tiistai 9. toukokuuta 2017

Meidän arki

Tosiaan tässä on toivepostaus 2/5, meidän arki. Me eletään ihan tavallista, jonkun mielestä jopa tylsää arkea, mutta tämä sopii meille ♡



Meille Helmin kanssa sopii hyvin tämä rauhallinen elämänrytmi, ihan tavallinen arki, jossa ei ole kiire minnekään, ollaan vaan rennosti ja nautitaan toistemme seurasta. Haluan saada Helmin lapsuudesta mahdollisimman paljon irti ja tykkään olla hänen kanssaan. Kohokohtia meidän viikossa ovat: ystävien/sukulaisten kyläilyt, käydään Helmin kanssa monesti vanhemmillani, (ennen kävimme myös mammanmammalla), kauppareissut ja ulkoilut sekä tietysti meillä on joka toinen viikko kiva kerhopäivä. Meillä on tiivis lähipiiri, joka kuukausi on jonkun syntymäpäivät, nimipäivät tai jokin muu kiva syy nähdä, joten kyläilemme paljon.




Me viihdymme kotona, mutta mitä me oikein puuhastelemme arkisin (kun Pekka on töissä)? No tietysti meillä on perusrutiinit, niin kuin kaikilla lapsiperheillä kuten syömiset ja unet, mutta me myös katsomme telkkua ja leikimme yhdessä, esimerkiksi köllöttelemme majassa, soitamme soittimilla tai tutkimme yhdessä nukkekotia. Helmi on aina osannut onneksi leikkiä myös itsekseen, jolloin minä saan vähän huilia ja myös somettaa, hih. Helmi tykkää leikkiä Duploilla ja Primoilla, autotalolla+autoilla sekä pienellä muumitalollaan. Välillä Helmi menee omaan huoneeseensa soittamaan soittimia ja tietysti välillä pitää KAIKKI pehmolelut ja nuket kaivaa laatikosta lattialle. Helmi tykkää myös halia pehmoleluja ja kuljettelee niitä joka puolelle. Välillä riehutaan, pompitaan sängyllä ja kiipeillään Boblesien päällä. Pallottelemme Helmin kanssa päivittäin, mutta välillä Helmi leikkii palloilla ihan itsekseenkin.






Välillä askartelemme, lähinnä piirtelemme ja maalailemme, nyt olemme vähän harjoitelleet saksien käyttöä. Helmi tykkää myös muovailuvahasta ja tarrojen liimailusta.




Kylpyleikit  ja vedessä lotraaminen ovat Helmin kohokohtia ja mieluista puuhaa. Köllöttelemme ja halimme, suukottelemme ja meillä on Helmin kanssa myös ihan omia, minun keksimiäni kivoja laululeikkejä. Tykkäämme laulaa yhdessä ja katselemme välillä kirjoja. Täytyy myöntää, että kun Helmi oli pienempi, niin luin hänelle enemmän, kun silloin Helmi jotenkin malttoi kuunnella ja katsella paremmin.






Ulkona Helmi tykkää leikkiä leikkimökissä, järjestellä siellä tavaroita ja kurkkia ikkunoista, välillä on myös mukava käydä painamassa ovikelloa. Helmi tykkää heittää ja potkia palloa, myös saippuakuplien puhaltelu ja niiden perässä juokseminen on hauskaa. Välillä Helmin pitää päästä kulkemaan ja menemme käppäilemään pyörätielle, suolle tai metsään. (Ennen mammanmamman poismenoa, Helmi ilmoitti usein, että haluaakin lähteä kävelemään mammanmammalle, joka asui lähellä ja kävimmekin usein siellä leikkimässä), käymme usein leikkipuistoissa ja pyöräilemässä. Meillä on välillä myös niitä päiviä, että emme ulkoile ollenkaan esim. jos olen superväsynyt tai jos on huono keli jne. Olen itselleni armollinen, jos jonakin päivänä emme ulkoile, niin se ei maailmaa kaada!









Olen oikeasti sitä mieltä, että meidän tavallinen lapsiperheen arki on ihanaa. Kotiäitinä oleminen on juuri sitä mitä olen halunnutkin tehdä. Pidän lapsellisista jutuista ja tykkään leikkiä, askarrella, ulkoilla, puuhastella ja kasvattaa. Tykkään tehdä juuri näitä meidän perusjuttuja. Tämä on unelmahommaani, eikä mielestäni yhtään tylsää. Joskus on tietenkin niitäkin hetkiä kun tunnen olevani yksinäinen tai että on tylsää, mutta sitten soitan läheisilleni ja/tai kehitän meille seuraa ja/tai tekemistä. Vaikka puuhastelemme kaikenlaista on meillä myös hetkiä ja päiviä jolloin emme tee käytännössä mitään muuta kuin leiki. Ja olenkin sitä mieltä, että ei aina ja koko ajan tarvitse olla ohjelmaa ja tekemistä. Helmi on todella kekseliäs ja keksii kyllä leikkejä ja tekemistä ihan itsekin. ♡




Tässä alla on linkkejä Toivepostaus-teksteihin

Toivepostaukset

1/5: Helmin ja Pekan haastattelu

2/5: Meidän arki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡