keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Meidän Joulu

Meillä oli ihana joulu. Joulu on minulle perhejuhla ja sitä on kiva viettää läheisten kanssa. Aattona meille tuli syömään ja viettämään joulua mamma, pappa, mammanmamma ja eno. Illalla meille tuli vielä käymään osa Pekan perheestä sekä  S-mamma ja P-pappa. Ihanaa miten monet halusivat viettää joulua kanssamme.



Oli ihana viettää joulua kotona. Aattona nukuimme pitkään, aamumme alkoi syömällä riispuuroa, käymällä joulusaunassa ja kylvyssä. Oli mukavan kiireetöntä ja leppoisaa. Iltapäivällä meille tuli porukkaa ja tietysti joulupukki. Menimme Helmin kanssa ikkunasta tiirailemaan pukkia ja olikin hassua, että pukki kävi ensimmäiseksi katsomassa onko leikkimökissä ketään kotona. Kerroimme pukille, että Helmi viettää leikkimökissä niin paljon aikaa, että voisi melkein sanoa neidin asuvan siellä hih. Pukki tuli sisälle ja Helmi oli vähän ihmeissään ja taisi vähän jännittää pukkia. Pukki ja muori kävivät istumaan ja menimme sitten Helmin kanssa pukin viereen katsomaan kun Pukki jakoi lahjoja. Pukki jakoi osan lahjoista ja jätti loput lahjat meidän jaettavaksi, kun muut lapset jo odottivat ja pukin täytyi rientää. No sitten Pukki ja muori jatkoivat matkaa ja menimme Helmin kanssa ikkunan viereen vilkuttamaan.






Pukin lähdettyä Helmi rupesikin innokkaasti mamman, papan, enon ja mammanmamman kanssa avaamaan paketteja. Paketeista tuli kaikkia ihania juttuja: pehmoleluja, nukkeja, mikro, bobleskana, kirjoja, palapelejä, muovailuvahaa, taskulamppu ja vaatteita sekä ulkoleluja: rattikelkka, lumikola ja lumilapio.




Helmillä oli hyvin aikaa availla paketteja sillä välin kun me Pekan kanssa valmistelimme ruokia ja katoimme pöydän. Pekka valmisti ruuat äitini kanssa ja tarjolla oli jouluruokia + meidän omia perinne jouluruokia. Söimme kaikessa rauhassa, oli mukava samalla keskustella kaikenlaista ja nauttia siitä kiireettömyydestä. Olin etukäteen ajatellut että "saa nähdä malttaako Helmi syödä mitään". Helmi maisteli kaikenlaisia ruokia, söi todella reippaasti masun täyteen.








Sitten pakettien avaamiset jatkui ja tietysti Helmi aloitti leikit uusilla leluillaan. Me muut katselimme Helmin ihania leikkejä ja touhuja. Kyllä ilo ja onnellisuus lapsen kasvoilla on niin ihana näky. Helmistä oli myös hurjan hauskaa leikkiä papan kanssa. Pelasimme myös minipingistä ja minibiljardia. Helmi tykkää katsella kun toiset pelaa ja innokkaasti kannustaa "jeee" ja taputtaa. Pappa ja enokin ihmettelivät että Helmi malttoi katsella peliä ja innokkaasti kannustaa, eikä koskenutkaan palloihin. Meillä joulu oli mukavaa yhdessäoloa, kiireetöntä olemista ja tietysti syömistä, hih. Saimme kaikkia ihania lahjoja. Kyllä illalla oli niin kiitollinen ja rakastettu olo siitä, miten monien ajatuksissa olemme olleet ja miten monet ovat meitä muistaneet. Kiitos<3



Olimme kaikki joulunpyhät kotosalla, poikkesimme ainoastaan hautausmaalle toivottamaan pilven reunalle "hyvää joulua". Aattona "kaikki" kävivät meillä, joten joulupäivä vietettiin oman perheen kesken lahjoja tutkailemalla ja löhöämällä. Tapaninpäivänä meille tuli kylään ystäviämme, voi miten kiva heitä olikin nähdä pitkästä aikaa.









Tämä joulu oli historiallinen siinä mielessä että maa oli valkoinen! Keli oli kyllä pieni pettymys, sillä vettä satoi melkein koko ajan. Kyllä se vähän harmitti, kun viikko ennen joulua oli ollut hanget korkeat nietokset. Keskityin kuitenkin siihen posiviiviseen faktaan että lunta kuitenkin oli. On nimittäin ollut monta peräkkäistä joulua, että lunta ei ole ollut ollenkaan. Joten kyllä minä nautin valkoisesta maasta, valkoisesta joulusta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡