maanantai 5. lokakuuta 2020

Syksyn sävyjä kotiin

Meillä on kotona tietyllä tapaa vaihtuva kausisisustus. Päävärejä ovat valkoinen, musta ja harmaa, mutta aina vuodenaikojen ja sesonkien mukaan tulee vaihdeltua somisteita ja tekstiilejä. Syksyisin haluaan kotiin maanläheisiä ruskan sävyjä, esim keltaista ja ruskeaa. Käyttää sesongin kukkia esim. auringonkukkia mitä kävimme tänä syksynä itse poimimassa, luvan kanssa tietty. Värien lisäksi haluan tuoda kotiin syksyn tunnelmaa erilaisilla kynttilöillä, lyhdyillä ja valosarjoilla.

Syksyllä myös muumihylly puetaan ruskan sävyihin, keltaiseen ja oranssiin. Lokakuussa sisustuksesta löytyy myös kivoja halloweenkoristeita. Lapsista on hauska kerätä ulkona värikkäitä lehtiä, olemme niitäkin käyttäneet somisteena ja se on lapsista tuntunut erityisen kivalta.


Makuuhuone on saanut päivitetyn uuden ilmeen. Ostimme H&M:ltä syksyisen pussilakanasetin, hyödynsimme aiemmin Rosariumkukkatalon synttärialen ja ostimme makuuhuoneeseen viherkasveja. Karsimme taulyhyllyiltä tavaraa ja lisäsimme sinne viherkasvit. Tuunasin ruukut Oot niin ihana ja Personal Planner tarroilla. Makuuhuone on minusta nyt kaunis, tunnelmallinen ja rauhoittava. Vielä jossain vaiheessa täytyisi keksiä sinne joku paikka kynttilälle, lyhdylle tai valosarjalle.


Syksyllä on ihana hyggeillä, köllötellä viltin alla villasukat jalassa, tunnelmoida kynttilän valossa ja näin nauttia pimenevistä illoista. Syksy on kaunista ja inspiroivaa aikaa, silloin yleensä löytyy tilaa myös uusille unelmille.


Täältä pääsee näkemään miltä meidän tyttöjen huoneessa näyttää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡