tiistai 15. elokuuta 2023

Nyt meidän perheessä on kaksi kerholaista

Tänään oli ensimmäinen kerhopäivä. Meidän V on jo konkarikerholainen, mutta poitsulle tänään oli se ihan kaikista ensimmäinen kerhopäivä. Hienosti oli kuulemma mennyt ja kivaa oli ollut, tietenkin. Heidän kerhossa on mitä ihanimmat ohjaajat. Siitä olen kovin iloinen. 


Tämä on niin hauskaa ja spessua, kun uuden kokeilun myötä päiväkerhoon otetaan kerran viikossa myös kaksivuotiaita. Näin ei ole ennen (ainakaan  tyttöjen aikana) ollut. Nyt V ja L pääsevät käymään kerhossa yhdessä, siitä jää heille molemmille kiva yhteinen lapsuusmuisto.  V käy päiväkerhossa kahtena päivänä viikossa (maksimi määrä kyseisessä kerhossa),  poitsu kerran viikossa. 


V oli jo kovasti odottanut kerhon jatkumista, oli kiva päästä näkemään tuttuja ohjaajia, kivoja kavereita ja leikkimään kerhon leluilla. He olivat ensimmäisenä kerhopäivänä leikkien lisäksi mm. piirtäneet, laulaneet ja ulkoilleet. V oli innoissaan, kun myös poitsu tuli hänen kanssa kerhoon, he olivat kuulemma leikkineet yhdessä mm. dinoilla.


Poitsu oli reippaasti lähtenyt siskon kanssa kerhoon, halunnut kantaa repunkin itse. Oli kuulemma aluksi leikkinyt siskon kanssa, mutta pian sen jälkeen tutkinut itse kerhon leluja ja tehnyt tuttavuutta kavereihin. Kivaa oli ollut, sen me kyllä tiesimmekin, poitsu on niin ihana, iloinen ja reipas poika. Uskomatonta, että nyt meidän pienenkin on jo kerholainen. Vau! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡