tiistai 11. huhtikuuta 2017

Tulevat Lapsimessut

Kevään kivoin viikoloppu eli Lapsimessut järjestetään 21-23.4.2017 Helsingin messukeskuksessa. Lapsimessujen lisäksi messukeskuksesta löytyy silloin myös Model ExpoKädentaito, Outlet Expo ja Eläinystäväni (la-su), eli paljon mielenkiintoista katseltavaa ja tekemistä koko perheelle. Messuilla on yli 180 näytteilleasettajaa, satuhahmoja ja toiminnallisia alueita sekä ohjelmaa ja vinkkejä vanhemmille. Voit suunnitella oman messukäyntisi kätevästi tämän suosikit-toiminnon avulla. Sieltä näet kaikki näytteilleasettajat, luennot ja messuohjelman.


Olo on niin kiitollinen ja olen niin innoissani Lapsimessuista, siitä että minut on valittu messubloggaajaksi ja saan bloggaajapassin! Aion kirjoittaa tänne blogiin Lapsimessuista, siitä mitä näin ja mitä koin. Aion kuvata näytteilleasettajien ihania tuotteita ja kertoa omat suosikkini ja tärpit messuista. Menemme messuille koko perheen voimin, joten tulen kertomaan messukokemuksistamme perheenä, eli myös Helmin ja Pekan messukuulumisia. Tietysti tulen kertomaan teille mitä kaikkea teimme messuilla ja minkälaisia hankintoja teimme. Olen varma, että löydän messuilta paljon kivoja tuotteita Helmille ja meille kotiin.


Ihanaa, että pääsen kuvaamaan ja kirjoittamaan kevään kivoimmasta viikonlopusta. Lapsimessut on minulle tämän kevään kohokohta, olen niin innoissani siitä, että pääsemme reissuun ja meillä on kivaa arjesta poikkeavaa tekemistä. Odotan, että pääsen hypistelemään ja ihastelemaan kaikkia ihania lastenvaatteita, leluja ja tarvikkeita, oi! Olen varma, että meillä tulee olemaan todella kiva viikonloppu Helsingissä.


Tässä postauksessa aion fiilistellä messuja etukäteen. Kerron niistä näytteilleasettajista/yrityksistä, joiden tuotteita meiltä jo löytyy, eli mistä olemme aiemmin ostaneet/saaneet kivoja tuotteita. Näillä osastoilla kannattaa ehdottomasti poiketa:

MaxPlay
MaxPlay myy kivoja, käytännöllisiä tavaroita ilahduttaakseen ja helpottaakseen lapsiperheiden arkea. Heidän valikoimistaan löytyy mm. Kg Design, Knobbly, Tresxics, Playtray ja By Lille Vilde tuotemerkkien tuotteita.

Kiddex
Kiddex on lelujen ja lastentarvikkeiden maahantuonti yritys. Kiddex maahantuo monenlaisia leluja ja lastentarvikkeita,  mm. monipuolisia PlanToysin puuleluja, joita pääsee messuilla testaamaan! Kiddexillä on kattava jälleenmyyntiverkosto.

Breden Kids
Virolainen Breden Kids myy kauniita asusteita mm käteviä hattuhuiveja sekä kivoja vaatteita vauvoille ja taaperoille. Heillä on tyylikkäitä tuotteita ja ihania lapsenmielisiä kuoseja.

Miniones & Oot niin ihana
Miniones myy ihania sisustustavaroita lastenhuoneeseen sekä kivoja lastenvaatteita erilaisilta merkeiltä. Heillä on laaja valikoima ihania A Little Lovely Companyn tuotteita. Oot niin ihana vauvakirja + muut tuotteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa ja ovat nimensä mukaisesti ihania. Oot niin ihana löytyy Minionesin kanssa samalta osastolta. 

Suomalaiset lastenvaatemerkit
Vimmalla ja Metsolalla on kauniita vaatteita mielenkiintoisilla kuoseilla. Myös Gugguulla, Melli Ecodesignilla, Papulla ja Mainiolla on kivan näköisiä vaatteita.

For Minis and Mommies
Heillä on myynnissä mm. kauniita tossuja, ponnareita ja koruja. Tuotteet valmistetaan pohjoismaisesta ekologisesta nahasta. FMAM julkaisee ensimmäisen lastenvaatemallistonsa Lapsimessuilla!

Ipanainen ja Jollyroom
Ipanainen ja Jollyroom myyvät monenlaisia, kauniita ja käytännöllisiä leluja ja tarvikkeita lapsiperheille.

Tykkimäki
Kotikaupunkini Kouvola ja hauska huvipuisto ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia!



Lapsimessuilla on tietysti paljon muitakin mielenkiintoisia näytteilleasettajia. Lähden messuille avoimin mielin ja uteliaana. Haluan tutustua myös minulle uusiin tuotteisiin ja yrityksiin! Aion ihastella kaikkia niitä tuotteita mitkä tuntuvat, näyttävät ja vaikuttavat kivoilta. Haluan saada messukokemuksesta mahdollisimman paljon irti ja aion nauttia joka hetkestä!  


HUOM! Kannattaa seurata blogiani myös Instagramissa @laurahassu. Sieltä näette meidän tulevat messukuulumiset, vinkit ja fiilikset nopeammin. Minulla on Instagramissa käynnissä kiva arvonta, jossa voit voittaa itsellesi lipun Lapsimessuille. (Arvonta päättyy torstaina 13.4.2017.) Olkaa kuulolla, sillä pian järjestän Instagramissa toisenkin arvonnan, jossa sinulla on mahdollisuus voittaa jopa kaksi lippua Lapsimessuille! Blogini löytyy myös Facebookista: Laura "Hassu", julkaisen siellä aina linkit kaikkiin postauksiini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡