maanantai 29. heinäkuuta 2019

Kuudes hääpäivä - Sokerihäät

Lauantaina 27.7 vietimme meidän kuudetta hääpäivää perinteisesti Helsingissä. Olemme yöpyneet joka vuosi samassa hotellissa, missä vietimme aikoinaan hääyömme. Tämä on meidän oma ihana perinne. Viime vuonna jouduimme tekemään reissun poikkeuksellisesti jo toukokuussa, kun heinäkuussa meille syntyi vauva.


Saimme viettää koko viikonlopun kahdestaan, kun tytöt olivat mummilla ja ukilla yökylässä. Tämä oli V:n ensimmäinen yökyläily ja oli kiva kuulla, että kaikki oli sujunut hyvin, myös H:n kohdalla.



Nautimme siitä, että saimme nukkua öitä heräämättä, eikä tarvinut huolehtia kuin itsestään, hih. Saimme oikeasti keskittyä toisiimme, olla vaan ja rentoutua, syödä hyvin ja nukkua pitkään.


Meidän hääpäivä perinteeseemme kuuluu mm. jäätelön syönti kaivopuiston rannassa ja niin teimme myös tällä kertaa. Kävellessä tuli aika kuuma, sillä lämpötila oli siinä +30° tuntumassa, huh.


Kävimme kylvyssä, shoppailemassa, ja terassilla. Tällä kertaa tutustuimme kaupunkiin myös kätevästi sähköpotkulaudoilla mikä oli yllättävän hauskaa ja mukavan viileää. Niillä ajaminen oli paljon helpompaa kuin luulin ja niiden kyydissä matkat sujuivat hikoilematta, hih.



Ihastelimme Huvilakadun söpöjä taloja ja muitakin kauniita rakennuksia matkan varrella. Oli myös ihanaa pysähtyä fiilistemään merta. Sisämaakaupunkilaisena meri saa minussa aikaan aina vau fiiliksen. Helsingissä on aina niin mukava lomailla.


Kotimatkalla pysähdyimme Porvoon vanhaan kaupunkiin pikavisiitille. Kiertelimme mukulakivikatuja, söimme jätskit ja ostimme kotiin tuliaisia Brunbergin myymälästä, suukkoja tietysti, hih. Olisin Porvoo pysähdyksellämme halunnut käydä Finformissa ja Paskakaupassa, mutta ne olivat sunnuntaina suljettuina. Täytyy ehkä kesän aikana poiketa Porvooseen vielä uudelleen.



Meillä oli kyllä ihana reissu ja viikonloppu meni yhdessä hujauksessa. Parasta oli se, että saimme olla yhdessä ja keskittyä toisiimme. Rankan vauvavuoden jälkeen lepo ja kahden keskinen aika tuli tarpeeseen. Saimme nukkua kaksi yötä heräämättä, kuulematta yhtään itkua tai kitinää. Meille luksusta.



Olen niin onnellinen ja kiitollinen Pekasta, siitä mitä meillä on ja mitä olemme saaneet kokea. Lainatakseni ystäväni sanoja: olemme vuosien varrella hioutuneet yhteen. Tuntuu siltä, että joka vuosi aina vaan vahvemmin ja vahvemmin. Kuulumme yhteen, en voisi olla onnellisempi ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡