tiistai 6. heinäkuuta 2021

Meille ei suositella uutta raskautta

Pohdin raskaana ollessa sitä, mitä jos kolmas raskaus on minun viimeiseni. Tiedän, että sektiossa on aina riski, kyseessä on iso leikkaus eikä lasten saaminen muutenkaan ole koskaan itsestäänselvyys. Kuten aiemmin kirjoitin, kolmas sektio oli pitkäkestoinen ja rankka. Kohtu kestäisi uuden raskauden, mutta siitä huolimatta lääkäri ei suosittele minulle neljättä raskautta.


Siksi, koska kohtuuni oli kiinnikkeiden takia vaikea päästä. Siihen kului paljon aikaa ja leikkaus oli vaativa. Jos minulle tai vauvalle olisi käynyt jotain, minulle ei olisi pystytty tekemään hätäsektiota. Eli hätätilanteessa vauvaa ei olisi saatu nopeasti ulos mikä olisi voinut olla vakavaa minulle tai vauvalle, jopa kohtalokasta. Ajatus siitä kauhistutti. Olen niin onnellinen ja kiitollinen siitä, että vauva pysyi sisälläni kiltisti suunniteltuun sektioon asti ja vauvan vointi oli myös leikkauksen ajan hyvä. Vaikka leikkaus oli pitkäkestoinen mitään hätää ei ollut eikä tullut. Onneksi. 


Kun nähtävästi tässä kolmannessakin sektiossa oli riski mitä en etukäteen tiennyt, en voisi ottaa sellaista riskiä neljättä kertaa, nyt kun tiedän asiasta. (Ja tiedän kyllä että jokaisessa sektiossa on aina riskejä, mutta en tiennyt tätä yksityiskohtaista riskiä minun kohdallani.) En voisi riskeerata omaa terveyttäni kolmen lapsen äitinä, enkä tietenkään pienen viattoman vauvan elämää. Siksi päätös oli helppo tehdä, vaikka se ehkä vähän haikealta tuntuukin. Meille ei tule enempää lapsia, meidän lapsiluku on täynnä. 


Olimme haaveilleet kolmesta lapsesta ja toiveemme toteutui mistä tunnen suurta kiitollisuutta ja onnea. Voi olla, että meidän lapsiluku olisi joka tapauksessa ollut täynnä ilman tätä uutistakin. Nyt ainakin loppuu jahkailu ja miettiminen lapsiluvun suhteen. 


Tällä hetkellä uutinen siitä, että minulle ei suositella enää neljättä raskautta ei järkytä. Vaikka muutama kyynel sen suhteen on vierähtänytkin. Olen omasta mielestä kuitenkin sinut asian kanssa. Olen niin kiitollinen ja onnellinen meidän rakkaista lapsista H, V & L. He ovat juuri sitä mitä olemme Pekan kanssa yhdessä aina halunneet. Meillä on täydellinen ihana perhe, unelmien täyttymys. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡