lauantai 8. huhtikuuta 2017

Pääsiäisvalmistelut

Nyt on taas se aika vuodesta, kun pajunoksat koristellaan ja valmistaudutaan pääsiäiseen. Me olemme valmistautuneet pääsiäiseen koristelemalla kotia. Laitoimme seinälle pääsiäismunia ja pieniä pupuja, jotka viime vuonna tulostelin Pinterestistä. Kaivoimme kaapista äitini antamat ihanat Villeroy&Boch puput sekä muut pääsiäiskoristeet. Sain syntymäpäivälahjaksi ihania Aarikan pääsiäiskoristeita ja Helmi on askarrellut kerhossa sekä mamman kanssa ihania pääsiäisjuttuja. Tilasimme myös ifolorilta pääsiäiskortit, joissa on pienen Helmi-pupun kuva.











Pajunoksien koristelu tehtiin tänä vuonna mahdollisimman yksinkertaiseksi, koska Helmi on vilkas ja välillä vähän malttamaton. En halua, että vitsojen koristelu on mitään pakkopullaa, vaan mukavaa yhdessä puuhastelua. Meillä oli höyheniä kahta laatua: valkoisia ja keltaisia. Helmin oli helpompi tehdä valinta kun vaihtoehtoja oli vain kaksi. Sitten Helmi sai poimia sen värisen sulan minkä halusi ja näytti meille mihin kohtaan sulka pitää laittaa. Eli virpomisvitsat ovat yhteisvoimin tehtyjä, Helmi on suunnitellut ja me pekan kanssa toteuttaneet. Vaikka Helmi yritti kyllä sitkeästi itsekin höyheniä kiinnittää, hih. Virpomisvitsoista tuli niin upeita, että ajattelin tehdä lopuista höyhenistä ja oksista niitä meille kotiin koristeeksi. Kun tosiaan näistä upeuksista täytyy huomenna luopua.










Mukavaa pääsiäisen odotusta kaikille! ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡