maanantai 31. lokakuuta 2016

Halloween

Minä pidän halloweenista, niin kuin muistakin juhlista. Minusta on niin mukavaa, että tämä juhla on vakiintunut täällä Suomessa. On mukavaa koristella kotia, askarrella Helmin kanssa ja miettiä mitä pukee ylleen. Ja varsinkin mitä Helmille puetaan, vielä toistaiseksi kun saamme Pekan kanssa vaikuttaa asiaan. Ainoa asia mikä meitä on mietityttänyt on se milloin halloweenia tulisi suomessa viettää? Jossain sanotaan että 31.10 niin kuin maailmalla, mutta jossain sanotaan että sitä edeltävänä viikonloppuna. No me päätimme juhlia halloweenia tänä vuonna sekä viikonloppuna että 31.10 (maanantaina). 


Tänä vuonna olimme ajoissa halloween-koristeiden kanssa. Olemme aina koristelleet kotimme juhlia ja sesonkia varten (joulu, pääsiäinen, vappu, halloween, synttärit, nimpparit jne), jo kauan ennen kuin aloitin bloggaamaan tai ennen kuin meillä oli lapsi. Meistä on mukava koristella, näin pääsemme paremmin juhlatunnelmaan. Tänä vuonna kotiamme koristivat kurpitsat, hämähäkit, lepakot, pääkallot ja yksi ihana kummituskin. Meillä oli kurpitsanauha(viime vuodelta) ja kaksi lepakkonauhaa, lisäksi ostimme hauskan kurpitsavaloketjun ja ilmapalloja. Koristeet on ostettu Flying Tiger Copenhagenista (entinen Tiger) ja Prismasta, ihana kummituslamppu on tilattu täältä. Koristelimme myös meidän lightboxit halloween-tunnelmaan sopiviksi.










Tietysti meillä oli myös halloween-herkkuja. Ostimme oransseja herkullisia donitseja Arnoldsista ja kaupasta erilaisia halloween-makeisia. Olisin kauheasti halunnut leipoa, mutta väsymyksen ja flunssan takia minulla ei ollut voimia leipoa mitään halloween-herkkuja. Onneksi Pekka koristeli suklaakeksien päälle hämähäkkejä, niistä tuli hurjan näköisiä, juuri teemaan sopivia. 







Viime vuonna Helmi oli pukeutunut ihanaksi pikku kurpitsaksi. Tänä vuonna Helmille ostettiin H&M:sta halloween-asuksi luurankohuppari ja -housut. Ostetiin Helmin vaatteet kokoa isompana, että alle mahtuu välihaalari karkkikierrosta varten. Ajateltiin myös collegeasun olevan mukava Helmin päällä. Tosiaan kun vaatteet on isompaa kokoa, niin ne mahtuvat Helmin ylle ehkä myös ensi vuonna. Eikö Helmi näytäkin hurjan ihanalta halloween-vaatteissaan? Kävimme tänä vuonna karkkikierroksella maanantaina 31.10 Helmin mammalla ja papalla, Helmin mummilla, S-mammalla ja P-papalla (siellä oli myös serkkuni lapsensa kanssa) ja mammanmammalla (siellä oli myös tätini miehensä kanssa). Kaikki olivat ilahtuneita vierailustamme ja he ihastelivat Helmiä hurjan ihanassa halloween-asussaan.









Halloween oli tänä(kin) vuonna todella kiva. Helmistä oli hurjan hauskaa leikkiä ilmapallojen kanssa ja syödä halloween-herkkuja. Helmi oli mamman kanssa askarrellut hienon kurpitsakoristeeen ja Helmistä oli muutenkin hauskaa kun kotia koristeltiin. Ja tietysti taaperon mieleen oli karkkikierros. Helmi saikin taas aikamoisen saaliin, siitä riittää mutustettavaa pitkäksi aikaa, hih. Toivottavasti teilläkin on ollut hurjan hauska halloween!


2 kommenttia:

  1. Mahtava Halloweenmeininki teillä :) Ihanat noi kurpitsa-tuikkukupit, Helmin asu supersöpö, ja mitähän vielä, niin Pekan leipomat piparit oli tosi hyviä! Oiskohan "kehukiintiö" täys, pakko vaan hehkuttaa kun sille tuntuu :D Ootte niin ihania <3
    -Sande

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ois ollu vielä mahtavampi jos en ois ollu kipeenä. Mut hauskaa oli. Niinpä Helmi oli samalla niin hurjan ja söpön näköinen. :-) Ja Kiitos kehuista ihana, kauniita sanoja ei koskaan voi kuulla liikaa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡