Siinä missä esikoisen kanssa harjoiteltiin potalla käymistä ja sillä tavalla kuivaksi opettelua on kokemus ollut täysin erilainen tällä toisella kerralla, meidän taaperon kanssa.
Potta meiltä on toki löytynyt ja sitä kokeiltu useita kertoja, mutta potta ei selvästikään ole ollut meidän taaperon juttu. Hän ei millään olisi halunnut potalle ja aina siinä istuessa tuli itku, eikä hän halua potalle edelleenkään. Siksi päätimme jo aika kauan aikaa sitten, että emme väkisin opeteta häntä potalle.
Ottaen mallia isosiskostaan meidän taapero halusi mielummin pöntölle pissalle kuin potalle ja se sopi meille paremmin kuin hyvin. Ostimme vessanpöntön kanteen kiinnitettävän pienennysrenkaan minkä olemme kokeneet todella käteväksi. Siinä on pienen hyvä ja tukeva istua. Hän pääsee jakkaran avulla kiipeämään sen päälle itse. Hän malttaa hienosti istua pöntöllä, joskus Pipsa Possu-kirjojen avulla, usein ihan muuten vain.
Tämä pöntölle opettelu aloitettiin pikkuhiljaa ja aluksi niin, että taapero kävi siellä silloin, kun oli sillä tuulella, että haluaa käydä. Nyt keväällä huomasimme, että hän ei enää vaipan vaihdosta tykkää ja että hän haluaa jalkaansa pikkuhousut. Tuo oli meidän mielestä selvä merkki, että on oikea aika jättää vaippa pois ja alkaa käyttämään häntä enemmän pöntöllä.
Ihan aluksi teimme kuitenkin niin, että hänellä oli vielä vaippa ja hän kävi säännöllisesti pöntöllä. Pääsiäisen jälkeen, huhtikuun alussa teimme ratkaisun jättää vaippa päivisin kotona ollessa pois. Hän mielellään ja ylpeänä pukee jalkaansa Pipsa Possu-pikkuhousut. Ensimmäinen päivä ylitti odotukseni, olen niin ylpeä meidän kaksivuotiaasta. Yhdet pissat tuli lattialle, muut kerrat pönttöön. Mahtavaa! Muutamassa päivässä pöntöllä käynnistä tuli selvä rutiini. Yövaippakin ollut kuiva, kohta jätetään sekin pois. Taapero tiedostaa hienosti itse kun tarvetta pöntölle menemisestä on ja ehtii sinne hyvin. Toki joskus saattaa joku vahinko sattua.
Se on niin kivaa miten paljon hän itse iloitsee uudesta taidostaan. Me isosti kehumme häntä aina kun hän käy pöntöllä, myös silloin, vaikka pönttöön ei tulisikaan mitään. Se on niin hellyttävää ja ihanaa, kun isosisko halusi aluksi antaa hänelle palkinnoksi tarran aina, kun pönttöön tuli jotain. Se oli kiva motivaattori, vaikka olimme huomanneet, että taapero ei sellaisia välttämättä olisi tarvinut. Kehut ja kannustaminen näyttivät olevan hänelle paras palkinto. Hassua, että aluksi minun ehdottomana taapero ei tarroja huolinut eikä pitänyt ajatuksesta yhtään. Mutta olisihan minun pitänyt arvata, että se oli paljon hauskempaa, kun sisko antoi tarroja palkinnoksi eikä äiti, heh. Meillä on kyllä ihanat tytöt, jotka ovat todella tärkeitä toisilleen. Meidän perheessä kehuilla, kannustamisella ja positiivisella asenteella on iso merkitys. Olemme kaikki hyvin iloisia taaperon uudesta taidosta, vaipattomasta ajasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♡