torstai 8. helmikuuta 2018

Rv 18 - Monenlaisia ajatuksia

Tänään on menossa rv 18+2. Mielessä on pyörinyt monenlaisia ajatuksia. Olen miettiny vähän tulevaa rakenneultraa, joka on helmikuun loppupuolella. Ihanaa päästä näkemään meidän pieni ihme jälleen, toivon, että masussa on kaikki hyvin. Ainakin vauva on liikkuvaista sorttia ja ilmoittelee itsestään monta kertaa päivässä. Tuntuu, että masukin olisi taas kasvanut. Odotan suurella mielenkiinnolla tulevaa rakenneultraa, mutta samalla olen jo nyt miettinyt myös tulevaa synnytystä.


Tosiaan viimeviikolla terveydenhoitaja laittoi lähetteen pelkopolille. Muutama päivä sitten sain ilmoituksen, että maaliskuun alussa pääsen sitten aloittamaan tämän prosessin, puhumaan synnytykseen liittyvistä peloista ja ensimmäisen synnytyksen kamalista kokemuksista. Pelkään tulevaa synnytystä todella paljon, samalla kaikki siihen liittyvät jutut jännittää. Onneksi minulla on neuvolassa ihana terveydenhoitaja ja lääkäri, jotka ymmärtävät, kuuntelevat ja tukevat minua (samoin kuin tietysti läheiseni) Toivon saavani samaa kohtelua myös pelkopolilla.


2 kommenttia:

  1. Toivottavasti pelkopolilla saat toivomaasi apua. Mahtavaa kuitenkin, ettei pelko ole estänyt sua toisen lapsen "hankinnassa". :) paljon tsemppiä tulevaan, onneksi jokainen synnytys on erilainen, etkä voi etukäteen tietää millaisen kokemuksen tällä kertaa saat. Pidän peukkuja, että se saisi olla positiivinen ja voimauttava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! :) Kyllä tää hirvittää, mutta ollaan aina tiedetty, että halutaan useampi lapsi. Ihanaa myös, että Helmi saa itselleen sisaruksen (jos kaikki menee hyvin <3) Omassa lapsuudessa yks parhaimpia juttuja on se, että olen saanut jakaa sen veljeni kanssa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡