perjantai 23. maaliskuuta 2018

Tänään 27

Tänään 23.3 on syntymäpäiväni ja täytän 27 vuotta. Mihin nämä vuodet vierivät, miten tämä aika juokseekin niin vauhdilla? Minua ajatuksena jotenkin kauhistuttaa, että olen lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä vuotta. Samalla se on kuitenkin myös helpotus.


Koen, että olen tähän ikään mennessä saavuttanut monia hienoja asioita elämässäni. Suurimmat haaveeni löytää rakastava mies, mennä naimisiin ja tulla äidiksi ovat toteutuneet. Minulla ei ole stressiä siitä, että tavoittelemani, minulle todella tärkeät asiat olisivat vielä mysteeri, kaukainen haave tai ajatus, ei ole pelkoa siitä "mitä jos suurimmat toiveeni ja haaveeni eivät toteudukaan". Koen, että olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä mitä elämä on minulle antanut, mitä läheiset ovat tuoneet elämääni, miten rakastettu olen. Vaikka olen tyytyväinen elämääni tällaisena, niin on minulla silti tavoitteita mitä haluan vielä tulevaisuudessa saavuttaa. Haluan vielä joskus mm. opiskella uuden ammatin, löytää kivan työpaikan missä viihdyn ja kirjoittaa kirjan.


Minusta tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulen niin sitä armollisempi olen itseäni kohtaan, jotenkin myös elämän tuomat haasteet ja kokemukset ovat kasvattaneet minua todella paljon ja koen, että olen tullut itsevarmemmaksi. Vaikka vanheneminen ajatuksena pelottaa minua, niin odotan innolla tulevia ihania asioita. Sitä, että minusta tulee 27-vuotiaana kahden lapsen äiti, saan nähdä lasteni kasvavan ja oppivan uutta, viettää ihania hetkiä läheisten, perheen ja ystävien kanssa. Joka vuosi tapahtuu paljon ihania asioita, kivoja reissuja ja uusia kokemuksia, saan joka vuosi uusia ihania muistoja. 


Oi, minusta on ihanaa, miten monet rakkaat, läheiset ja tutut ovat muistaneet minua syntymäpäivänäni. Iso kiitos kaikille onnittelijoille. ♡ Kuten jo mainitsinkin, niin olen niin onnellinen suuresta lähipiiristämme ja kiitollinen kaikista rakkaista elämässämme. Minulla on ollut ihana syntymäpäivä ja odotan innolla mitä kaikkea kivaa pääsen kokemaan 27-vuotiaana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡