tiistai 27. helmikuuta 2018

Gender reveal juhlat - Onko vauva tyttö vai poika

Järjestimme eilen ihanat Gender Reveal juhlat eli paljastimme läheisille onko pieni ihme masussani tyttö vai poika. Tämä hauska juhla on Amerikassa melko yleinen ja vaikutti minusta hauskalta idealta paljastaa kumpi masussani köllii, ajattelin myös, että on kiva, että läheiset kuulevat iloisen uutisen samaan aikaan.




Läheiset saivat ensin arvuutella sitä onko vauva tyttö vai poika. Vauvan ultrakuvan ympärille jokainen sai vuorotellen piirtää sydämen. Jos uskoi vauvan olevan tyttö tuli piirtää vaaleanpunaisella tussilla, jos uskoi vauvan olevan poika niin sinisellä tussilla. Suurin osa vieraista oli sitä mieltä, että vauva saattaisi olla poika.



Sitten herkuteltiin. Pekka oli leiponut sinisiä mustikkamuffinsseja ja vaaleanpunaisia vadelmamuffinsseja. Lisäksi tarjolla oli vaaleanpunaisia ja vaaleansinisia karssuja. Koristeena käytimme kauniita ilmapalloja, viuhkoja sekä teemaan sopivia kukkia.





Kaikki olivat uteliaita ja kiinnostuneita siitä kumpaa me odotetaan. Ja ehkä vähän malttamattomiakin, hih. Kyllä jo itsekin odotin, että pääsemme jakamaan tämän iloisen uutisen, joten ajattelimme, että nyt on se hetki mitä kaikki olivat koko päivän odottaneet. 



Paljastimme vauvan sukupuolen niin, että avasimme laatikon, jonka sisältä paljastui vaaleanpunaisia It's a girl -ilmapalloja! Eli jos kaikki sujuu hyvin, niin heinäkuussa perheemme kasvaa yhdellä ihanalla tytöllä, Helmi saa pikkusiskon ♡ Ihanaa!




Oli kiva saada rakkaita kylään, ihanaa, että niin moni pääsi juhlimaan vain muutaman tunnin varoitusajalla. Emme uskaltaneet kutsua porukkaa etukäteen, jos vauva ei olisikaan suostunut sukupuoltaan näyttämään. Päivä oli vauhdikas, samoin ilta, toivottavasti ehdin kaikkien kanssa juttelemaan. Yllättäen omat juttuni olivat aika ultra/raskaus painotteisia, mutta tuskin kukaan siitä yllättyi, hih.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡