tiistai 23. elokuuta 2022

Söpö pieni vaippakakku

Pääsin jälleen tekemään vaippakakun tulevalle söpölle pikkuiselle ja hänen äidilleen. ♡


Minulla on ollut ajatus joka kerta tehdä vähän erilainen vaippakakku, jokaiselle odottajalle yksilöllinen, mutta tavaramerkikseni on muodostunut "kuorruttaa" vaippakakut harsoliinalla, hih. Tällä kertaa päädyin tekemään yksikerroksisen vähän pienemmän vaippakakun, koska tiedän, että tuleva äiti on saanut jo isomman vaippakakun. Oli myös hauskaa kokeilla ensimmäistä kertaa tehdä yksikerroksinen vaippakakku.


Tykkään todella paljon vaippakakkujen tekemisestä. Tämä on jo 5. tekemäni vaippakakku. Tein tämän vaippakakun niin, että venytin kuminauhan vessapaperirullan ympärille. Rullasin vaipan ja sujatin sen kuminauhan ja vessapaperirullan väliin. Kun oli olin rullannut ja sujauttanut kaikki vaipat (n. 15 kpl) kieritin varmuuden vuoksi lankaa tiukasti kuminauhan ja vaippojen ympäri, jos kuminauha sattuisikin katkeamaan. Taittelin harsoliinan vaippakakun päälle. Ennen kuin kiinnitin sen vaippakakun alle parilla hakaneulalla, laitoin vaippakakun sisälle vessapaperirullan sisään muutaman herkun äidille.


Vaippakakun koristelin harsonliinan lisäksi tekemilläni mustekalalla ja rusetilla, luonnonkumitutilla, kauniilla pitsisomisteisilla sukilla sekä valkoisella rusettipinnillä. Ja tadaa: vaippakakku tuli valmiiksi! 

Oli hauskaa päästä jälleen tekemään ihana vaippakakku, hauskaa oli myös pitkästä aikaa virkkailla. Tästä lonkeroisesta tuli niin söpö. Mielestäni käsityönä tehdyissä leluissa on tunnearvoa mitä ei voi rahassa mitata. Olen onnellinen siitä, että rakkaudella tekemäni lelu pääsee jälleen yhden pikkuisen leikkeihin tai unikaveriksi. ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡