lauantai 17. huhtikuuta 2021

Retki merenrantaan

Ajelimme Kotkaan ihastelemaan ja sylittelemään tyttöjen söpöä pientä serkkuvauvaa. Ennen sitä kuitenkin poikkesimme merenrantaan kuvailemaan ja leikkimään hiekkaleikkejä, aika hauskaa!


Päivä oli tosi lämmin ja aurinkoinen, ihana keväinen sää. Kun merelle päin katsoi ja näki kirkkaat siniset laineet, olisi voinut kuvitella, että nyt on jo kesä!


Rv 32+5 masu on jo aika muhkea hih. Ainakin minulla. Olin ajatellut, että haluan ikuistaa raskausvatsani merenrannalla. Kokomusta asuvalintani ei ehkä ollut paras näin aurinkoisessa säässä, mutta kuvista tuli silti kivoja. 


Tytöistä oli hauskaa leikkiä pehmeässä hiekassa, kaivaa rantaan vesireittejä. Ihmetellä miten lämpimältä uimarannan hiekka tuntui paljaaseen käteen.


Tätä olen niin paljon odottanut, kunnon kevättä, oikeasti lämpimiä päiviä, +15 astetta. Olimme pukeneet tytöille ehkä vähän liikaa päälle, kun ajattelimme, että merenrannassa olisi kylmempää ja tuulisempaa. Kotona myöhemmin tytöt ulkoilivat verkkareissa ja Pekka kasasi pihalle trampoliinin. Ihana kevät! 


Tarkoitus on huomennakin viettää paljon aikaa ulkona ja ehkä me silloin grillataan tämän vuoden ensimmäiset grillimätöt, nam! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡