maanantai 25. lokakuuta 2021

Meidän halloweenkoti

Hauskaa halloweenviikkoa! Halloween on yksi meidän lemppari juhlista ja sen viettäminen näkyy meillä aika isosti. Meillä halloween ei ole mikään pelottelujuhla, vaan hauska syksyinen hassuttelujuhla mitä lapsetkin aina innoissaan odottavat. 


Lokakuun alussa me puettiin koti halloweenasuun. Tänä vuonna halloween on meillä poikkeuksellisen kiva, kun päätimme lasten kanssa ottaa teemaksi Disneyn. Kaikki meidän Disney-koristeet olemme tehneet itse. Täältä löytyy tarkempia tietoja niistä.

DIY Disney-koristeiden lisäksi meiltä löytyy paljon muitakin halloweenkoristeita kuten erilaisia kurpitsoja. Mielestäni ehkä kaikista kivoimmat halloweenkoristeet on kuitenkin meidän itsetekemät lepakot ja kummitukset, mitkä ovat syntyneet vaahteranlehtiä maalaamalla. Täältä pääset näkemään ohjeet niihin.


Tämä on jo toinen kerta, kun annamme lapsille halloweenbucketit (Paitsi tietenkin vauvalle ensimmäinen kerta, hih). Eli ilahdutamme heitä koreilla missä on hauskoja halloweenyllätyksiä. Tänä vuonna sieltä löytyy mm. jokaiselle lapselle omat Disney halloween pehmolelut mitkä on tilattu Disney storesta. Minni ja Pluto 2020 (mutta toimituksessa kesti silloin niin kauan että pääsemme antamaan ne vasta tänä vuonna) sekä Tiku ja Taku kurpitsa 2021 . Viime vuonna annoimme halloweenkorit halloweenina eli 31.10, mutta tänä vuonna annamme ne aiemmin, että niistä ehtii kauemmin nauttimaan. 


Meillä on fiilistelty halloweenia lokakuun alusta asti katsomalla lasten kanssa erilaisia halloween aiheisia elokuvia ja jaksoja. Ajattelin vinkata niistä teillekin ja siksi tein aiemmin postauksen mihin olin ne listannut, niitä löytyi yllättävän paljon. Täältä pääset näkemään tekemäni listan ja kuvaukset erilaisista halloween aiheisista lastenohjelmista.


Toivottavasti olet saanut/saat halloween postauksistani iloa ja inspiraatiota halloweenin juhlimiseen. Halloween on kiva piristys pimeän syksyn keskellä. Se tuo ainakin meidän perheelle paljon iloa!
Meidän halloweenperinteisiin kuuluu kodin koristelemisen ja askartelujen lisäksi vielä pukeutuminen, hassuttelu ja karkkikierros isovanhemmilla. Pekka ostaa ja loihtii meille erilaisia halloweenherkkuja. Esim pari vuotta sitten herkuteltiin näin 👇

Tälle vuodelle olemme keksineet Disney-teeman ja koristeiden lisäksi jotain muutakin uutta, sillä aiomme ensimmäistä kertaa ikinä kaivertaa kurpitsalyhtyjä. Saa nähdä miten me siinä onnistutaan. Hurjan hauskaa halloweenia kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡