sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Minua harmittaa, että tänä vuonna halloween ja pyhäinpäivä sattuivat samalle päivälle

Minua vähän harmittaa, että tänä vuonna halloween ja pyhäinpäivä sattuivat samalle päivälle 31.10. Olemme viettäneet niitä aina erikseen ja minulle ne ovat eri asioita. Meillä on molemmille päiville omat perinteet. Halloweenina pukeudutaan, hassutellaan ja juhlitaan. Pyhäinpäivänä sytytämme kynttilöitä, käymme haudoilla ja muistelemme edesmenneitä rakkaita. 🕯


Pyhäinpäivä on minulle tärkeä ja merkityksellinen päivä, silloin yleensä rauhoitutaan, käydään haudoilla, sytytetään kynttilöitä ja muistellaan edesmenneitä rakkaita. En haluaisi halloweenhömpötyksiä sotkea pyhäinpäivään, vaikka tykkään halloweenista. Äitini vanhemmat, minun mamma ja pappa ovat jo taivaankodissa. Papan poismenosta on kulunut jo 13 vuotta, mamman poismenosta kolme ja puoli vuotta. Ikävöin heitä kovasti ja he ovat säännöllisesti mielessäni, kaipaan heitä. Sitä lämpöä, rakkautta ja turvaa mikä heistä huokui. 🕯


Jollekin toiselle tälläisellä asialla ei olisi mitään väliä, mutta minua se vähän häiritsee. Toivottavasti ensi vuonna halloween ja pyhäinpäivä sattuisivat eri päiville. 🕯

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡