lauantai 17. syyskuuta 2016

Kuluneen syyskuun kuulumisia

Oho. Tajusin yhtenä päivänä, että en ole syyskuussa kirjoittanut niin aktiivisesti kuin kesällä. Olemme syyskuussakin puuhailleet kaikenlaista. Syyskuun alku oli ihanan lämmin, taivas oli kirkkaan sininen ja aurinko paistoi. Tuntui siltä että kesä sai jatkoa. Nautittiin auringosta ja ulkoiltiinkin paljon. Käytiin suolla ihmettelemessä, puistoissa leikkimässä ja metsäretkillä. Helmi on käynyt jo monta kertaa mammanmammalla (minun mammallani) keräämässä omenoita. Helmi aina innoissaan kerää omenoita pussiin ja samalla nappaa yhden heti käteensä ja ottaa haukun. On Helmi mummilassakin syönyt kotimaisia, omasta pihasta poimittuja omenoita. Helmi on ollut useamman kerran mammalla ja papalla leikkimässä (minun vanhemmillani) ja yhtenä päivänä Helmi oli mamman kanssa leiponut meille pullaa. Syyskuussa käytiin juhlimassa myös rakkaan sukulaispojan muumisynttäreitä. Helmistä on niin kiva käydä juhlissa ja leikkiä kamujen kanssa. Olen nähnyt myös monia ystäviäni, mikä on tiestysti tosi kiva juttu, käytiinpäs Helmin kanssa ihastelemassa myös kummin uutta ihanaa kotia.


























Olemme syyskuussakin tehneet pienen reissun. Kävimme Helsingissä Vimman liikkeessä, Vantaan Ikeassa ja Lahdessa Kärkkäisellä. Helsingissä käväisimme Vimman liikkeessä hakemassa minulle ihanat, kauan odotetut lettilegginsit. Ostin niiden lisäksi itselleni myös lettikangasta ja ihanan kassin. Liikkeessä olisi ollut paljon muutakin ihanaa, mutta ne jäivät sinne odottamaan seuraavaa vierailuani. Täytyy vielä erikseen mainita miten ihanaa palvelua sain Vimmalta, sekä Facebookin puolella, että itse myymälässä. Ystävällinen, ymmärtäväinen ja iloinen palvelu korvasi sen, että joskus on suuttumus tullut yrittäessäni epätoivoisesti verkkokaupasta tilata haluttuja tuotteita. Varmasti tulevaisuudessa vierailen Vimman liikkeessä uudestaan! Siitä sitten posotettiin Vantaan Ikeaan hakemaan kaikenlaista pientä kivaa kotiin mm. tyynyjä, pikkupöytä Helmille (yhtä tulevaa projektia varten), kangasta ja muutamia säilytyslaatikoita. Lopuksi kotimatkan varrella pysähdyttiin vielä Lahdessa Kärkkäisellä, sieltä ostettiin pari söpöä pilvihenkaria ja Pekalle penaali koulun aloitusta varten, hih.





Olemme syyskuussa käyneet myös Moision Kartanossa ihastelemassa taidetta. Olen onnekas kun olen saanut kasvaa taiteen ympäröimänä, mikä mahdollisesti on vaikuttanut luovuuteeni ja siihen että osaan nähdä kauneutta ympärilläni. Minusta on ihanaa, että taide näkyy myös Helmin elämässä. Helmillä on mahdollisuus nähdä pienestä pitäen upeita maalauksia, patsaita, ja valokuvataidetta. Tauluja ihastelemalla oppii tuntemaan värejä ja esineiden/asioiden nimiä. Mahdollisesti tulevaisuudessa myös oma luovuus kehittyy ja Helmi voi löytää taiteen parista oman juttunsa. Helmin mielestä maalaukset ovat upeita ja vaikuttuneena hän toteaa usein "vau". Vaikka itse olen kasvanut taulujen ja patsaiden keskellä, niin silti olen kokenut valokuvaamisen ja valokuvataiteen omaksi jutukseni, tietysti kirjoittamisen lisäksi. Toki meidän seiniltämme löytyy myös maalaustaidetta sekä edesmenneen pappani tekemä upea kuparityö. Valitettavasti en ole kuvataiteellisesti lahjakas, mutta onneksi suvussani on (ja on ollut) taitavia maalaustaiteen tekijöitä ja harrastajia. Minä olen taiteellinen omalla tavallani. Mielestäni taiteessa on hienointa se että taide voi olla oikeastaan mitä vaan ja taidetta voi nähdä missä vaan, se vaan riippuu katsojan silmistä (ja korvista, onhan musiikkikin taidetta;). 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡