maanantai 13. huhtikuuta 2020

Päätin, että meidän pääsiäisestä tulee kiva poikkeusoloista huolimatta

Se on selvää, että tämä pääsiäinen ei ole tuntunut samalta kuin aiemmin, koska ympäriltämme on puuttunut paljon rakkaita ihmisiä ja tuttuja pääsiäisrutiineja. Päätin kuitenkin etukäteen, että tästä tulee kiva pääsiäinen poikkeusoloista huolimatta, lasten takia, mutta myös itseni takia. Muutama kyynel on vierähtänyt ikävästä, mutta on meillä oikeasti ollut mukavaakin. Minulla on ihana perhe ja luotin siihen, että keksimme kyllä yhdessä mukavaa tekemistä ja kivoja juttuja ♡


Olemme aina viettäneet pääsiäistä sukulaisten kanssa, käyneet syömässä minun vanhemmillani, Pekan vanhemmilla ja nähneet samalla muitakin sukulaisia pyhien aikana mm. isovanhempiani. Eli siis vietimme pääsiäistä ensimmäistä kertaa vain oman perheen kesken. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun meidän piti itse väsätä "pääsiäisruokaa" ja keksiä enemmän tekemistä, että ei tulisi niin paljon mietittyä mistä kaikesta koronan takia jäämme paitsi.



Kiirastorstai

Torstaina me tytöt siivosimme ja valmistelimme tulevaa pääsiäistä. Teimme meidän pääsiäisaskartelut loppuun. Tytöt olivat maalanneet paperit keltaisiksi, kun maali kuivui he piirsivät pajunoksia ja niihin töpöttelivät maalilla valkoisia pajunkissoja, ne viimeisteltiin mustalla vahaliidulla (Minä toimin V:n apulaisena). Aika kiva ja helppo pääsiäisaskartelu. 


Pitkäperjantai

Perjantaina Pekalla oli vapaapäivä. Päivän kohokohta oli ehdottomasti se, kun pääsiäispupu oli jättänyt tytöille kirjeen ja käynyt piilottamassa suklaamunia. Voi miten ihana oli seurata sitä iloa ja riemua kun tytöt etsivät herkkuja, hihkuivat ja kikattelivat. Tämä oli ensimmäinen kerta kun meillä oli suklaamunien piilotusta ja etsintää, mutta ei varmasti viimeinen. Aiomme ottaa tämän osaksi meidän pääsiäisperinteitä.

Meistä oli myös mukavaa, kun mamma ja pappa (vamhempani) poikkesivat käymään pihallamme katsomassa kun tytöt pomppivat trampoliinilla. Outoa kun joutui pitämään etäisyyttä, mutta oli kuitenkin mukava jutella vaihteeksi muutenkin kuin puhelimessa. Olemme kuitenkin yleensä tottuneet näkemään joka viikko.


Lankalauantai

Lankalauantai sai minut inspiroitumaan taas ompelusta. Olen ommellut tytöille monia ihania rusettipinnejä ja -ponnareita, mutta tällä kertaa innostuin ompelemaan V:lle solmupantaa. Siitä tuli kuitenkin vahingossa liian pieni, heh. Toisaalta ei se haittaa, koska panta näyttää ihan kivalta myös nuken päässä. Samalla paikkasin yhdet H:n legginsit. Innostuin instagramissa kyselemään vinkkejä käsitöiden tekemiseen ja sainkin aika kivoja ideoita, voi olla, että joku kerta kokeilen toteuttaa niitä.

Meistä oli niin ihanaa, kun pitkältä tuntuneen päivän jälkeen Pekka tuli töistä kotiin ja hänellä alkoi kolmen päivän vapaat ♡



Pääsiäissunnuntai

"Pääsiäisen pääpäivä" minun mielestäni. Syy juontaa juurensa lapsuudestani. Aina pääsiäissuntaiyönä pääsiäiskukko oli käynyt munimassa hattuun suklaamunia. Muistan sen jännityksen riemun ja ihmetyksen edelleen. Pääsiäiskukko on minulle tärkeä juttu ja siksi on ollut kiva ottaa tämä perinne käyttöön myös omille lapsille.

Eli siis sunnuntaina pääsiäiskukko oli muninut tyttöjen hattuihin suklaamunia ja kuten arvata saattaa se oli kiva ja jännä juttu. Sunnuntaina söimme suklaamunien lisäksi myös pääsiäisaterian mm. lammasta ja soittelimme sukulaisten kanssa. 



Toinen pääsiäispäivä 

Tänään ollemme olleet rennosti ja herkutelleet. Uhmasin kurkkukipua ja vähän ulkoilin. Pekka leipoi lasten kanssa herkullisia tipupullia, niitä myös mamma/mammanmamma (äitini äiti) aikoinaan teki. Tytöistä oli hauska puhallella kukkopilleihin, niin kuin melkein joka päivä tässä lähiaikoina, hih. Vähän haikea fiilis alkaa huomenna korjaamaan pääsiäisjuttuja pois, mutta toisaalta odotan, että pääsen järjestelemään muumihyllyn uudelleen, keltaiset mukit ovat nimittäin olleet siinä jo aika kauan. 


Siitä on tänään kulunut kolme vuotta, kun mamma/mammanmamma (äitini äiti) nukkui pois. Valitettavasti pääsiäinen muistuttaa minua myös siitä, ikävä on edelleen kova. Tässä päivässä on onneksi lohtuakin, sillä tänään olisi myös papan (äitini isän) syntymäpäivä, hän täyttäisi 94 vuotta. Kävimme haudalle viemässä narsisseja, toivottamassa hyvää pääsiäistä ja hyvää syntymäpäivää ♡ Kotiin päin ajellessa poikkesimme Kirkon pihalla katsomassa pääsiäisikkunoita, se oli tytöistä hauskaa. 


Kaikesta huolimatta meillä on kuitenkin ollut ihan kiva pääsiäinen. On ollut ihana seurata lasten iloa ja riemua, miten he ilahtuivat kivoista pienistä jutuista. Ihanaa, kun Pekalla on ollut vapaata ja olemme saaneet viettää aikaa yhdessä. Pekalla on vielä huominenkin vapaa, silloin juhlimme meidän 10. vuosipäivää ♡ 


Kääk! Perjantaina ja sunnuntaina täällä Kouvolassa satoi lunta, mutta onneksi ne sulivat pois. Ei enää lunta kiitos! Toivottavasti teilläkin on ollut ihan mukava pääsiäinen, vaikka varmasti monilla on suunnitelmat muuttuneet, niin meilläkin. Haluan kuitenkin keskittyä positiivisiin asioihin, niiden voimalla pääsee eteenpäin. Aurinkoista kevättä kaikille! Toivottavasti saisimme nauttia paljon lämpimistä keleistä. ♡ 

2 kommenttia:

  1. Ilahdutti lukea blogisi.


    blogisi lukeminen ilahdutti taas, varsinkin kun olen yksin ja ikävöin ugulia, jota en pääse sairaalaam katsomaan


    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♡