keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Syksyisiä kuvia omenapuiden alla

Kävimme myös tänä syksynä ottamassa lapsista ihania kuvia omenapuiden alla. 🍎



Jokaisessa kuukaudessa ja vuodenajassa on omat spessut ja hauskat juttunsa. Syyskuussa kivoja juttuja on mm. kauniit auringonkukat ja nämä puissa notkuvat punaiset omenat. Taaperon mielestä itse kerätyt omenat maistuvat parhaimmilta. 🍎



V ei aluksi hymyillyt kuvissa eikä kuvaaminen olisi kauheasti kiinnostanut häntä. Sitten kävi hassu juttu, jonka jälkeen V ei meinannut lakata nauramasta: Pekka pudotti vahingossa omenan päähäni. Mistäköhän lapset ovat tuon vahingonilon oppineet? Haha. Hauskaa oli myös sitten kun V sai omenan käteen ja sitä samalla vähän maisteli. 🍎



H tykkää olla kuvattavana, usein hän myös itse ehdottaa, että ottaisin hänestä kuvia. Yhdessä sitten katsomme niitä ja hän kiittää minua siitä miten kivoja kuvia olen ottanut, aika ihanaa. Kuvista jää meille molemmille kivoja muistoja. H on niin kaunis ja kuvauksellinen, kivaa, että hän suostuu ja haluaa vielä tulla kuviin. 🍎



Tällä kertaa myös minut ikuistettiin omenapuukuvaan, kun pitelin kädessäni keräämiämme omppuja. Osa niistä menee lasten suuhun ja lopuista Pekka tekee perinteisesti omenapiirakkaa. Harmi vain, että minä olen muutama vuosi sitten allergisoitunut omenalle, enkä siksi voi niitä enää syödä. Onneksi omenoista on kuitenkin minulle muuten iloa ja kiva että muu perhe voi herkutella niillä. 🍎



Tarkoitus oli, että minusta olisi lasten kanssa otettu lopuksi vielä yhteiskuvia, mutta lapset eivät olleet enää kuvaustuulella. Se ei haitannut mitään. Pääasia olikin ikuistaa heidät ja sainkin tytöistä tosi kivoja kuvia! Saa nähdä mitä kivaa syyskuussa vielä keksitään ja minkälaisia kuvia otetaan, hih. 🍎


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡