tiistai 24. joulukuuta 2019

24 juttua meidän joulusta

1. Lempi joululaulu?
Kuuntelen joulukuussa päivittäin jouluradiota, joululaulut tuovat minulle kivan joulufiiliksen. En silti osaa nimetä lempparilaulua, koska tykkään oikeastaan kaikista muista joululauluista, paitsi varpunen jouluaamuna, tulen siitä surulliseksi.

2. Suosikki jouluelokuva?
Ehdottomasti Joulupukki ja noitarumpu, ilman sitä ei tule joulua. Joka vuosi tulee katsottua myös Rakkautta vain ja Holiday sekä Yksin kotona -leffoja. 

3. Suosikki jouluherkku?
Hmm, varmaan suklaa. mm. Fazerin sininen, sininen ja valkoinen sekä vadelmajugurtti, konvehdeista en kauheasti pidä, hih.

4. Missä vietät joulun tänä vuonna?
Kotona, sukulaiset tulevat meille viettämään joulua ja herkuttelemaan.

5. Oikea vai muovinen joulukuusi?
Meillä varmaan olisi luonnonkuusi muuten, mutta allergiani takia meiltä löytyy kestokuusi. Toisaalta on siinä omat hyvät puolensa, mm se että sitä voi pitää esillä kauemmin.

6. Mitä traditioita odotat eniten?
Tämä on vaikea kysymys, koska odotan oikeastaan kaikkea, hih. Jos puhutaan joulupyhistä niin ehkä jouluruokailua ja läheisten kanssa mukavaa yhdessäoloa.  

7. Milloin avaatte lahjat?
Avaamme lahjat, kun pukki on ne tuonut ja jakanut, hih. Yleensä jouluaattona iltapäivällä.

8. Kumpi on parempaa, lahjojen antaminen vai saaminen?
Mielestäni molemmat, mutta jos on pakko valita, niin antaminen. Tykkään miettiä ja ostaa lahjoja, ilahduttaa läheisiäni, mutta yhtälailla myös itse ilahdun kun joku on haluaa minua muistaa. Siitä tulee hyvä mieli.


9. Millainen paketoija olet?
Aika surkea, heh. Joka vuosi ajattelen etukäteen, että tekisin jotain hienoja paketteja ja näkisin niihin enemmän vaivaa, mutta silti päädyn helppoon ja simppeliin ratkaisuun. Ehkä ensi vuonna uskaltaisin lähteä tässä asiassa haastamaan itseäni? 

10. Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?
Minulla ei ole jouluvaatteisiin mitään tiettyä perinnettä. Tänä jouluna ajattelin pukeutua Marimekon mekkoon, hih. 

11. Ihanin joulumuisto lapsuudesta?
Perinteet, yhteinen aika perheen ja läheisten mm. isovanhempien kanssa.

12. Oudoimmat lahjat, joita olet saanut?
En ole mielestäni koskaan saanut mitään outoa joululahjaa, en ainakaan muista saaneeni sellaista. 

13. Mitä perinteitä haluat siirtää lapsillesi?
Olen halunnut lasteni kanssa tehdä samanlaisia jouluvalmisteluja kuin minä lapsena mm.leipoa, koristella joulukuusi, ja askarrella. Käydä jouluna haudoille viemässä kynttilät.  

14. Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?
En ole koskaan tehnyt piparkakkutaloa. Minun hermot ei kestäisi, vaikka tykkäänkin pipareita leipoa ja koristella.

15. Suosikkipuuhasi joululomalla?
Mikä loma? Heh. Joulunaika pienten lasten kanssa on aika työntäyteistä ja vauhdikasta, hih.

16. On jouluaatto, mitä kupissasi on?
Cocista, hih. Vaikka tykkäänkin joulusta, niin en tykkää esim glögistä. En tykkää kahvistakaan, enkä erityisen paljon muistakaan kuumista juomista.

17. Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi?
Tämä on vaikea kysymys. Varmaan kuitenkin ostaisin lapsille yhteiseksi lahjaksi jotain kivaa. Toisaalta haluaisin ilahduttaa myös Pekkaa, ystävääni ja vanhempiani, hih. 

18. Mitkä värit tekevät joulusi?
 Ripaus punaista, vihreää, hopeaa ja kultaa. 

19. Mistä jouluperinteestä et pidä tai minkä skippaat?
Hmm, en tykkää kaikista jouluruuista.

20. Oletko viettänyt joulua muualla kuin kotimaassasi?
En. En osaisi tai haluaisi viettää joulua muualla kuin kotona rakkaimpien parissa.

21. On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on?
Kinkkua, porkkanalaatikkoa, perunaa, bataattia, makaronilaatikkoa ja lihapullia, salaattia. Meillä siis makaronilaatikko ja lihapullat kuuluvat perinteisten jouluruokien joukkoon, ovat aina kuuluneet, hih. Meillä on pöydässä monenlaisia jouluruokia, koska meillä kaikilla on vähän eri maku, hih. 

22.Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?
Ehdottomasti valkoiset! 

23. Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai -päivästä?
Jouluaatosta, se on päivä jota odotan eniten ja jolloin myös tapahtuu eniten, vietämme aikaa läheisten kanssa, syömme jouluaterian ja joulupukki tuo lahjat. Joulupäivä on monesti rauhallinen kotoilupäivä, saatamme käväistä sukuloimassa.

24. Mikä joulussa on parasta?
Yhdessäolo läheisten kanssa, rentoutuminen, kotoilu ja hyvä ruoka. Tietysti myös lasten ilo ja kivat leikit


Eilen, aatonaattona Pikkuleijonat -blogi haastoi minut kertomaan 24 asiaa joulustamme. Aluksi ajattelin, että en enää mitenkään ehdi tekemään tätä postausta. Kyselin teiltä instagramissa pitäisikö minun tehdä postaus ja 81% vastaajista oli sitä mieltä, että pitäisi. Onneksi tein tämän, sillä kysymyksiin vastaaminen oli mukavaa ajanvietettä, samalla tästä jää kivoja joulumuistoja. 

Haluan toivottaa teille kaikille ihanaa ja rauhallista joulua. Nauttikaa, syökää hyvin ja rentoutukaa ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡