keskiviikko 2. elokuuta 2023

Olen päättänyt tehdä töitä sen eteen, että oppisin hyväksymään itseni väsyneenä

Voi miten paljon iloa näistä viime viikolla saaduista hääpäiväkukista on minulle ollut. Valkoisia ruusuja oli 10 vuotta sitten hääkimpussani ja juhlissa koristeena. Minusta ruusu on kaunis ja ihana rakkauden kukka. 


Täytyy myöntää, että minulle ei ole helppoa julkaista kuvaa itsestäni. Ei ole koskaan ollut. Varsinkin nyt se tuntuu erityisen vaikealta, koska minulla on hurjat silmäpussit. En pidä niistä yhtään.


Olen aina ollut herkkäuninen/huono nukkumaan, mutta nykyään fibromyalgian takia en oikeasti nuku kunnolla levollista unta ja siksi väsyttää. Melkein joka yö muistan nähneeni unta, usein myös esim. mitä unessa tapahtui/missä olen ollut/kenen kanssa. Väsymystä on tässä lähiaikoina aiheuttaneet myös kilpirauhasen vajaatoiminta mikä on aina vain vajaatoiminnan puolella sekä anemia. Toki myös ikä (32v) alkaa näkyä naamassa ja jo pelkästään kolmen lapsen vanhemmuus aiheuttaa väsymystä, heh. Tietäjät tietää. 


Olen päättänyt kuitenkin tehdä töitä sen eteen, että oppisin hyväksymään itseni väsyneenä silmäpussien kera, että en aina heti kuvaa katsoessa ensimmäisenä kauhistelisi (en koskaan lasten kuullen). Siksi olen tietoisesti alkanut ottaa itsestäni enemmän kuvia kuin aiemmin. Haluan oppia myös hyväksymään muut fibromyalgian tuomat haasteet ja toimintakyvyn muuttumisen.


Tästä kuvasta, minusta iloisena ihanien ruusujen ja uuden mekkoni kanssa jää kiva kesämuisto. Tänä kesänä kivuista, väsymyksestä ja huonoista keleistä huolimatta olen päässyt kokemaan monenlaista. 🤍


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡