maanantai 20. helmikuuta 2017

Talviloma

Viime viikolla Pekalla oli 9 päivän talviloma. Aina kun Pekalla on lomaa, niin miellän myös, että minulla on loma, koska silloin kotona hommat helpottuu. Meitä on kaksi taaperoa viihdyttämässä, pukemassa, syöttämässä, nukuttamassa jne. Pekan loma sattui hyvään ajankohtaan, oli ihanat kelit ja olin taas niin väsynyt, että olin kovasti odottanut Pekkaa kotiin.



Loman alku ei mennyt ihan niin kuin olimme suunnitelleet, sillä Helmi tuli kipeäksi. Meidän oli tarkoitus mennä mökille ja paloasemalla katsomaan paloautoja 112-päivänä. Valitettavasti reissut peruuntuivat ja viikonloppu oltiin kotosalla lepäilemässä. Onneksi Helmillä oli vain perusflunssaa, ei edes kuumetta, joten neiti parani nopeasti kun maltettiin köllötellä.



Lomalla nautittiin perheenkeskeisestä laatuajasta. Helmistä oli kivaa kun isi oli kotona leikkimässä ja touhuamassa. Minustakin oli ihanaa, että Pekka oli kotona. Sain nukkua monena aamuna pitkään, Pekka leipoi kaikenlaisia herkkuja: vohveleita, keksejä ja laskiaspullia. Pekka halusi myös lomalla tehdä kaikki ruuat, enkä väittänyt vastaan. Pekka on meillä se paras kokki ja leipuri. Jos saisin päättää hän tekisi meillä AINA kaikki ruuat, hih. Lomalla herkuteltiin ja nautittiin siitä ihanasta kiireettömyydestä. Pekan lomalle sattui myös ystävänpäivä, josta voitte lukea enemmän täältä. ♡





Ajateltiin, että olisi hauskaa tehdä joku pieni reissu loman aikana. Päätettiin, että lähdetään käymään Helsingissä. Stockmannilla metsästettiin Muumi-astioita ja ihania Marimekon Kestit-lautasia. Ostimme Stockmann Muumi-lautasen (tilasimme purkin ystävänpäivänä verkkokaupasta), valitettavasti jäimme ilman suosittuja Kestit-lautasia, sillä ne olivat loppuneet. Tarkoituksena oli viedä Helmi ihmettelemään kaloja Sea Lifeen, mutta olimme katsoneet aikataulut väärin ja juuri kun pääsimme (monen mutkan kautta) Sea Lifen pihaan, oli se mennyt kiinni. Harmitusta lisäsi se, että Pekka oli ostanut liput etukäteen. Liput ovat onneksi kuukauden voimassa, joten kun Pekalla on vapaapäivä menemme sinne uudestaan. Mietimme, että mitä me nyt sitten tekisimme. Halusimme viedä Helmin johonkin kivaan paikkaan, kun kerran olimme luvanneet. Päätimme ajaa kotiin Lahden kautta ja käydä testaamassa siellä juuri avattu uusi HopLop.





Olin aina kuvitellut, että HopLopissa ei ole "mitään" pienille lapsille. Tai siis hyvin suppeasti tekemistä pienille. Olin jotenkin ajatellut, että siellä on enemmän tekemistä vasta neljävuotiaista ylöspäin. Siksi emme aiemmin olleet käyneet HopLopissa. Olin myös kuvitellut pääsymaksun paljon kalliimmaksi, siitä iso plussa, että aikuiset pääsevät ilmaiseksi. Nyt onneksi "pakon edessä" ajauduimme HopLopiin ja olen enemmän kuin tyytyväinen, että niin kävi. Ainakin Lahden Renkomäessä oli mielestäni iso leikkipaikka meidän kaksivuotiaalle taaperolle. Leikkipaikassa oli ihana, värikäs viidakkoteema ja paljon erilaisia aktiviteetteja, joista Helmiä kiinnostivat: pallot, liukumäet, kiipeilyhökkeli, katosta roikkuvat "liiaanit" (joiden läpi käveltiin), pallomeri ja leikkimökki. Kävimme myös vilkaisemassa isompien puolta, Helmistä oli hauska seurata juoksevia lapsia. Kävimme kokeilemassa trampoliinilla pomppimista, mutta Helmi ei yksin uskaltanut mennä siihen, enkä minä ollut varma voiko aikuinen pomppia siellä. Vähän aikaa pompotettiin Helmiä siinä niin, että minä istuin trampoliinin reunalla ja pidin Helmiä kädestä kiinni. Sitten olikin aika lähteä kotiin päin. Tosin ennen sitä kävimme vielä Kärkkäisellä ostamassa minulle Arabian Muumi Muutto-purkin, koska sen sai sieltä edullisesti. HopLop oli minusta todella kiva paikka. Tulin niin iloiseksi siitä miten kivaa Helmillä oli siellä. Menemme varmasti uudestaan. Jäämme odottelemaan myös sitä, että tänne Kouvolaankin saataisiin oma HopLop!













Pekan viimeisinä lomapäivinä, viikonloppuna menimme mökille, kun alkulomasta emme sinne päässeet. Ajattelimme, että se olisi meille elämys, mikä ei maksaisi juuri mitään. Kivaa arjesta poikkeavaa tekemistä + reissu erittäin pienellä budjetilla. Menimme mökille vanhempieni kanssa, joten saimme Pekan kanssa vähän huilata kun mamma ja pappa leikkivät Helmin kanssa. Pääsimme ihanaan valmiiseen ruokapöytään. Ulkoilimme: kävimme pilkillä, joimme kuumaa kaakatota, vedimme Helmiä pulkassa, teimme lumipalloja ja Helmi kiipeili mökkipihan rappusissa. Lauantaina oli kiva ulkoilukeli, aurinko paistoi, oli valoisaa pitkään eikä ollut kylmäkään. Ulkoilun jälkeen söimme Pekan tekemiä herkullisia laskiaispullia, leikimme, katsoimme telkkua ja vietimme aikaa yhdessä. Helmistä oli kivaa olla mamman ja papan kanssa, mutta olihan se vähän hassua kun jäätiinkin mökille yöksi, hih. Seuraavana päivänä ihastelimme minun vauvamuistojani, niitä mitä äiti on säästänyt. Helmistä oli hauska leikkiä vanhoilla leluillani ja löytyihän sieltä minun vauvalaatikosta tuttujakin: Mikki ja Minni-leluja. Ajattelimme lähteä kotiin hyvissä ajoin, sillä keli oli todella kurja. Ensin satoi räntää, sitten vettä. Emme voineet ulkoilla, joten ajattelimme lähteä kotiinpäin, että Pekka saa vielä viimeisenä lomapäivänään rentoutua kotona.














Minusta oli niin ihanaa, että Pekka oli kotona. Jos me Helmin kanssa saisimme päättää, niin haluaisimme, että Pekka olisi aina meidän kanssamme kotona. Tiedämme kuitenkin, että häntä kaivataan ja tarvitaan myös töissä. Ja pitäähän jonkun tuoda leipää pöytään. Meillä se on Pekka siitä syystä, että hänellä on parempi palkka kuin mitä minulla olisi + vakituinen työpaikka. On ihanaa, että voin olla kotona, sillä tämä kotiäitinä oleminen on paras työ minkä tulen elämäni aikana saamaan, vaikka ei kovin rahakas. Raha ei korvaa läsnäoloa ja rakkautta ja ne ovat mielestäni tärkeämpiä asioita kuin raha. Haluan olla luomassa Helmille ihania lapsuusmuistoja ja olla näkemässä kun hän kasvaa ja kehittyy. Ja niin haluaa Pekkakin. Siksi hän onkin niin ihana isä, kun hän viettää Helmin kanssa töistä huolimatta paljon aikaa ja kotona ollessaan on läsnä. Pekka on osallistunut ja osallistuu Helmin kasvatukseen ja hoitoon kanssani tasavertaisesti ja niin paljon kuin hän vain töiden ohella pystyy.






Tämä loma teki meille kaikille hyvää, ihanaa, että saimme viettää 9 päivää yhdessä. Emme malta odottaa tulevaa kesää ja ihanaa pitkää kesälomaa. Meillä onkin kesälomaksi paljon kivoja lomasuunnitelmia. Kesä, tule pian! ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡