torstai 1. elokuuta 2019

Mökkireissu kummien kanssa

Viime viikolla olimme mökkeilemässä ystäviemme kanssa. Oli mukava viettää aikaa yhdessä, syödä hyvin, leikkiä vesileikkejä ja suppailla, nauttia auringosta ja helteistä.



Meistä on ihanaa, että osa ystävistämme on pysynyt elämässämme, vaikka olemme tällä hetkellä ainoita kenellä on lapsia, jotka elävät rauhallista perhe-elämää ja välillä hektistä, joskus jopa hieman uuvuttavaakin pikkulapsiarkea. Se on ihanaa, että he tykkäävät viettää aikaa myös lastemme kanssa.



Tytöistä olikin hauskaa kummien kanssa tehdä hiekkakakkuja ja uida, kerätä mustikoita ja leikkiä, istua kainalossa ja sylissä. Oli ihanaa, kun kummit leikittivät tyttöjä, niin saimme Pekan kanssa tehdä rauhassa ruokaa ja siivoilla. Meillä oli lisäkäsiä pöydän kattamisessa ja korjaamisessa, arjen luksusta! En muista milloin olisin käynyt mökillä saunassa/pesulla ihan yksin. Sekin oli aivan mahtavaa, hih.


Oli mukava jutella, vaihtaa kuulumisia ja muistella menneitä. Se on hauskaa, että olemme olleet pariskuntia melkein yhtä kauan. Ensi vuonna jo 10 vuotta! What! Mihin tämä aika on mennyt? hih.


Se on ihanaa, että tytöillä on äitin ja isin sekä isovanhempien lisäksi muitakin tärkeitä, kivoja ja ihania aikuisia elämässään. Se on niin hellyttävää, kun aina lähdön hetkellä ikävä jo iskee ja seuraavaa leikkikertaa jäädään odottamaan innolla, hih. Meillä oli kiva mökkireissu kummien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡