keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Pronssihäät

Meillä oli eilen 8. hääpäivä - pronssihäät. Sain hanilta niin ihania kukkia, että teki mieli vaihtaa muumihyllyyn muutamien vihreiden mukien tilalle oranssia sävyä. 🧡

Aika on mennyt kyllä todella nopeasti. Häät muistan hyvin, se on päivä mitä en tule koskaan unohtamaan. Toisaalta kuitenkin tuntuu siltä, että tuosta ihanasta päivästä on jo aika kauan. Onhan kahdeksan vuotta pitkä aika. Jännää. 2013 sanoimme tahdon ja tahdomme edelleen. Uskon, että meidät on luotu toisiamme varten. 🧡


Meillä on ollut tapana joka vuosi hääpäivänä (tai kesän aikana) mennä Helsinkiin, yöpyä samassa hotellissa missä vietimme hääyömme. Se on ollut meille ihana ja merkityksellinen hääpäiväperinne. Ainoat kerrat, milloin emme ole Helsinkiin menneet ovat olleet 2020 ja 2021, syynä on ollut koronatilanne. Jos vaikka ensi vuonna pääsisimme jatkamaan meidän ihanaa hääpäiväperinnettä. Minulla on ikävä Helsinkiä. 🧡

Tänä vuonna vietimme hääpäivää kotona lasten kanssa. He ovat parasta mitä meille on tapahtunut. Olemme niin onnellisia ja kiitollisia meidän ihanasta perheestä. 🧡


Viikonloppuna teemme pienen reissun Tampereelle Pekan ystävän häihin. Samalla aiomme nauttia kahdenkeskisestä ajasta ja fiilistellä kahdestaan meidän tällä viikolla ollutta hääpäivää. Aika ihanaa! Lapsilla tulee olemaan hauska ja spessu viikonloppu mamman ja papan kanssa. 🧡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡