keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Helppo ja hauska pääsiäisaskartelu

Me askartelemme joka vuosi pääsiäistä varten. Helmi tykkää askarrella, on mukava puuhastella yhdessä ja ilahduttaa läheisiä. Blogissa on nähty aiemminkin askarteluideoita, minusta on kiva toteuttaa helppoja, nättejä ja kivoja askarteluja, sellaisia mitkä sopivat kaiken ikäisille.


Tänä vuonna yksi meidän pääsiäisaskarteluista on kaunis narsissi. Tämän askartelun voi tehdä kuka vain, joko itse tai aikuisen avustuksella. Tätä narsissia varten tarvitsette keltaista kartonkia, muffinssivuokia, silkkipaperia, kynän, sakset ja liimaa.


Piirsin vapaalla kädellä mallin, jossa on kuusi terälehteä. Kannattaa sovittaa muffinssivuokaa kukan keskelle, ennen kuin leikkaa, jotta narsissista ei tule vahingossa liian pientä.

Kun malli on mielestäsi hyvän kokoinen ja näköinen, niin leikkaa se irti tai auta lasta leikkaamaan se, isommat lapset voivat leikata sen tietysti itse. Meillä Helmi on leikannut kukat minun avustuksellani. Sitten liimatkaa muffinssivuoka keskelle narsissia.


Seuraavaksi rypistelkää silkkipaperista pieniä palloja. Tämä oli Helmin mielestä kaikista hauskin osuus. Kun silkkipaperipalloja on tarpeeksi, niin liimatkaa ne kukassa kiinni olevaan muffinssivuokaan. Kun kaikki pallot on liimattu, niin helppo ja hauska pääsiäisaskartelu on valmis. Halutessaan kukkaan voi leikata ja liimata vihreästä kartongista varren ja lehden.


Narsissi on kaunis kukka, siitä tulee aina niin ihana keväinen fiilis. Tämä helppo ja kaunis askartelu sopii hyvin koristeeksi kevätkotiin tai vaikkapa pääsiäiskortiksi. Meillä tähän pääsiäisaskarteluun tallentuu Helmin kädenjälki ja siitä jää ihana muisto, samalla myös ilahdutamme muutamia läheisiä.


Mukavaa pääsiäisen odotusta ja iloa teidän askarteluhetkiin ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡