloni on ollut hyvä ja minulla on ollut paljon tekemistä Helmin kanssa, niin en ole samalla tavalla ehtinyt tai osannut pohtia ja miettiä tätä raskautta koko ajan. Ja se on ihan vaan hyvä juttu, minulla kun on tapana joskus liikaakin miettiä. Tietysti myös muut kivat jutut ovat vieneet aikaa reippaasti eteenpäin mm. Helmin synttärit, blogijoulukalenteri, jouluvalmistelut, joulu ja uusivuosi +.

Tämä on ihanaa ja jännää. Sisälläni kasvaa uusi elämä. Kiva, että viikot vierivät, mutta toivottavasti tämä raskausaika ei kuitenkaan menisi liian nopeasti. Haluan antaa tälle raskaudelle mahdollisuuden ja nauttia tästä enemmän. Olen päättänyt mitä vastaan tuleekaan yritän pysyä suht rauhallisena ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Näin pysyn paremmin järjissäni. Minulla on maailman paras mies ja ihanat läheiset tukenani. Helmin raskaus ja synnytys opettivat minua: selviän mistä vain. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja että kesällä meidän perhe kasvaa yhdellä pienellä ihmeellä ♡ 

Aurinkoinen pakkaspäivän metsäretki

On ihanaa, asua kaupungissa, jossa luonto on läsnä joka puolella. Takapihaltamme lähtee metsäpolku, tien toiselta puolelta lähtee pieni pururata suolle ja ihan lyhyen kävelymatkan päässä on isompi pururata ja metsää. Tänään oli niin kaunis aurinkoinen pakkaspäivä, joten ajattelin dokumentoida meidän tämänpäiväisen metsäretkemme. 

Helmistä oli hauska kulkea metsäpolkua pitkin ja kiipeillä kivien päällä, samalla kuuntelimme lintujen sirkutusta. Helmi löysi matkallamme keppejä, oli hauska piiloutua puiden taakse ja kurkkia sieltä. Nautin auringosta ja raikkaasta ulkoilmasta, oli kiva seurailla Helmin puuhasteluja. Lopuksi menimme vielä kiipeilämään isolle lumikasalle. 

Tämän talven hittijuttu on nuo valtavan lumikasat. Helmistä on hurjan hauskaa kiipeillä ja laskea mäkeä. Hauskat pienet lumi/jääkökkäreet lumikasojen juurella ovat "lahjoja". Helmi monesti tulee luokseni sellainen sylissään ja toteaa "hyvää syntymäpäivää äiti, tässä sinulle lahja", hih. Kun tulimme omalla pihalle, niin näimme oravan jälkiä lumessa, Helmistä oli myös hauskaa tutkailla omia jalanjälkiä. 

Tässä on pitkään ollut sellaisia märkiä, sateisiä päiviä, joten tämä päivä oli ihana piristys. Toivottavasti näitä kauniita aurinkoisia pakkaspäiviä tulee lisää. 

Uusi vuosi

Meillä uudenvuodenaatto alkoi aika kivasti. Nukuimme pitkään ja Pekka paistoi meille lettuja. Ulkoilimme, Helmi kiipeili lumikasoissa ja leikki omalla pihalla. Otimme kuvia ja poltimme tähtisadetikkuja.

Muutenkin meillä oli kiva päivä tiedossa, kun saimme ystäviä kylään. Herkuttelimme ja kilistelimme uudelle vuodelle (minä luonnollisesti Helmin kanssa alkoholittomilla versioilla). Pojat menivät saunomaan ja me tytöt leikimme Duploilla, pehmoilla ja perustimme pystyyn pienen bändin, kun Helmi halusi soittaa soittimilla, hih, pelasimme myös Chocoa.

Ystävämme jatkoivat illalla matkaa ja aika nopeasti sen jälkeen Helmi nukahtikin. Helmi ei tykkää raketeista, joten ihan hyvä, että neiti nukahti. Me kävimme puolenyön maissa ampumassa Pekan kanssa muutaman raketin ja katselimme pihallamme upeaa "valoshowta". Meidän pihalta on aika hyvä näkyvyys joka puolelle ja näimme hienoja ilotulituksia ympärillämme. Ajattelimme, että pari rakettia riittävät ihan hyvin, kun näkee näitä muutenkin, hih.

Kun vuosi vaihtui mietimme Pekan kanssa tätä tulevaa vuotta ja mitä kaikkea ihanaa se tuo tullessaan. Samalla muistelimme jo menneitä vuosia ja olimme tyytyväisiä, että aika menee eteenpäin hehe. Muistelimme aikaa sinkkuina, elämää ennen kuin perustimme perheen ja totesimme, että ollemme kyllä niin onnekkaita, kun olemme löytäneet toisemme, menneet naimisiin ja perustaneet perheen. Tämä kaikki tuntuu niin oikealta. Ja vaikka monet suuret unelmat ovat jo käyneet toteen, niin on mahtavaa huomata, että joka vuosi tulee uusia haaveita, uusia kivoja juttuja mitä odottaa. Niin myös tänä vuonna, hih. Samalla vuoden vaihtuminen myös jännittää. Tuleeko vuosi menemään niin kuin on ajatellut, selviääkö yllättävistä haasteista ja osaako heittäytyä hetkeen? Toteutuvatko toiveet ja suunnitelmat, tuleeko vastaan ihania yllätyksiä?

Teinkö uudenvuodenlupauksia? No en, mutta to do -listan kylläkin. Näitä asioita haluan tehdä ja saavuttaa vuonna 2018.

- Rakastaa

- Nauttia arjesta

- Käydä treffeillä Pekan kanssa

- Nähdä ystäviä ja kavereita

- Tehdä hyviä tekoja

- Syödä vähän terveellisemmin

- Liikkua enemmän

- Löytää aikaa blogille

- Kehittyä bloggaajana

- Kehittyä valokuvaamisessa

- Kuvata paljon

- En silti raahaa aina kameraa mukanani

- Kasvattaa

- Opettaa Helmille uusia asioita

- Nähdä, kun Helmi kasvaa ja oppii uutta

- Stressata vähemmän

- Käsitellä surua

- Olla rohkeampi ja haastaa itseäni

- Tehdä ja mennä mukavuusalueen ulkopuolelle

- Nauttia raskaudesta

- Kuvata vauvamasua ja kirjata ylös raskauden kulku

- Saada lapsi 

- Nauttia vauva-ajasta

- Oppia uusi arki kahden lapsen kanssa

- Löytää aikaa parisuhteelle

+