perjantai 13. elokuuta 2021

Meidän vauva on jo 10 viikon ikäinen

Meidän vauva, ihana pieni poika, poitsu, kulta, mussukka, mursunen, poikanen, rakas, touhottaja, huiskaaja, pikkuveikka, Leevi-Leeviskäinen... on jo 10 viikon ikäinen! Rakkaalla lapsella on monta nimeä eikö, hih.


On ollut ihana seurata meidän poitsun kasvua ja hän onkin kasvanut hirmuista vauhtia. Osa 50 koon vaatteista vielä mahtuu, osa on jäänyt jo pieneksi. 56 koko menee, mutta osa 62 koon vaatteista on jo käytössä. Painoa on tullut syntymän jälkeen useampi kilo ja pituutta 10cm. Käytössä on 2 koon vaipat. Aika hauskaa, että vasta nyt vauvan ollessa 10 viikon ikäinen ostimme ensimmäisen kerran vaippoja hänelle. Aikaisemmin käytimme lahjaksi saamiamme vaippoja. Uskomatonta miten kauan ne riittivät. Kiitos kaikille ketkä antoivat meille vaippoja. Meille tuli suuri säästö, kun ei tarvinut ostaa niitä yli kahteen kuukauteen.

 
Leevi syö ja nukkuu hyvin. Korviketta menee kerrallaan yleensä 80-90ml. Imetys hankaloitui heinäkuussa viikkoja kestäneiden helteiden myötä. Olen pumpannut ja nyt lähiviikkoina olemme harjoitelleet taas tissillä oloa. Katsotaan mihin tämä johtaa. Tavoitteeni on, että pikkuinen saisi edes vähän äidinmaitoa  ainakin siihen asti ennen kuin hän täyttää puoli vuotta. Yöunilla pisin pätkä on ollut 5 tuntia 45 minuuttia. Yleensä hän heräilee yöllä syömään 2-4 tunnin välein, joskus enemmän joskus vähemmän. Päivisin saattaa syödä joskus tiheämminkin. 


Nyt 10 viikon ikäisenä meillä on ihana hymypoika. Häntä hymyilyttää mm. äitin, isin ja siskojen juttelut, hymyt, naurut sekä laulut, varsinkin pyörät ne pyörivät ympäri ja pikkuiset kultakalat lammessa ui. Isosiskot ovat parasta viihdettä. Poitsu on ruvennut itsekin enemmän höpöttelemään ja harjoittelee selkeästi vuorovaikutustaitoja. Niin söpöä. Hän käsillä yrittää tavoitella roikkuvia leluja ollessaan leikkimatolla ja yrittää kädellä liikuttaa puisen härpäkelelun osia. Myös nyrkkien ja uniriepujen mutustaminen on hauskaa.


Kirjoittelin Leevin kuulumisia, kun hänestä tuli 2kk ikäinen, siitä on n. 1,5 viikkoa. Hurjaa miten nopeasti pikkuinen kehittyy, kun tuntuu että tässä lyhyessä ajassa  on jo moni asia muuttunut.  

Se on ihanaa miten rakastettu meidän pikkuinen on. Meillä on ihana lähipiiri, he ovat todella kiinnostuneita Leevistä. Poitsulla on maailman parhaimmat isosiskot, jotka joka päivä pusuttavat ja leikittävät. Rakastavat vanhemmat, jotka pitävät huolta, sylittelevät ja suukottavat. Me iloitsemme ja nautimme täysillä meidän perheen viimeisestä vauvavuodesta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡