perjantai 17. syyskuuta 2021

Yllätysten päivä

Meillä on ollut syyskuussa paljon epäonnea mm. auton kanssa. Emme päässeet lähtemään kotimaan minilomalle mitä olimme suunnitelleet. Halusimme ilahduttaa lapsia ja samalla myös piristää itsemme viikko sitten perjantaina yllätysten päivällä. 


Menimme H:ä vastaan kun hän pääsi koulusta. Lähdimme kävelemään eri suuntaan kuin yleensä. Kerroimme vihjeitä ja lapset saivat arvuutella minne ensimmäiseksi menemme. Lopulta he keksivät vastauksen: kirjastoon! Meidän koululainen sai oman kirjastokortin, sen avulla hän tietysti lainasi kirjan (isin avustuksella).


Seuraava kohde oli keskustan leikkipuisto. Oli hauskaa leikkiä erilaisessa puistossa kuin lähipuisto. Meidän reippaat tyttöset löysivät heti kaverin leikkipuistosta mikä teki puistokäynnistä vielä hauskemman.


Seuraava yllätyskohde oli ravintola, sillä nälkä alkoi kurnimaan jo masussa.  Meidän alkuperäinen suunnitelma ei onnistunutkaan, muutaman mutkan kautta päädyimme Nevilleen. Onneksi päädyimme, koska siellä palvelu ja ruoka olivat todella hyviä. Ruoka tuli nopeasti, saimme masut täyteen tuli oikeasti olo, että olemme lasten kanssa tervetulleita ja odotettuja asiakkaita ravintolaan. Annoin suoraa palautetta miten tyytyväisiä olimme. Ihanaa, että tarjoilijalla oli omien töidensä ohessa aikaa jutella lastemme kanssa. Myös meidän poitsua ihasteltiin, hih. Menimme syömään lounasajan jälkeen, silloin ravintolassa oli hyvin tilaa. Meidän lisäksemme vain muutama asiakas.


Ravintolan jälkeen arvuuttelu jatkui, mihin seuraavaksi menisimme. Tämä olikin tähän mennessä vaikein arvattava, mutta lopulta lapset arvasivat kysyvästi... "menemmekö me hotelliin?" Ja niinhän seuraavaksi tapahtui. Pekka sai meille huoneen Hotelli Vaakunasta aika edullisesti, joten tartuimme tilaisuuteen. Vähän hassua, että meidän poitsun ensimmäinen hotellireissu oli omassa kotikaupungissamme. 


Hotellissa saimme hyvää palvelua, tytöt saivat väritysvihkot ja kynät, vauvaa ilahdutettiin oravapehmolla mikä oli meidän mielestämme hauska yllätys. Hotellissa on aina kivaa ja spessua. Me V:n kanssa nukuimme päiväunet, sillä välin Pekka kävi H:n ja L:n kanssa bussilla Veturissa mm. ostamassa meille sapuskaa ja herkkuja huoneeseen. Huoneessa leikittiin, piirrettiin, köllöteltiin ja katseltiin telkkaria. Ihasteltiin Repovesi-maisematapettia.


Yllärystenpäivänä oli vielä muutama yllätys jäljellä. Lähdimme yhdessä koko perhe kävelemään läheiseen leikkipuistoon missä emme olleet aiemmin käyneet. Siellä tytöillä oli kivat leikit. Kävelimme hakemaan iltapalaa mäkkäristä ja suuntasimme takaisin hotellille. Herkuttelimme ja tytöt pääsivät kylpyyn leikkimään ennen unia. Ihanaa, että lopuksi Pekka laittoi minulle kylvyn valmiiksi. Sain illalla hetken omaa rauhaa lämpimässä kylvyssä mikä tuntui ihanalta ja rentouttavalta. 


Illalla meitä kaikkia nukutti tosi hyvin touhukkaan päivän päätteeksi. Ja me kaikki nukuimme hyvät yöunet. L heräsi pari kertaa syömään, mutta jatkoi unia, nukuttiin kaikki 10 asti. Runsaan hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme kävelemään kotiin päin. Kyllä omassa kotikaupungissakin hotelliloma tuntuu spessulta. Hotellissa on aina kivaa ja kaikki arjesta poikkeavat tekemiset tuovat piristystä arkeen. Ja me kaikki olimme piristyksen tarpeessa, varsinkin me vanhemmat. Meidän yllätystenpäivä oli hauska ja onnistunut mikä teki meidät kaikki iloiseksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡