sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Leevi 1kk

Tänään 4.7 meidän rakas Leevi on jo kuukauden ikäinen! Kesäkuu meni vauvaan tutustuessa, sylitellessä, syöttäessä ja hoivatessa. Minun toipumiseeni sektiosta.


Olen nauttinut joka hetkestä, meidän poitsu on niin söpö ja ihana pieni tuhisija. On hän aika vauhdikaskin. Jo masussa hän myllersi ja sama meno on jatkunut, kun hän syntyi. Hereillä ollessaan hän melkein koko ajan viuhtoo käsillään ja sylissä välillä möngertää. Hän hienosti harjoittelee pään kannattelemista ja pienen hetken siinä onnistuukin. Hän tarkkaan kuuntelee puhetta, lauluja ja loruja. Hän tykkää ihmetellä hymynaamakuvaa, puista lelua missä on pöllön kuva, siskojen näyttämiä leluja sekä sohvalla olevia Marimekon Unikko ja Mansikka tyynyjä, tietenkin myös äitiä, isiä ja siskoja. Unissaan hän välillä suloisesti hymyilee. 


Leevi on alusta asti ollut kirjaimellisesti pieni vauva, syntyessään 2798g 48cm, viimeisimmässä neuvolassa pari viikkoa sitten 3050g 50cm.  Hän käyttää vielä ykköskoon vaippaa ja koon 50 vaatteita. Onneksi osa 56 koon vaatteista alkaa olemaan sellaisia, että niitäkin voi käyttää.


Leevi on ainakin toistaiseksi tyytyväinen vauva, syö, nukkuu ja ihmettelee. Syli on paras paikka, mutta on hän välillä lattiallakin "leikkimässä". Vauva syö osittaisimetyksellä. Öisin hän herää syömään ja jatkaa unia, välillä vähän itkettää. Usein hän aloittaa yöunet omassa sängyssä ja yöllä jossain vaiheessa siirtyy viereen nukkumaan. Leevi heräilee yleensä syömään 2-3 tunnin välein ja öisin syö korviketta. Päiväunia hän nukkuu vaihtelevasti yleensä 1-3 tuntia kerrallaan. Imetän 4-6 kertaa päivän aikana ja vauva saa myös lisämaitoa 30-60 ml kerrallaan vähän tilanteesta riippuen, korviketta hän syö yleensä 60-70 ml kerrallaan. Vauvalla on hyvä napakka imuote, mutta imetyksen onnistuminen/kesto riippuu vähän siitä millä tuulella vauva on. Kovimpaan nälkään annan ensi vähän korviketta, sitten hän malttaa olla rinnalla kauemmin. Yleensä 10-20 min kerrallaan. Joskus imetys ei onnistu ja joskus hän on rinnalla melkein 30 min. 


Hauskaa, että vauva on alkanut olemaan enemmän hereillä. Kerrallaan yleensä puolesta tunnista tuntiin. Joskus enemmän joskus vähemmän. Vielä kuitenkin suurin osa päivistä menee nukkumiseen. Olen vauvan päiväuniaikaan lepäillyt, tuulettanut haavaa, kirjoittanut blogia, siivonnut, leiponut, tehnyt ruokaa, virkannut, pelannut isompien kanssa, katsonut heidän kanssaan elokuvia tai ulkoillut. Ihanaa, että ainakin toistaiseksi meidän poitsu nukkuu hyvin. Se auttaa minua jaksamaan paremmin. Toki joskus poikkeuksiakin on.


Olen niin kiitollinen siitä miten hyvin meillä on mennyt. Miten ihana ja rakas meidän poitsu on. Ihanaa, että saimme hänet osaksi perhettämme. Olen niin onnellinen ja pursuan rakkautta. Aion nauttia jokaisesta hetkestä, sillä tiedän kokemuksesta miten nopeasti vauvavuosi menee. Kasva kulta, mutta älä pidä kiirettä ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡